Haluatko tietää lisää kotonasi olevasta vanhasta tuolista, tai mietitkö, ostaisitko löydön vanhan tavaran kaupasta? Vai haaveiletko tietystä designtuolista?
Apua tarjoaa toimittaja Tuula Salakarin ja valokuvaaja Katri Lehtolan kirja Suomalaisia tuoleja, joka aloittaa WSOY:n uuden Muotoilun aarteet -sarjan.
Kirja keskittyy kotimaisiin 1900-luvun tuoleihin, ja 2000-luvultakin on poimittu mukaan tulevaisuuden klassikoiksi arvioituja.
Mukana ovat suuret nimet Aallosta Aarnioon ja Tapiovaarasta Kukkapuroon, mutta myös monia muita. Tiedätkö esimerkiksi, mikä on kirjan kansikuvan tuoli?
Selaamalla selviää, että kannessa on Olavi Hännisen Petteri, vuonna 1959 suunniteltu, vanerista taivutettu tuoli, jota valmisti Puuveisto.
Kirja on sukua WSOY:n Keräilijän aarteet -sarjalle. Koko on isompi, mutta pehmeäkantinen kirja on kuitenkin vielä tarpeeksi kevyt mukaan ostoskierrokselle.
Tekstiä on vähän. Lyhyt johdanto kertoo suomalaisen tuolin vaiheista puusepänverstaista teolliseen sarjatuotantoon ja puusta muoviin. Pääosassa ovat tuolien kuvat esittelyineen.
Parannuksena Keräilijän aarteisiin on hakemisto, eli tiettyä tuolia ei tarvitse etsiä pelkästään selailemalla.
Hinta-arvioiden antaminen palvelee ostajaa nyt, mutta saa aikaan, että pian kirja ehkä tuntuu vanhalta; muutenhan se olisi aivan ajaton.
Tuula Salakari ja Katri Lehtola: Suomalaisia tuoleja, WSOY, 38 e.
Kommentit