Keinutuoli kotiutui Suomeen 1850-luvulta alkaen. Tuolloin maaseutu alkoi siirtyä rahatalouteen ja vaurastuvalla maalaisväestöllä oli rahaa ostaa huonekaluja. Keinutuolista tuli suorastaan talonpoikainen statussymboli.

Ennen kuin Nakkilan puusepät alkoivat valmistaa keinutuoleja oli kyllä jo olemassa jalaksille nostettuja nojatuoleja tai kärryjen ja kiesien istuimia, joissa voitiin istua keinutellen.

Yllättävää kyllä, keinutuolin juuret johtavat Yhdysvaltoihin. Arvellaan että pinnaselkäinen ns. Windsor-tuoli siirtyi aikoinaan Englannista siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, jossa sille keksittiin tehdä jalakset alle. Siirtolaiset toivat kotiin palatessaan mukanaan näitä keinuvia tuoleja ja nimittivät niitä Boston-tuoleiksi.

Erityisesti Nakkilasta tuli kuuluisa keinutuolipitäjä, jossa keinutuolimestari Juha Wahlström (1836–1924) sekä hänen kolme poikaansa olivat arvostettuja taitajia.

”Nakkilalaisen keinutuolin malli on todellakin viimeiset 160 vuotta pysynyt täysin samana, ja kysyntää riittää enemmän kuin ehtii tehdä”, keinutuolipuuseppä Kari-Pekka Kankeri (Karin-Pekan Puu) kertoo. Samaa mieltä mallin aitoudesta on keinutuolipuuseppä Eetu Laine, joka viime aikoihin saakka on valmistanut verstaassaan aitoa nakkilalaista keinutuolia nimellä NakkilaLaine.

Tutkijoiden mukaan Suomi on itäisin maa, jossa keinutuoli on kansanomaistunut. Esimerkiksi venäläiseen kansanperinteeseen keinutuoli ei kotiutunut, kartanoihin ja porvariskoteihin kylläkin.

Vanhastaan keinutuoli on ollut suosittu lahjaesine. Esimerkiksi kansallisrunoilijamme puoliso Fredrika Runeberg, sai syntymäpäivälahjaksi keinutuolin täyttäessään 65 vuotta vuonna 1872. Tunnettua on myös, että kuuluisa kuopiolainen kulttuuripersoona Minna Canth (1844–1897) kirjoitti teok­siaan ja johti talouttaan keinutuolissa istuen.