Länsiafrikkalaisten perinteisistä wax-printtikankaista tehdään nyt trendivaatteita, joita himoitaan jo Pariisissakin. Mutta muuttuuko perinnevaatteiden tarina, kun ne nostetaan catwalkille?

 

Yhtäkkiä niitä näkyi kaikkialla.

Pariisin Marais’n trendikaduilla käveli vastaan minimalistisesta tyylistään tunnettuja trendsettereitä, joiden kengissä, takeissa ja pikkumekoissa vilkkui räikeitä, Afrikka-henkisiä printtejä. Niitä ilmestyi ranskalaisten muotilehtien sivuille ja muotiviikkojen näytöslavoille.

Kun sitten vielä Merci, yksi Pariisin kuuluisimmista konseptiputiikeista, pyhitti maaliskuussa aulatilansa samaisille printeille So Wax -teemalla, trendi oli sinetöity. Länsiafrikkalaisten suosimasta wax-printistä tuli kesän muodikkain kangas.

Rekillä roikkuu vihreäkeltaraitainen paita, jossa lentää sinisiä pääskysiä samaan suuntaan kankaan molemmin puolin. Hihoissa on valkoiset raidat kuin urheilupaidassa, ja rinnassa lukee valkoisin kapitaalikirjaimin Chateau Rouge.

”Pääskyset symboloivat onnea ja vapautta sekä sovintoa, rauhaa ja toivoa. Afrikassa tätä printtiä käytetään, kun halutaan pyytää vaikka nuoren naisen kättä avioliittoon. Me olemme myyneet paitaa ainakin Japaniin, Amerikkaan, Saksaan, Ruotsiin ja Ranskaan”, sanoo Youssouf Fofana. Mies seisoo Merci-kaupassa ja hörppää lasipullosta hibiskuksesta valmistettua senegalilaista bissap-mehua.

Afrikassa tätä printtiä käytetään, kun halutaan pyytää vaikka nuoren naisen kättä avioliittoon.

Senegalilaisten vanhempien Pariisissa syntynyt 26-vuotias poika pyörittää veljensä kanssa vuoden ikäistä Maison Chateau Rouge -vaatemerkkiään lähellä Chateau Rougen metroasemaa ja Pariisin afrikkalaiskorttelia. Kotikaduilta hamstratuista wax-klassikkokuoseista tehdyistä ja korttelin ateljeissa valmistetuista paidoista on tullut niin suosittuja, että ne ovat jatkuvasti loppuunmyytyjä. Pelkästään Merci-putiikissa paidat myytiin parissa päivässä loppuun.

”Paitani yhdistävät afrikkalaista kulttuuria ja pariisilaisuutta. Se on vastaukseni rasismiin”, Youssouf sanoo.

Slow fashionia

Muodin afropolitanismin eli afrikkalaisen kulttuurin ja länsimaisen kosmopoliittisuuden yhdistämisen puolesta puhuvat muutkin pariisilaiset wax-suunnittelijat. Youssouf Fofanan tavoin he ovat usein afrikkalaisvanhempien Pariisissa syntyneitä nuoria, jotka ovat pitkään etsineet kohtuuhintaisia afro chic -vaatteita ja lopulta alkaneet tehdä niitä itse. On Nash Prints It, Vlisco, Atelier Beaurepaire ja Chateau Rouge sekä Waxman Brothers, Afrikanista ja Owl Paris.

”Moni luulee, että waxiin pitää heti pukeutua päästä varpaisiin, mutta yksi detalji tai vaate riittää. Printtihameen voi yhdistää yksiväriseen toppiin tai toisin päin”, sanoo Owl Paris -wax-konseptikaupan kamerunilainen pyörittäjä Julienne Biyah.

Samaa mieltä on Atelier Beaurepaire -merkin Jimmy Fellous. Hän ei ole erityisen kiinnostunut Afrikasta, vaan on vain aina tykännyt waxin estetiikasta. Merkin wax-kankaisista bomber-takeista ja printtihousuista on tullut katu-uskottavan pariisilaisyleisön suosikkeja.

”Ostan kankaat Barbèsin afrikkalaiskorttelista oman makuni mukaan ja suunnittelen niistä moderneja boubouja eli käyttövaatteiksi housuja, takkeja ja puseroita, jotka tehdään Pohjois-Afrikassa”, Fellous sanoo.

Moni luulee, että waxiin pitää heti pukeutua päästä varpaisiin, mutta yksi detalji tai vaate riittää.

