Lohikäärmeen vuosi

Nyt on lohikäärmeen vuosi, siksi kannattaa mennä ihailemaan kiinalaista taidetta ja antiikkia Joensuun taidemuseoon.

Avaa uudessa ikkunassa

KUVA 1/5 Ratsastaja, Tang-dynastia (618–907).

KUVA 2/5 Qing-kauden (1644–1911) pulloihin on maalattu viisikyntiset lohikäärmeet. Viisikyntistä lohikäärmeen kuvaa sai käyttää vain keisarillisessa yhteydessä.

KUVA 3/5 Hevonen kuuluu kiinalaisen kulttuuriin olennaisesti, Han-dynastia (206 eaa.–220 jaa.).

KUVA 4/5 Haudanvartija, Tang-dynastia (618–907).

KUVA 5/5 Fo-leijonat tai -koirat on ollut suosittu aihe Kiinan taiteessa, noin 1900.

Kiinalaisen horoskoopin mukaan vuonna 2012 vietetään lohikäärmeen vuotta, ja sitä juhlii Joensuun taidemuseo ONNI kiinalaisaiheisella Lohikäärmeen vuosi -näyttelyllä.

Näyttelyn vanhimpia esineitä ovat varhaisten dynastioiden uskonnolliset esineet. Niitä tehtiin hautoja, temppeleitä ja yksityiskäyttöä varten. Hautoihin valmistettiin jade- ja pronssiesineitä sekä keraamisia veistoksia. 

Kiinalaisen mytologian tärkeimmät eläimet ovat lohikäärme ja hevonen.

Hevosella on ollut tärkeä merkitys valtakunnan puolustamisessa, mutta myös huvielämässä. Hevosaiheisia pienoisveistoksia laitettiin myös vainajan mukaan hautaan. Lentävän hevosen ajateltiin kuljettavan omistajansa kuolemattomille maille seuraavaan elämään.

Lohikäärmeen yhteys keisariin periytyi Han-kaudelta. Viisikyntistä lohikäärmeen kuvaa sai käyttää vain keisarillisessa yhteydessä.

Kiina tunnetaan maailmalla erityisesti silkistä ja posliinista. Niitä on tuotu mm. Eurooppaan vuosisatoja, ja kiinalainen kulttuuri on vaikuttanut laajasti eurooppalaiseen elämään sisustusmuodista puutarhoihin.

Suomessa puutarhaharrastuksesta on tullut viime aikoina muotia, mutta Kiinassa puutarhat ovat kuuluneet sivistyneistön elämään tuhansia vuosia. Puutarhat muodostivat tärkeän osan oppineiden elämää Kiinassa, ja ne nähtiin itsensä kehittämisen paikkoina. Puutarhat olivat suosittuja maalausten aiheena varsinkin Ming-kaudella (1368-1644). Teoksien aiheena saataa olla oppineet, jotka ovat kokoontuneet puutarhaan miettimään elämän suuria kysymyksiä. Tällaisen teoksen voi nähdä myös Lohikäärmeen vuosi -näyttelyssä.

Kirkkokatu 23, Joensuu, puh. (013) 267 5388. Avoinna: ti, to-su 10-16, ke 10-20, ma suljettu.

Kommentoi

Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
kuusi seitsemän seitsemän
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit