Vesi kimmeltää, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, alas katsoessani ihmiset näyttävät muurahaisen kokoisilta. Soittokunnan soinnut kantautuvat korviini ja lasissani kuplii samppanja. On kesän ensimmäinen hellepäivä, eikä ylhäällä tuule, vaikka olemmekin monen metrin korkeudessa. Olen saapunut romanttiseen Tukholmaan, Electroluxin Cube-pop-up-ravintolaan.

Tarjoillaan ensimmäinen suupala, jännä yhdistelmä raakaa naudanlihaa, mätiä, briossia ja sipulia. Vieraat hieman kummastelevat yhdistelmää, mutta mäti ja naudanliha sointuvat hyvin yhteen ja kaikki näyttävät tyytyväisiltä.

Seuraavaksi on vuorossa kesäiset kantarellit possun rasvassa sekä kukonhelttaa. Nam!

Alkuruokien yhteydessä saamme myös maistaa percebes-mereneläviä, jotka kasvavat kiinni kalliossa. Percebesit kuoritaan katkarapujen tapaan ja sisältä paljastuu simpukan rakennetta muistuttava lihanpala, jonka maku muistuttaa hieman rapua. Maukkaita ovat nämäkin!

Sitten onkin jo aika siirtyä sisälle. Cube-pop-up-ravintolan sisustus on skandinaavisen minimalistinen, mutta lämminhenkinen. Katonrajassa piilossa ollut pöytä laskeutuu alas vieraita varten.
.jpg)
Ensin saimme maistaa mustekalaa ja aliolia, jossa oli mustekalan mustetta, sekä korianteria ja basilikaa.


Keittiömestari Johan Jureskog tarjoilee valmistamaansa minipossua, parasta maistamaani.


Jälkiruuaksi saimme höyrytettyä vaniljavanukasta, liekitettyjä valkoisia persikoita, kinuskijäätelöä ja vaniljakastiketta.

Valitettavasti Cubesta täytyy joskus lähteäkin. Matkalla takaisin maankamaralle ihastelen vielä maisemia: ylhäältä päin katsottuna kaupunki näyttää aivan erilaiselta. Kirkkokin säteilee upeassa korallinpunaisessaan Tukholman auringossa.

Electrolux Cube -ravintola on avoinna Tukholmassa 14.10 asti. Tarjolla on Ruotsin parhaiden keittiömestareiden valmistamaa lähiruokaa. Keittiössä käytetään Electroluxin uusimpia kodinkoneita. Cube-ravintoloita on kaksi. Ne kiertävät maailmalla ja ilmestyvät mitä ainutlaatuisimpiin paikkoihin, kuten monumenttien ja rakennusten ylle. Ravintolat ovat ehtineet kiertää Brysselissä ja Milanossa. Tällä hetkellä toinen Cube sijaitsee Lontoossa ja on avoinna 30.9. asti.
Kirjoittaja on Glorian Kodin toimitusharjoittelija Tampereen ammattikorkeakoulusta.












































Kommentit