Pariisilainen Nash Prints It -vaatemerkin perustaja Shade Affe taas etsii pariisittaren makuun sopivia wax-printtikankaita Länsi-Afrikan toreilta. Hillityille, hyvin leikatuille ja ommelluille printtimekoille on tilausta. Shaden äitinsä kanssa pyörittämä merkki myisi niitä enemmän kuin ehtii valmistaa ainakin Japaniin, Belgiaan, Sveitsiin ja Lontooseen. Beniniläinen ateljee tekee kaksi mallistoa vuodessa, noin 150–200 mekkoa kerrallaan.

”Tämä on slow fashionia. Teen sosiaalista työtä, jossa tärkeintä ovat hyvät työolot”, Shade Affe sanoo.

Luksus-vaxia Hollannista

Mercin katosta roikkuu pakka sinikeltaista, korkokenkäkuvioista printtikangasta. Vieressä, sievien kangaspakettien päällä on vihreäkultainen tarralätkä, jossa lukee real dutch wax block. Sen on tehnyt Vlisco, vuonna 1846 perustettu hollantilaisbrändi – maailman kuuluisin luksus-waxin tuottaja, jonka vaatteita käyttää esimerkiksi Michelle Obama.

”Kädenjälkemme on yhdistelmä käyttämäämme tekniikkaa, konseptiamme ja suunnittelijoidemme tyyliä”, sanoo Vliscon entinen luova johtaja, vastikään brändin jättänyt Roger Gerards, liikkeen seinälle heijastetulla videolla.

Ei olisi waxia ilman Vliscoa, hollantilaisessa Hellmondin kylässä sijaitsevaa valmistajaa. Vaikka jopa 90 prosenttia Länsi-Afrikassa myydyistä wax-kankaista on nykyään kiinalaisia, he, joilla siihen on varaa, taatusti valitsevat kiinalaiskankaiden sijaan Vliscon kolmivärisen super waxin tai kaksivärisen wax blockin.

Se, että himoituimmat afrikkalaiskuosit suunnitellaan ja tehdäänkin yllättäen Hollannissa, johtuu historiasta. Hollantilaiset kuljettivat 1800-luvulla batiikkivärjättyjä kankaita siirtomaahansa Indonesiaan. Niiden estetiikka vetosi matkareitin varrella sijaitseviin afrikkalaisiin, joille kangas oli valuuttaa ja äidiltä tyttärelle siirtyvä sijoitus. Hollannissa alettiin kiireesti valmistaa teknisesti wax-kankaita, jotka miellyttäisivät afrikkalaisostajia, ja Vlisco painoi ensimmäiset wax-kankaansa 1910-luvulla. Syntyivät klassikot kuten 1920-luvun leopardikuosi peau de léopard, 1950-luvun kana- ja kukkokuosi la famille ja vuoden 1949 hirondelle-pääskyskuosi.

Vliscon kankaita ovat käyttäneet myös Jean-Paul Gaultier ja Dries Van Noten.

Pari vuotta sitten Vlisco päätti sijoittaa itsensä uudelleen globaaliksi luksusmuoti-brändiksi sen sijaan, että se olisi ollut länsiafrikkalaisten jokapäiväistä kulutustavaraa. Se panosti markkinointiin, sosiaaliseen mediaan ja luovien luksustyyppien palkkaamiseen. Se alkoi myös lanseerata omia muotimallistojaan neljän kuukauden välein.

Länsimaisten muotipiirien tietoisuuteen Vlisco pongahti kuitenkin vasta puolitoista vuotta sitten, kun Viktor & Rolf työnsi Pariisin haute couture -muotiviikolla catwalkille mallistollisen sen kankaista tehtyjä vaatteita. Tieto meni perille mattimyöhäisillekin vuosi sitten, kun Junya Watanabe esitteli Vliscon kanssa tehdyn Afrikka-teemaisen miestenmalliston. Sitä ennen Vliscon kankaita ovat käyttäneet myös Jean-Paul Gaultier ja Dries Van Noten.

Köyhyys kehityksen esteenä

Afrikkaa on toki tuotu muotipääkaupunkien catwalkeille aiemminkin.

”Syyskuussa 2011 Burberry ja Fendi esittelivät vahvoja The Africana -teemaisia printtivaatteita ja -asusteita kevään 2012 näytöksissä”, Jaana Jätyri muistuttaa. Hän pyörittää Lontoossa trendejä ennustavaa Trendstop-yritystä.

Trendiaallot pohjautuvat aina ajan henkeen. Jätyri huomauttaa, että kun Afrikka-trendi nousi pinnalle, ilmassa oli halua sekoittaa erilaisia etnisiä kulttuureja ja kokeilla eksoottisia värejä. Laulaja Solange Knowles kietoi hiuksensa wax-huiviin, Kim Kardashian laittoi afrikkalaisletit päähänsä.

”Wax-printit ovat yksi tapa ilmaista Afrikka-fiilistä. Kesälle 2017 ennustamme calculated craft -teemaa, joka jatkaa etnistä inspiraatiota moderniin, skandinaaviseen suuntaan. Ports 1961 -merkin resort-mallisto on hyvä esimerkki siitä”, Jätyri sanoo.

Afrikka on vielä kehittyvä alue. Kaikkialla ei ole edes sähköjä jatkuvasti.

Tulevan syksyn mallistoissa Vliscon waxeja käyttää esimerkiksi Manish Arora. Wax-klassikosta tuttuja pääskysiä taas näkyy esimerkiksi Sonia Rykielin, Rochasin ja Miu Miun kevään mallistoissa. Se tuskin on sattumaa, eivätkä sellaisia olleet ne kissa- ja apinaprintitkään, joita muotimerkit tehtailivat Aasian markkinoille joitakin vuosia sitten.

”Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta Afrikka on vielä kehittyvä alue. Kaikkialla ei ole edes sähköjä jatkuvasti. Muoti seuraa sitten, kun kehittyneiden maiden perusteet ovat paikoillaan”, Jaana Jätyri sanoo.

Antropologian professori Nina Sylvanus ei ole täysin samaa mieltä. Hän on tutkinut waxia ja kirjoittanut kirjan Patterns in Circulation: Cloth, Gender and Materiality in West Africa.

”Länsi-Afrikassa vaatteilla on pitkä historia. Moni Afrikan maa teki 1960-luvulla itsenäistyttyään tekstiilibisneksestä kansantaloutensa selkärangan”, hän kertoo skypen välityksellä työhuoneeltaan Bostonin Northeastern-yliopistosta.

1980-luvulla kaikki muuttui. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston rakennesopeutusohjelmat tekivät uusien kankaanpainantalaitteiden hankkimisesta kallista Afrikan maille. Samaan aikaan Kiina avautui ulkomaisille sijoittajille, jotka auttoivat kiinalaisia kangastehtailijoita hankkimaan uusimmat laitteet. Näin ne onnistuivat tuottamaan kankaita afrikkalaisia tehokkaammin.

Lopullinen isku Afrikan vaateteollisuudelle oli Maailmankauppajärjestö WTO:n päätös kumota tekstiilikauppaa säännellyt monikuitusopimus, joka sääteli tekstiilikaupan tuonti- ja vientikiintiöitä. Uusi sopimus lähinnä suojasi teollisuusmaiden oikeuksia ja asetti köyhille maille enemmän rajoitteita.

Tarinat printtien takana

Kaikki muotimerkit eivät ole liittäneet Afrikkaa mallistoihinsa yhtä tyylitietoisesti kuin esimerkiksi Vlisco. Valentinon tämän kevään Afrikka-henkisen malliston mainoskampanjassa Kenian kansallispuistosta kuvatut masai-paimentolaiset poseeraavat yhdessä ammattimallien kanssa.

”Muoti toistaa länsimaiden keksimää stereotyyppistä kuvaa Afrikasta. Sehän on maanosa eikä maa, eikä ole olemassa mitään pysyvää afrikkalaisuutta”, Sylvanus sanoo.

Etelä-Afrikan muotiviikko on jo tapaus länsimaissakin.

Afrikka on muuttumassa. Etelä-Afrikan muotiviikko on jo tapaus länsimaissakin. Afrikassa pyörii oma muotitelevisiokanava, ja länsiafrikkalainen keskiluokka vaurastuu koko ajan.

Miten sitten länsiafrikkalaiset itse käyttävät wax-printtejä? Näyttävimmät ja hienoimmat printit puetaan sunnuntaisin kirkkoon, häihin ja hautajaisiin teetetään puvut suunnittelijalla. Jokaisella printillä on oma symbolinen tarinansa. Niitä moni länsimaalainenkin haluaa nyt kuulla, sanoo pariisilaisen Owl Paris -konseptikaupan Julienne Biyah.

”Asiakkaani haluavat oppia waxien tarinoita ja tietää, kuka vaatteen on tehnyt ja missä”, Biyah sanoo.

Mutta on hänellä toinenkin selitys.

”Eurooppa on tällä hetkellä sen verran synkkä paikka, että täälläkin yksinkertaisesti kaivataan värejä, lämpöä ja kepeyttä elämään.”

Myös mustavalkoharmaan klassisessa Pariisissa. G