Hitaita nautintoja Fiskarsissa

Slow Food Västnylandin toiset lähiruokamarkkinat järjestetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Fiskarsin ruukkikylässä.

Hitaat nautinnot ja markkinahumu kuulostavat sanoilta, jotka eivät kuulu samaan lauseeseen. Ne kuitenkin yhdistyvät sulassa sovussa ensi viikonloppuna Länsi-Uudenmaan maistijaiset -tapahtumassa.

Slow Food on Italiassa perustettu kansainvälinen liike, joka puolustaa elämän pieniä nautintoja ja inhimillistä elämänrytmiä. Slow Food -aatteeseen kuuluu olennaisena osana ajatus lähiruuasta, ja huomio kiinnitetään paikallisiin pikkutuottajiin sekä ekologiseen ruuantuottamistapaan. Myös paikalliset ja perinteiset ruuanvalmistustavat ovat tärkeitä.


Mikael Björklundilta ilmestyy ensimmäinen keittokirja.

 

Hitaita nautintoja on tarjolla lauantaina ja sunnuntaina 1.-2. lokakuuta 2011 klo 10-16 Fiskarsin ruukkikylässä.  Monet kalastajat, luomuviljelijät, lihantuottajat, lampaankasvattajat, ruoan pientuottajat sekä paikallisravintolat ovat mukana vuoden 2011 Slow Food –festivaaleilla.  Luvassa on paljon ruuanlaittoa, maistiaisia sekä väittely- ja keskustelutapahtumia. Aiheena on lähiruoka ja ekologinen tuotanto. Paneelissa on mukana mm. ruotsalainen ruokakirjailija-toimittaja Mats-Eric Nilsson, joka on tuonut elintarvikkeiden lisäaineet keskelle ruokakeskusteluja. Naapurimaassamme hänen kirjojaan on myyty yli 360 000 kappaletta. Viime vuonna Nilssonin  ”Petos lautasella”  sekä ”Aitoa ruokaa - väärentämättömän ruuan opas”  ilmestyivät myös suomeksi.  Strömsö  - life-styleohjelmasta tuttu ahvenanmaalainen kokki  Michael Björklund paitsi osallistuu keskusteluun myös julkistaa Fiskarsissa ensimmäisen keittokirjansa.

Lauantaina Suomen kokkimaajoukkue, ”Kokkileijonat”,  mittelöi veitsenkäsittelytaidoista Suomessa vierailevan Sveitsin kokkimaajoukkueen kanssa.

Kuparipajan ns. Musta sali muuttuu Food Works -nimiseksi suureksi bistroksi, jossa eri ravintoloitsijat, kondiittorit ja muut taitajat valmistavat erilaisia herkkuja.

 


Ylämaankarja on skotlantilainen naudan alkuperäisrotu.

 

Ruukinkylässä laiduntaa kotieläimiä pienten ja isojen vierailijoiden iloksi: islanninhevosia, lehmiä, lampaita, vuohia ja kanoja. Täällä on mahdollisuus nähdä mm.  pitkäkarvaisia hippilehmiä eli ylämaankarjaa, joka on erittäin karaistunut rotu ja tulee toimeen karuissakin olosuhteissa.

Slow Food Västnylandin lähiruokamarkkinoilla vieraili viime vuonna 7000 kävijää. Menestyksen innoittamana markkinat ovat kasvaneet  ja nyt järjestäjät odottavatkin tapahtuman houkuttelevan paikalle vähintään 10 000 hitaiden nautintojen ystävää.

Festaripäivinä la-su 1.-2.10 järjestetään bussikuljetus Fiskarsiin Kiasman edestä klo 9.  Paluukuljetus Helsinkiin lähtee klo 15.15. Matkan hinta on 15 e/suunta. Tiedustelut Catharina Hindrén  p. 050- 3281209

 

P.S. Glorian Facebook-sivut löytyvät osoitteesta www.facebook.com/glorialehti. Muista käydä tykkäämäsä, jotta näet Glorian tuoreimmat kuulumiset.

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
yhdeksän yhdeksän yksi
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit