Sitten oli se tutun tuttu, joka kehui tekevänsä neuvostokauppaa. Hän laittoi kotona käsivarren täyteen kelloja ja myi ne perillä neuvostokansalaisille. Kaupungin muotimaailmaan pääsin kurkistamaan Helsingin muotimessuilla. Yhdellä osastolla entiset Miss Suomet esittelivät Neuvostoliittoon myytäviä vaatteita: outoja yhdistelmiä kultaa ja mustaa.
Tuli vuosi 1991. Kaksikymmentä vuotta sitten elokuussa rajan takana alkoi vallankaappaus, jonka seurauksena Mihail Gorbatšov menetti valtansa. Alkoi uusi aika, tuli uusi johtaja. Boris Jeltsin vei naama hieman punoittaen maansa piirun verran lännen suuntaan.

Ja miten tämä kaikki liittyy Gloriaan? Siten, että olemme omistaneet tämän numeron kauniille naapurillemme, pohjolan Venetsialle, entiselle Leningradille, nykyiselle Pietarille.

Mikä muu kaupunki on samaan aikaan niin lähellä ja kaukana, niin tuttu ja kiehtovan tuntematon? Sinne pääsee nyt entistä näppärämmin, kun uusi nopea junayhteys avattiin äskettäin, ja sinne menee myös laiva, jolla voi matkustaa ilman viisumia. Molemmat kulkuneuvot koeajamme uusimmassa numerossa.

Glorian mukana pääsette käymään parhaissa pietarilaisissa kaupoissa, näyttelyissä, jopa saunassa. Tsaarien reseptit olemme valmistaneet suomalaiseen suuhun sopiviksi. Kerromme myös, mitä kuuluu venäläisille nykynaisille ja julkkiksille – tai siis niille venäläisille, joista on tullut julkkiksia muilla mailla.

Taidamme tehdä tässä lehdessä myös historiaa. Helsingin Tehtaankadulla sijaitsee palatsi, jolla on synkeä menneisyys. Venäjän suurlähetystön muurien suojassa on pelattu kovia poliittisia pelejä ja kestitty kommunisteja ja muita myötäilijöitä. Mutta ajat ovat muuttuneet. Nyt Gloria pääsi taloon kuvaamaan muotia. Samalla esittelemme palan Venäjää täällä Suomessa ja komean rakennuksen, joka kohosi Helsinkiin vuonna 1952. Sen on väitetty muistuttavan Buckinghamin palatsia, ja se on vähintäänkin yhtä mahtipontinen, joskin pienempi. Kulisseista ei puutu loistoa, sillä sitä venäläiset ovat aina osanneet loihtia.

Päätoimittaja sai kunnian avata ovet Venäjän suurlähetystöön Helsingissä.

 

Pääsin Pietariin ensi kerran 2000-luvun puolivälissä, ja siitä lähtien olen piipahdellut kaupungissa yhä uudelleen. Siellä kun voi yhden ainoan päivän aikana elää vähän enemmän. Kerran yövyin vanhassa luostarissa ja päädyin sen johtajan kanssa iltateelle. Hörpin tsaijua, kun johtajamunkki popsi vaahtokarkkeja. Pietarissa saakin nykyisin ihmetellä kaikenmaailman herkkuja. Sunnuntaibrunssilla Europeiskaja-hotellissa osterit ovat uineet suuhun, ja siellä olen oppinut, että maailman paras drinkki on vastapuristettu omenamehu. Hotelli Astorian aamiaiset voivat kestää neljä tuntia.

Miksikö? Koettakaapa itse selvitä sen herkkupöydistä nopeammin. Niitä on kymmeniä metrejä. Melkein.
Pari Pietari-haavetta minulla yhä on. Toivoisin joskus näkeväni Mariinski-teatterissa Joutsenlammen. Ja toivoisin, että kaupunkiin voisi matkustaa junallakin ilman viisumia. Kumpihan toiveista toteutuu ensin?

P.S. Glorian muotinäytöksen näki syyskuun alussa Helsingissä yli 2 000 ihmistä. Kuvat ja videot näytöksestä, lavalta ja kulissien takaa sekä juhla­vieraista löydätte lehdestä ja nettisivujen muotiosion ajankohtaista-palstalta.

P.P.S. Mihin naiset sijoittavat rahojaan? Se paljastuu uudella sijoitus­sivullamme, jolla saatte myös kullanarvoisen sijoitusvinkin!