Minulla on kaksi ihanaa poikaa ja mahtava mies. Mies on kosmopoliitti Suomen kansalainen, kotoisin keskiluokkaisesta ugandalaisesta perheestä. Poikamme ovat supisuomalaisia, mutta eivät niin sanotusti vitivalkoisia. En edes tiedä mitä sanaa käyttäisin, kun ei sitä sanaa koskaan ole tarvittu ruskeita vaiko maitokahvia? No ei ehkä, mulatteja nyt eivät ainakaan, kansainvälisiä nyt ainakin siis sanokaa naiiviksi nyt sitten vaan, mutta he ovat ihan vaan minun poikiani.

Mieheni Lincoln on tietysti osansa rasismista saanut. ­

Ja saa. Hän on musta, sentään kristitty, mutta sitähän eivät jurpot ulkonäöstä osaa päätellä. Lincoln on aikamoinen dandy, osa pahimmista huutelijoista jotenkin jäätyy sen näyn edessä. Toisaalta se myös ärsyttää entistä enemmän, koska pysy lestissäsi Afrikan mies ja rumat ne vaatteilla koreilee.

Poikamme ovat säästyneet paljolta, sillä olemme hyvin johdonmukaisesti minimoineet mahdolliset rasistiset kohtaamiset. Poikiemme päiväkoti ja koulu valittiin diversiteettisyistä. Lisäksi asumme Helsingin keskustassa ja ystäväpiirimme on erittäin kansainvälinen. Vitsailemme joskus, että Bulevardin kupeessakin on ehkä rasisteja, mutta sivistyneitä sellaisia, eivätkä he nyt ainakaan leikkipuistossa ala nekruttelemaan tai mamupatjoittelemaan.

Olen kieltämättä seurannut järkyttyneenä viimeaikaista keskusteluilmapiiriä. Tiedän, että vaikeaa on kaikilla, osalla vaikeampaakin, mutta uskoin kuitenkin vilpittömästi, että meillä Suomessa perusihmisoikeudet ovat moreenimainen pohja kaikelle. Ihan peruskauraa, samaa sukua muille ihmisyyden perusasioille eli että janoamme kaikki hyväksyntää ja haluamme kaikki rakastaa ja tulla rakastetuksi.

En ole vajoamassa epätoivoon, se ei kuulu tyyliini. Olen peruspositiivinen humoristi ja näen aina toivoa. Hiljaa mielessäni rukoilen, että nuo ihanat poikani, ja samalla kaikki muutkin lapset värikartan ja seksuaalisuuden laidasta laitaan, selviäisivät nuoruusvuosistaan ilman hirveitä traumoja ja että heidän ei tarvitsisi kovettua liikaa. Elämä on kuitenkin enimmäkseen kaunista ja ihanaa, kaikesta huolimatta.

sotaorpo

Silmu, mielestäni islam ei ole rotu eikä sitä ole uskonsuuntien välinen riitakaan. Uskon että olemme joutumassa kulttuurien sotaan ja alakynteen. Kristittyjen tummaihoisempien lasten ja aikuisten piinaaminen on tuomittavaa ajattelemattomuutta kuten yksittäisten puolustuskyvyttömien ihmisten yleensäkin.