Kuukauden designklassikko

Pärinää ja bensankatkua

Glorian Antiikin Designklassikkona Solifer Export -mopo, jonka suunnitteli keraamikko Richard Lindh.

klassikko
Richard Lindhin suunnitteleman Solifer Export -mopedin virtaviivaiset muodot ilahduttivat silmää, mutta vähentyneestä ilmanvastuksesta ei ollut juuri hyötyä, koska mopolla ei saanut ylittää 40 kilometrin tuntinopeutta.

Suomen teillä päristeltiin 1950-luvulla työmatkoja sekä kauppa- ja riiuureissuja yleisesti mopon selässä. Mopon eli moottoripolkupyörän eli mopedin oli nostanut suosioon sen vapauttaminen ajokorttipakosta 1957. Vaikutuksensa oli myös sillä, että auton hankkiminen oli hankalaa valuuttapulan ja pitkien tilausjonojen takia. Lisäksi mopon omistajaksi pääsi kohtalaisen pienin investoinnein.

Kotimainen valmistus käynnistyi rivakasti, ja yhtä rivakasti käynnistyi kiivas kilpailu ostajista. Kotimaassa valmistettiin lähinnä runko, muilta osin mopedit koottiin ulkomaisista tuontiosista, eikä niiden ulkoasua muokattu suomalaiseen makuun. Insinöörijohtoisesti suunnitellut värit ja mallit vaihtelivat valmistajittain.

Wilhelm Bensow Oy oivalsi ensimmäisenä muotoilun merkityksen kilpailutekijänä. Muotoilijan käyttö oli sekä suuri taloudellinen riski että mahdollisuus. Riski päätettiin ottaa, koska tavoitteena oli päästä vientimarkkinoille suomalaisella mopedi-mallilla.

Bensow Oy kutsui tehtävään nuoren, innovatiivisen muotoilijan, keramiikkataiteilija Richard Lindhin (1929–2006). Projektista tuli mittava, kuten etukäteen oli arveltu. Itse suunnittelutyö kesti pitkään, olihan Lindhillä käsissään pioneerityö Suomessa.

Nyt ei tilattu italialaisten tai länsisaksalaisten valmistajien valmiita mopon runkopeltejä, vaan kaikki tehtiin alusta saakka omin voimin. Lindh muun muassa valmisti yksityiskohtaiset savimallit suunnitelmastaan. Merkittävät investoinnit tulivat eteen, kun Bensowin Herttoniemen-tehtaalle hankittiin isot prässit, joilla Lindhin muotoilemat  rungon puolikkaat saatiin prässättyä kerralla.

Syntyi Solifer Export -mopedi, joka julkistettiin poikkeuksellisen ennakkokohun saattamana vuonna 1960. Etukäteismainonta oli epätavallisen runsasta. Julkistuspäivänä muun muassa Helsingin Sanomissa oli nelisivuinen mainos. Mopedin nimen paljasti kauppa- ja teollisuusministeri Ahti Karjalainen.

Solifer Export -malli voitti pitkän elinkaarensa aikana monia palkintoja kansainvälisissä näyttelytilaisuuksissa. Kaikesta ponnistelusta huolimatta siitä ei tullut vientimenestystä. Ruotsiin ja etenkin Englantiin myydyt määrät jäivät vaatimattomiksi. Kotimaassa sen sijaan Solifer Exportista tuli suosittu ja käytetty, ja sitä näkee vielä nykyisinkin vanhojen mopedien harrastajilla. Mallia valmistettiin vuoteen 1973 saakka.

Richard Lindh palasi vielä 1970-luvun alkupuolella mopedien muotoilun pariin suunnitellessaan Solifer 10 -kevytmopon, jollaisella hän itsekin ajoi – tosin tyytymättömänä tehtaan valitsemaan myrkynvihreään väriin. Oman moponsa Lindh maalautti raikkaan oranssiksi.Richard Lindh on paremmin tunnettu keraamikkona ja Arabian tehtaan taiteilijana, mutta moottoripyörät ja mopot kuuluivat Lindhin henkilökohtaisiin kiinnostuksen kohteisiin.

Ikimuistoinen lienee matka kevytmoottoripyörällä halki Euroopan 1950-luvun puolivälissä. Sillä matkalla Richard Lindhillä oli seurana hänen nuorikkonsa Francesca Mascitti Lindh, ja matkakohteena oli Francescan synnyinmaa Italia.

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
kaksi kaksi viisi
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit