Uusi vuosi, uudet haaveet

Haastattelin Glorian tähän numeroon Kansallisoopperan taiteelliseksi johtajaksi nimitettyä Lilli Paasikiveä.

 

Uuden edessä, unelmatyöpaikan saatuaan hän oli täynnä iloa ja energiaa. Hän puhui hienosti tavoitteistaan johtajana: siitä miten hän toivoo osaavansa innostaa ihmisiä löytämään itsestään uutta ja miten hänen oman tekemisensä painopiste muuttuu nyt muiden tukemiseksi. Lilli Paasikivi sanoi ääneen myös hyvälle esimiehelle kaikkein tärkeimmän: hän nauttii, kun näkee toisten onnistuvan.

Tuskin yllätytte, että tällä kertaa haastattelijana kuuntelin tavallista herkemmin. Ensimmäiset viikkoni Glorian päätoimittajana ovat takana. Olen saanut unelmatyöpaikan ja päässyt johtamaan suosikkilehteäni. Pääni on täynnä ideoita, suuria suunnitelmia ja huimia visioita. Sen kuitenkin ymmärrän, että ilman Glorian taitavaa toimitusta ajatuksillani ei olisi suurtakaan väliä. Niiden jalostamiseksi ja toteuttamiseksi tarvitaan ammattilaisten tiimi, jossa jokainen onnistuminen on jaettu ilo.

Glorialle tuleva vuosi on erityisen tärkeä. Lehti täyttää naisen iässä ihanat 25 vuotta. Juhlimme huhtikuussa ja jaamme sen kunniaksi taas Gloria-palkinnot.

Vuoden tärkein teemamme on hyvien keskustelujen herättäminen. Etsimme ihmiset, jotka aukovat uusia uria, pohtivat hyvän elämän saloja ja tekevät työtä sen eteen. Löydämme uusia ilmiöitä, punnitsemme näkemäämme ja haastamme teidätkin mukaan keskusteluun.
Totta kai Gloria on edelleen myös muodin ja kauneuden edelläkävijä.

Siitä ei ole epäilystäkään! Katsokaa vain, miten minulle kävi: Teetin uuden housupuvun. Lainasin ystävättären vanhoista, vajaamittaisista housuista kaavat, koska housut istuivat hyvin ja lyhyet lahkeet näyttivät mukavilta. Kun olin Gloriassa ensimmäistä päivää töissä, näin yllätyksekseni sivulla 39 olevan jutun. Kyllä Gloria tietää!

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
viisi viisi seitsemän
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit