Vaikka lehdet vasta putoilevat puusta, on aika aloittaa glögikausi.
Vuodesta 2003 Blossa on tuonut joulumarkkinoille vuosikertaglögin. Aiempina vuosina ruotsalaiset ovat maustaneet glögiä muun muassa sahramilla (2010), klementiineillä (2009) ja mustikoilla (2008). Sahramilta ja klementiineiltä maistuneet glögit eivät rantautuneet Suomenlahden tälle puolelle, mutta vuosikerta 2011 kelpuutettiin jälleen Alkon hyllyille.
Blossa 11, 10, 98 e, on maustettu elsalvadorilaisista Arabica-pavuista paahdetulla kahvilla. Glögierään on käytetty noin 1800 kiloa kahvia, joka uutettiin ensin alkoholiin ja sekoitettiin sen jälkeen viinin ja glögimausteiden kanssa. Viinipohjana on ranskalaista valkoviiniä, espanjalaisia paxarett- ja muscatelviinejä sekä konjakkia. Blossan perusresepti on 1800-luvulta. Glögi on aika vahvaa ja makeaa. Siinä on 15 prosenttia alkoholia ja 150 grammaa sokeria litralla.
Blossa-pullon ulkonäkö vaihtuu joka vuosi, ja vuonna 2011 pullon etikettiä koristavat kahvipavut viljelleen Finca Las Delicias -plantaasin koordinaatit.
Blossa 11 maistuu sekä kuumana että kylmänä. Parhaimmillaan se on huoneenlämpöisenä, jolloin kahvin maku pääsee oikeuksiinsa. Kuumennettuna joulumausteet dominoivat juoman makua.
Tukholman lanseeraustilaisuudessa vuosikertaglögi tarjottiin espressokupista seitsemän sortin leivonnaisten kera. Kahvi-Blossaa kannattaa kokeilla myös erittäin tumman suklaan tai pitkään kypsytettyjen kovien juustojen kanssa.
Aikaisempina vuosina vuosikertaglögit on myyty loppuun jo ennen joulua. Tänä vuonna Blossa 11 -glögiä tulee Suomeen 80 000 pulloa eikä lisää ole luvassa. Maista siis nyt ja hanki joulutarpeesi hyvissä ajoin.
Kommentit