Värimyrskyn silmässä

Maiju Salmenkiven uuden näyttelyn nimi Spläsh! kuvaa hyvin taiteilijan työprosessia.

ateljee paakuva 620px
Maiju Salmenkiven maalausten aiheena on elämä, jota maailmassa tänään eletään.

Salmenkivi aloittaa maalauksensa läjäyttämällä kankaalle maalilätäköitä, joita ryhtyy työstämään, vähä vähältä, kerroksittain.

”Minulla on mielessä jokin idea tai aihe, esimerkiksi uutiskuva. Se voi olla katastrofi tai sen jälkimainingit. Jotain, missä kauheus ja kauneus jollain absurdilla tavalla lyövät kättä.”

Yhtä tiettyä teemaa Salmenkivellä ei ole. Aiheen voi antaa myös visuaalisesti kiinnostava maisema tai taidehistoriallinen teos. Ajatus muhii mielessä ja kehittyy värimyrskyksi.

”Monta kertaa olen päättänyt, että nyt täytyy rajoittaa väri­palettia, teen jotain hillittyä. Mutta en vain saa sitä toimimaan.”

Hetki ennen tai jälkeen, kun jotain on tapahtunut, siinä Salmenkiven taiteilijanmieltä kiihottava aihepiiri muutamaan sanaan tiivistettynä. Väki pakkautuu festivaalilavan eteen ennen konsertin alkua, ja kohta alkaa sataa, tai puistopiknik on juuri päättynyt.

Salmenkiveä kiehtovat paikat, joissa ihmiset kokoontuvat. Niitä hän usein maalaa. Monesti käy kuin kirjailijoille, jotka sanovat, että jossain vaiheessa alkuperäinen ajatus jää taka-alalle ja tarina alkaa itse kertoa itseään.

Maiju Salmenkiven omassa tarinassa ei ollut itsestään selvää, että hänestä tulisi taidemaalari. Hän on rakastanut pienestä asti piirtämistä ja maalaamista, mutta päätti hankkia ammatin, joka takaisi varman leivän. Hän valmistui Taideteollisesta korkea­koulusta kuvaamataidonopettajaksi. Salmenkivi jatkoi opintoja

Kuvataideakatemiassa huomattuaan, että opettamista enemmän häntä kiinnostivat oppiminen ja uuden löytäminen. Kuvataiteilijaksi hän valmistui vuonna 2003.

Hän on pitänyt näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla ja osallistunut moneen yhteisnäyttelyyn. Salmenkiven teoksia on muun muassa Kiasman, Turun taidemuseon ja Amos Andersonin taidemuseon kokoelmissa.

Tekemistä on riittänyt, ja hyvä niin. Salmenkivi on löytänyt maalaamisen ja kokeilemisen ilon yhä uudestaan.

Maiju Salmenkiven uusia maalauksia 20.1.—19.2. Gallery Kalhama & Piipossa, Bulevardi 10, Helsinki. Ateljee-sarja päättyy tähän. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin Gloriassa Kuukauden taiteilija -nimellä vuonna 2000.



Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
seitsemän neljä yksi
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit