Viuhka saapui Eurooppaan löytöretkien myötä kahdelta suunnalta: Kiinassa ja Japanissa käytetty laskosviuhka Vasco da Gaman mukana idästä ja eteläamerikkalainen sulkaviuhka Kristoffer Kolumbuksen tuomana lännestä.
Viuhkoja näkyy esimerkiksi Englannin kuningattaren Elisabet I:n muotokuvissa 1500-luvulla.
Viilentävä muotiasuste levittäytyi myös tänne kylmään Pohjolaan ja saavutti niin suuren suosion, että Ruotsi-Suomessa ryhdyttiin säätelemään viuhkojen tuontia ylellisyysasetuksin.
Vuonna 1744 Lovisa Ulrika (Ruotsin kuningatar 1751–1771) perusti viuhkaritarikunnan L’Ordre de l’Harmonie, johon kuuluneet hovinaiset hankkivat viuhkansa tukholmalaiselta viuhkantekijältä. Tavoitteena oli suojella kotimaista tuotantoa.
Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa on esillä pienoisnäyttely viuhkoista 20.5. saakka. Museossa jatkuu 29.4. asti myös Teatterimuseon tuottama näyttely Silkkiä samettia – oopperan pukuaarteita.
25.5. alkaen vuorossa on miehisempää koreutta, eli näyttely Kultainen sapeli ja upseerin aarteet – Esineitä everstiluutnantti L. Pohjanheimon Asekokoelmasäätiön kokoelmista.
Lisätietoa viuhkan historiasta ja museon näyttelyistä Pohjois-Pohjanmaan museon sivuilla http://oulu.ouka.fi/ppm/
Viuhkan viehkeää historiaa
Glorian Antiikin näyttelyvinkki: Pohjois-Pohjanmaan museo esittelee viuhkoja ja kertoo myös nettisivullaan viuhkan historiasta.
Arja Maunuksela
Tweet
Kommentit