Kun keraamikko Åsa Hellman kertoi asuvansa 1906 rakennetussa talossa, kuvittelin tiemme johtavan Porvoon vanhaankaupunkiin, mutta päädyimme lähes teollisuusalueelle, vanhaan Tarmolan käsityöläiskortteliin.

”Vanhempani ostivat tämän talon, kun muutin Porvooseen vuonna 1993”, Åsa Hellman kertoo. ”Olin työskennellyt  20 vuotta Pot Viaporin yhteispajassa Suomenlinnassa, ja oli korkea aika saada oma työhuone. Poikani Simon oli tuolloin kolmevuotias, ja halusin muuttaa hänen kanssaan lähemmäs vanhempiani.”

Sattuman kautta Hellmanien perhe päätyi käsityöläiskortteliin ja tämän talon pihamaalle. Kaksikerroksisessa puutalossa on aikoinaan asunut monta perhettä. Pihalla oli lähes kymmenen autopaikkaa ja monta moottoripyörää. Siellä oli myös hirsinen piharakennus, jossa alunperin oli ollut puuliiteri, huussi ja sen vieressä edelleen toimiva kaivo.

Keräilijä jo 12-vuotiaana

”Heti, kun astuin ovesta sisälle, tiesin, että tämä on minun paikkani. Talossa oli paljon mahdollisuuksia, ja piharakennuksesta sain ateljeen. Silloin en vain tajunnut, kuinka ison urakan otin”, Åsa Hellman muistelee.

Aikoinaan talo oli ollut oikein hieno jugendtalo, mutta 1970-luvulla sitä oli modernisoitu ja osin pilattukin. Åsa halusi palauttaa sen, mikä kohtuullisella vaivalla oli mahdollista.

Talon alkuperäinen väri selvisi vanhoja maaleja raaputtamalla. Talo maalattiin tuota mallia mukaillen mutta vaaleammilla sävyillä.

Åsa Hellmanin kädenjälki näkyy jo lasitetulla kuistilla. Siellä on pieni istuinryhmä ja kauniita koriste-esineitä, kuten piianpeili ja kruunu. Täällä Åsa istuu viileinä aamuina lukemassa päivän posteja ja nauttimassa aamukahvista koira seuranaan.

Seuraavana on tilava keittiö. Siellä mielenkiintoa herättää muun muassa korkeaselkäinen tuoli.

”Löytäessäni tuolin siirtolavalta luulin sen olevan vanha sairaalan selänsuoristustuoli. Myöhemmin minulle selvisi, että ennen vanhaan tämmöinen kuuluikin valokuvaajan varusteisiin. Tuolin avulla kuvaaja sai kohteensa istumaan ryhdikäänä.”

Keittiön pääsävyt tulevat oljenkeltaisista seinistä ja talonpoikaiskalusteiden hieman kuluneista pinnoista. Keittiön kaappien ja työtason välitila sai keraamikon itse suunnittelemat, käsin prässätyt kaakelit.

Kaap­pien päälle ja ikkunalaudoille emäntä on tehnyt herkullisia asetelmia omasta keramiikastaan ja kollegoiltaan vaihtokaupassa saamistaan astioista.

”Olen kerännyt pienestä pitäen kaikkea, muun muassa mustepulloja jo 11–12-vuotiaana.”
Åsalla on Arabiaa ja Kupittaan Savea sekä taidetta. Åsa on taiteilijasukua: hänen isänsä professori, taidemaalari Åke Hellman (s. 1915) on edelleen vireä, ja hänen äitinsä Karin Hellman (1915–2004) oli myös kuvataiteilija.

Seinän värinä Nuubian sininen

Keittiö on Åsa Hellmanin lempipaikka. Siellä on aamupäivällä kaunis valo ja ikkunasta näkyy puutarha, jonka hoitoa emäntä on vihdoin päässyt harjoittelemaan.

Sitten on vuorossa Sininen salonki eli olohuone, jonka tunnelma sinertävien seinien ansiosta on viileämpi kuin keittiön. Seinät maalattiin vaaleansinisellä sävyllä, jota Åsa kutsuu Nuubian siniseksi. Maalit sekoitettiin paikan päällä.

”Muutin koko ajan sävyjä, ja olisin halunnut vielä vaaleampaa, mutta maalarit eivät totelleet. Ystävälleni he olivat kertoneet, ettei Åsa kuitenkaan asiaa huomaa, jos tällä sävyllä maalaamme”, Åsa nauraa.

”Egyptiläiset käyttivät tätä kuparipitoista sävyä kalkkimaalauksissa. Terrakotan kanssa se on kaunis yhdistelmä.”

Olohuoneen komeat lattiat ovat alkuperäiset, mutta siellä myös näkyy selvimmin, että tilat ovat joskus olleet korkeammat. Ovien karmit Åsa on tarkoituksellisesti maalannut eri sävyllä. ”Ne saavat vähän hyppiä”, hän toteaa.

Olohuoneessa on muun muassa Yngve Ekströmin 1950-luvulla suunnittelema Lamino-nojatuoli, joka on peräisin ystävän vintiltä ja puuseppä Gustav Åströmin kunnostama.
Uusrenessanssi-tyyliset tuolit Åsa on perinyt tädiltään, ne ovat todennäköisesti Pietarista. Pienen tammisen pöydän hän toi 1980-luvulla Lontoosta työskennel­tyään siellä keraamikkona neljä vuotta.

Väri vaihtuu huoneesta toiseen. Kirjaston tapetin sävy on puuteroitu terrakotta, kuten roomalaiset seinät muinoin. Tämän huoneen kalustukseen kuuluu 1800-luvun pohjanmaalainen kirjoituspöytä ja kirjakaappi, jonka päällä on muun muassa Åsan äidin tekemä öljymaalaus, jossa on Åsan lapsuuden koira Bettina.

Makuuhuoneessa väri on sama, mutta sävy hieman vaaleampi, lämmin persikka. Sängyn yläpuolella on Åsan äidin tekstiiliapplikaatio ja päiväpeitteen päällä nukkuu elokuvapuvustaja Marjatta Nissisen valmistama taikurinukke.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä talon alakerrassa on vielä suurehko huone, joka nyt etsii muotoaan, kun Åsan poika jatkaa muualle opiskelemaan. Tähän huoneeseen Åsa on koonnut muun muassa kustavilaisen harmaita vanhoja kaappeja, työpöydän sekä koko joukon seinäteoksia.

Työtilat piharakennuksessa

Paljon aikaa kuluu myös yli satavuotiaassa piharakennuksessa, jossa Åsalla on nyt upeat työtilat. Siellä ovat polttouunit ja useita metrejä pitkä työpöytä, jolla mahtuu tekemään suuriakin teoksia. Takahuoneessa on myös pieni myyntinäyttely.

Vaikka Åsa Hellman viihtyy talossaan, aina silloin tällöin hän kaipaa takaisin pääkaupunkiin ja merelliseen Suomenlinnaan, mutta eihän matka sinne ystäviä tapaamaan ole pitkä. Teollisuusalueen läheisyyden hyvä puoli on se, että tekijät löytyvät helposti, kun tarvitsee apua.

”Tämä talo sopii minulle kuin hansikas käteen”, Åsa sanoo. ”Ruukkujakin täällä on joka puolella, mainitse vain väri tai muoto, jota kaipaat!”

Åsa Hellmanin teoksia on mukana keramiikan Ceramega-suurnäyttelyssä 9.9. saakka Voipaalan taidekeskuksessa Sääksmäellä, http://www.valkeakoski.fi/.