Musiikkitalon rohkea johtaja

Raumalaissyntyinen Katja Leppäkoski nimitettiin näkyvälle paikalle Musiikkitalon johtajaksi pääkaupunkiseudun kulttuurielämän ulkopuolelta, monen mielestä yllätysvalintana.

gl06 leppakoski 620
Katja Leppäkoski kasvoi vastuuseen tiukoissa paikoissa. Edellisellä työnantajallaan hän päätyi lipunmyynnistä toimitusjohtajaksi. Keväällä hänet haettiin kotoa johtamaan Helsingin Musiikkitaloa, jonne hän toivottaa kaikki tervetulleiksi.

Musiikkitalon johtaja Katja Leppäkoski, 41, katsoo työhuoneensa ikkunasta Mannerheimintien Lasipalatsille, huomaa päivän aurinkoisuuden ja hymyilee. ”Ensi töikseni tässä huoneessa vedin ylös kaikki säleverhot.
”Paksu nahka. Kyky kestää kritiikkiä. Taito kuunnella alaisia, mutta vahvuutta tehdä lopulliset päätökset itse. Katjan mietteet voisivat olla johtamistaidon oppikirjasta.
”Asiantuntijaorganisaation esimieheltä vaaditaan tiiminvetäjän taitoja. Pomottamalla ei pitkälle pötkitä. Pitää ymmärtää, ettei kaikki viisaus asu omassa päässä. On oltava ohjaaja ja suunnannäyttäjä, tarvittaessa tuki ja turva.”
Maltti ja hyvät hermot eivät nekään ole pahitteeksi.
”Ikinä en ole huutanut kenellekään tai pimahtanut töissä. Mutta joskus olen joutunut toteamaan napakasti, että nyt tehdään niin kun minä sanon.”
Katjan mielestä asioista pitää pystyä keskustelemaan, mutta loputtomaan diskuteeraamiseen hän ei usko: ”Johtajan pitää osata tehdä päätöksiä ja ottaa vastuu.”

 Lue lisää Katja Leppäkoskesta heinäkuun Gloriassa.

 

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
yhdeksän yksi neljä
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit