Jos Tornionjokilaakson vanhoja talonpoikaisesineitä tapaa antiikkimarkkinoilta ja niissä on tallessa alkuperäinen koristemaalaus, löytöä voi kutsua aarteeksi, sillä suurin osa alueen suomalaisten esineistä paloi sodan aikana.

Jäljelle jääneitä huonekaluja koristaa usein uusi maalipinta, tai vanha koristemaalaus on pesty pois.

Nykyisin jokilaakson antiikkia löytää parhaiten Ruotsin puolelta, missä sitä on säilynyt enemmän. Koristemaalausperinne on ollut yhtenäinen molemmilla puolilla Tornionjokea ja nykyistä valtioiden rajaa, muualla Suomessa tavatusta se sen sijaan poikkeaa huomattavasti.

Alue on aina ollut kuuluisa taitavista nikkareista. Huonekalujen koristemaalaus kehittyi 1700-luvun loppupuolella, jolloin kodeissa oli jo ikkunat ja siis enemmän valoa. Huonekalut olivat käyttöesineitä, jotka tyydyttivät myös kauneu­den kaipuuta.

Tornionlaakson huonekaluja kutsutaan myös kansanhuonekaluiksi, koska niitä käyttivät porvariston ohella myös talonpojat. Kylän asukkaat tekivät esineet joko itse tai käyttivät paikallisia nikkareita. Vain mutkikkaampiin malleihin tarvittiin huonekalupuusepän apua.

Väylänvarren maalausperinteen kehitys näkyy parhaiten morsiuskirstuissa. Niiden sisäkannen koristeleminen on vanhempi perinne kuin ulkopinnan maalaaminen. Liimamaalina se ei kestä kos­tealla liinalla pyyhkimistä, joten moni kaunis maalaus on ajan myötä kulunut pois.

Perinteisesti käytettiin raikkaan punais­ta, sinistä ja keltaista väriä. Tyypillistä on myös puun kuvioita jäljittelevä ootraus. Härän korvakarvoista, oravan häntäkarvoista tai näädän karvoista valmistetulla siveltimellä maalatut koristeet ovat syntyneet silmämääräisesti, ilman luonnostelua.