Lokal yhdistää taide- ja makunautinnot

Käy sisään kuin kotiin

Valokuvaaja Katja Hagelstam avasi uudenlaisen kahvila-gallerian Helsingin keskustaan.

katja4

Katja Hagelstam hymyilee onnellisena, vaikka tietää, että on ottanut melkoisen riskin.
– Aika hullua, hän sanoo.
Maineikas valokuvaaja on vähentänyt kuvauskeikkoja ja avannut Helsingin keskustaan oman galleria-kahvilan, Lokalin.
– Haaveilin vuosia tämänkaltaisesta paikasta, mutta vasta viime syksynä moni asia loksahti kohdalleen, kuten sopivan kokoinen liikehuoneisto sopivassa osoitteessa.

Lokaliin voi Hagelstamin mielestä tulla kuin kotiin, ja siltä paikassa tuntuukin. Täällä pääsee istahtamaan ja nauttimaan kupposen kahvia ja vastaleivottua kakkua sekä juttelemaan muiden kävijöiden kanssa. Ehkä vasta sitten huomaa katsella, mitä muuta on tarjolla.

Esillä on kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä, joihin Katja valitsee itseään kiinnostavaa taidetta ja muotoilua sekä taidekäsityötä. Esteettisten arvojen lisäksi esineissä ja teoksissa näkyvät tavalla tai toisella korkea laatu, esteettisyys, ekologisuus ja paikallisuus. Ne ovat arvoja, joita Hagelstam mielellään edustaa.

Näyttelyesineiden lisäksi kaikki muukin on myytävänä, jopa keittiön kaapisto – joka on tehty vaasalaisessa puusepänverstaassa – ja tiskiaine.
– Myynnissä voi samanaikaisesti olla kustavilaistyylinen pöytä, vintagetuoli ja uutta suomalaista muotoilua. Kuten kodikkaissa kodeissa, myös Lokalissa sisustus on kerroksellista, se muodostuu eri-ikäisistä ja erityylisistä esineistä, Hagelstam tarkentaa.

Hintahaarukka on vajaasta kympistä liki kymppitonniin. Keraamikko Kristina Riskan käsin muovailema jättiruukku maksaa 9 500 euroa, mutta se näyttää joka sentin arvoiselta.

Parhaillaan esillä on näyttely, joka perustuu Katja Hagelstamin, Piëtke Visserin ja Eva Lampun kirjaan 20+12 Muotoilutarinaa Helsingistä. Mukana ovat Johanna Gullichsen, Hella Hernberg, Vesa Honkonen, Aimo Katajamäki, Jouko Kärkkäinen, Nathalie Lahdenmäki, Outi Martikainen, Naoto Niidome, Markku Pätilä, Tuula Pöyhönen ja Kristina Riska. Toukokuun näyttelyn nimi on kuulemma Kevätsalonki.



Lokal sijaitsee osoitteessa Annankatu 19, ja se on avoinna ti-pe 11–18 ja la-su 12–16.

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
neljä kuusi neljä
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit