Glorian joulukansi syntyi Turun linnassa. Sami Sykkö seurassaan Laura Birn.

 

Jos lukija näkisi kuvan ulkopuolelle, hän huomaisi, että paikalla on paljon väkeä. Kuvaaja on juuri painamassa kameransa laukaisinta,
stylisti korjaa Birnin samettiviitan asentoa, kampaaja yrittää saada polkkatukan pysymään mallissaan, vaikka tuulee ja sataa. Savukoneen käyttäjä päästelee näyttäviä pilviä maisemaa dramatisoimaan. Mutta missä Birn poseeraa? Sumun keskeltä näkyy lähinnä mukulakiviä. Aika moni teistä on kävellyt niitä pitkin, sillä yli 100  000 ihmistä käy vuosittain Turun linnassa.

Ajattelimme kevään korvalla toimituksessa, että olisi komeaa päättää Turun hieno kulttuuripääkaupunkivuosi historialliseen linnaan, mutta samalla katsoa jo tulevaan. Koska Helsinki on ensi vuonna designpääkaupunki, vanhaan linnaan tuotiin uusinta muotoilua. Toivottavasti pidätte lopputuloksesta, Glorian suuresta joulujutusta, jossa tällä kertaa lyövät kättä suomalaiset jouluperinteet ja nykydesign, Turku ja Helsinki, tämä vuosi ja seuraava.

Mutta takaisin linnan pihalle. Sinne on juuri ilmestynyt uusi esiintyjä, nelijalkainen Justus, sillä täytyyhän joulukertomuksessa aasi olla. Justus on tullut kuvauksiin hieman etuajassa, ja siitä syntyy lennokas idea.
Aasi kanteen!

Mutta vähänpä tiesimme aasin ajatuksenjuoksusta. Vaikka Justus on kokenut esiintyjä — kun Suomen Turku julistaa joulurauhan, se kiertää tuomiokirkon — ei se silti tee mitä vain. Nyt se suostuu kiertämään pihaa vain vastapäivään, eikä oikein osu kameran eteen. Siitä näkyy kuvassa joko pää tai perä. Onneksi Laura Birn on yksi tämän hetken valovoimaisimmista suomalaisnäyttelijöistä, joka lumoaa lehden kannessa, teatterin lavalla tai valkokankaalla ilman aasiakin. Käykää vaikka katsomassa hänen upea roolityönsä Q-teatterin Broken Heart Story -näytelmässä.

Kuvauksiin oli aasin lisäksi värvätty toinenkin malli, jonka suoritusta etukäteen jännitin. Tai siis pikemminkin sitä, sattuuko malli syntymään ennen kuvauspäivää.

Melkein tasan 30 vuotta sitten haimme isäni kanssa synnytyslaitokselta äitini ja vastasyntyneen siskoni. Äskettäin haimme samalla porukalla synnytyslaitokselta siskoni, hänen miehensä ja heidän vastasyntyneen poikansa.

Maailma on 30 vuodessa muuttunut, mutta vauvat ovat samanlaisia: niillä on pienet hassut nenät ja ryppyiset sormet kuin vanhoilla ihmisillä. Hienoa on seurata vierestä, kun ne kokevat kaiken ensi kertaa. Kun kannoin pojan ulos sairaalan ovesta, hän haistoi elämänsä ensimmäisen kerran ulkoilmaa ja kuuli linnun laulavan.

Ajatelkaa: kaikki vasta edessä. On vain mahdollisuuksia, joihin joskus myöhemmin voi tarttua. Uskaltaisiko ennustaa, että niitä hänelle tulee? Töihin hän nimittäin lähti jo tasan kuukauden ikäisenä (katso sivu juttu sivulta 97).

Oikein lämmintä ja kaunista joulua teille kaikille!