Löysin juankoskelaisesta käsityöläisten kaupasta ison pellavapyyhkeen, joka mahtuu pieneen tilaan. Oliko näitä muitakin värejä? Myyjä ei tiennyt, mutta onneksi pyyhkeessä oli lappu, jossa kerrottiin tekijän nimi ja numero. Soitin hänelle.
”Voi, ei minulla ole lisää pyyhkeitä. Olen kutonut kaikki pellavat, mutta poppanoita olisi”, sanoi rouva puhelimessa. Hän lisäsi, että sormet kyllä syyhysivät. ”Ehkä ennen joulua vielä kudon pellavaa, mutta olen nähkääs jo aika iäkäs, 80-vuotias.”
Rouvan nimi on Maila, ja ihailen häntä. Eihän voi olla ihailematta ihmistä, joka on jäänyt eläkkeelle jo kymmeniä vuosia sitten, ja silti yhä vain sormet syyhyävät.
Käsityöläis-Mailasta päästäänkin muotiguru Karl Lagerfeldiin. Ai miten? Siten, että Karl on melkein samanikäinen, mutta hänkin vain kiihdyttää vauhtia vanhetessaan. Minulla oli äskettäin kunnia tavata Lagerfeld, tuo muodin keisari, jolta jatkuvasti syntyy uusia vaatemallistoja, colapulloja, kyniä... Luovuus ei tosiaankaan ole ikäkysymys. Oikeastaan, onko mikään?

Päätoimittaja tapasi Karl Lagerfeldin Pariisissa.
Keisaria ympäröi aina assistenttien rivistö ja turvamiesten muuri. Hänen lähelleen ei pääse, mutta Pariisin taivaan alla voi tapahtua ihmeellisiä asioita.
Menin katsomaan Lagerfeldin uutta lasisarjaa, mutta pääsinkin haastattelemaan häntä. Se on vähän kuin jos musiikkitoimittaja saisi yllättäen Madonnan haastattelun tai politiikan toimittaja hetken Barack Obaman kanssa. Mitä silloin keksii kysyä? Vastaus kerrotaan uusimmassa Gloriassa.
Karl Lagerfeldista päästään sujuvasti Lenita Airistoon. Tuo kaksikko on pysynyt pinnalla yhtä pitkään, ja he ovat yhtä kiinnostuneita kaikesta uudesta. Lisäksi he ovat melkein yhtä pitkiä, sinnikkäitä, suoria ja veitsenteräviä. Tässä Gloriassa Lenita esittelee elämänsä aakkoset sekä kertoo tapaamisestaan Christine Lagarden kanssa. Lagarde astui äskettäin Kansainvälisen valuuttarahaston johtoon Dominique Strauss-Kahnin jälkeen.
Nyt te ehkä kysytte, että mikä mahtaa yhdistää Lenitaa ja Christineä? Sama syntymäpäivä, tammikuun ensimmäinen. Näille naisille on yhteistä myös määrätietoisuus ja se, ettei yksikään mies ole tallonut heitä alleen. He ovat kyllä talloneet miehiä.
Tässä linkkien ketjussa Lenita liittyy sitten vielä Glorian uusiin nettisivuihinkin. Verkossa kerromme muun muassa ajankohtaisista kauneustuotteista ja ravintoloista. Perjantaisin korkataan pullo herkullista viiniä, ja välillä muistellaan Glorian vanhojen muotikuvien kautta muodin muutosta. Eliitti elämöi -palstalla päivitellään elämän epäkohtia, kuten tiskirättien tyylitöntä värivalikoimaa ja bisnesmatkustajien asiatonta kohtelua. Onko laitaa, että he joutuvat lentokentällä samaan turvatarkastusjonoon rahvaan kanssa! Mrrr. Antakaa näppäimistön laulaa!
Pääosassa nettisivuilla ovat kuitenkin blogimme. Niissä esimerkiksi koeajetaan autoja, nautitaan rahasta ja haistellaan Lontoon tyylituulia.
Olemme saaneet bloggaajaksi myös sen tyypin, joka on melkein yhtä pitkä kuin Karl Lagerfeld ja syntynyt samana päivänä kuin Christine
Lagarde. Blogin nimi: Lenitan läksyt. Tervetuloa kylään!
P.S. Glorian suuri muotinäytös järjestetään upeissa puitteissa Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä 3. syyskuuta. Valitettavasti näytös on loppuunmyyty. Muutamia lippuja myydään vielä ovella. Mutta ei hätää, kuvat ja videot Gloria Fashion Showsta ovat nähtävillä nettisivuillamme tiistaina 6.9.
Näytöksessä nähdään!
Kommentit