Ovatko nämä kaikki maalaukset yhden taiteilijan käsialaa? Kysymys herää Hämeenlinnan taidemuseossa Hanna Rönnbergin (1860-1946) näyttelyä kiertäessä. Mukana on muutama muiden työ, jotka liittyvät Rönnbergin historiaan, mutta kyllä, loput 70 ovat hänen omiaan.

Tunnelmallista saaristomaisemaa, lapsia kukkaniityillä, karua kansan elämää, häivähdys Pariisia, sammuneita värejä ja heleää valoa, jäykempiä ja luontevampia ihmisiä.

Kierroksella kanssani on Rönnbergiä tutkinut taidehistorioitsija Anna-Maria Wiljanen.
”Hanna Rönnberg kokeili monia kuvataiteen eri suuntauksia: realismia, naturalismia, symbolismia, impressionismia ja kolorismia. Hän ei kehittänyt tiettyä tyyliä, josta heti tunnistaisi, että tämä on Rönnberg”, Wiljanen kertoo.

”Hän oli aikansa sinkkunainen, joka halusi kehittää itseään. Häntä kiinnosti tutustua uusiin kulttuureihin ja kokeilla uusia ismejä, ja siitä hän maksoi tuntemattomuudella.”
Rönnberg kouluttautui taitelijaksi määrätietoisesti, mutta ei pelkästään keskittynyt maalaamaan, vaan oli monenlaisessa toiminnassa mukana. Wiljanen luonnehtii häntä sosiaaliseksi lahjakkuudeksi.

Nuorena Hanna Rönnberg kuului Ahvenanmaan Önningebyn taiteilijayhteisön perustajiin, vanhempana Kulosaaren huvilayhteisön kantaviin voimiin. Hänellä oli paljon ystäviä, joista parhaita oli tunnetummaksi noussut taiteilija Elin Danielson-Gambogi.

Yhteen yhteisöön hän ei kuitenkaan sopeutunut: Suomen ”valkopartaisten ukkojen” taidepiireihin. Hän pyrki uudistamaan ja tasa-arvoistamaan kotimaan jähmettynyttä taidemaailmaa, ja kun ei siinä onnistunut, hän viihtyi paremmin muualla. Hän matkusti paljon Euroopan eri maissa.

”Niin, Pariisi on sentään Pariisi ja täällä verikin virtaa suonissa nopeammin - - kotona tuntuu kuin suonissa virtaisi piimää veren sijaan”, hän kirjoitti 1895.
Myöhemmin hän totesi: ”Olen matkustanut niin paljon, että minut on jo unohdettu kotimaassa.” Siinä on toinen syy tuntemattomuuteen tyylien vaihtelun lisäksi. Mutta nyt Rönnbergiin on hyvä tilaisuus tutustua. Jatkamme kierrosta.

Ahvenanmaa ja Kulosaari

Aikansa yhteisnäyttelyssä esiintyessään Rönnberg sai sekä kiittävää että vähättelevää kritiikkiä. Hämeenlinnan näyttelyssä on nyt hyvin edustettuna aihepiiri, jossa hänen katsottiin olevan parhaimmillaan: saaristo ja sen kansa.

Anna-Maria Wiljasenkin mielestä Rönnbergin ominta alaa oli koruton kansankuvaus:
”Hän sai parhaat tulokset aikaan pienistä aiheista, vähällä värien määrällä ja valolla.”
Niin sanotut pienet aiheet, arkiset näkymät lasten ja vanhusten elämästä, kiinnostivat Rönnbergiä ehkä siksi, että hänen omakin taustansa köyhän yksinhuoltajan lapsena oli vaatimaton.

Meri oli Rönnbergille tärkeä. Hänestä tuli saariston maalari, kun hän työskenteli nuorena Ahvenanmaalla Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa.

Näyttelyssä on maalauksia Itämeren eri rannoilta. Önningebyn lisäksi Rönnberg viihtyi Tanskassa Skagenin taiteilijayhteisössä. Myöhemmin ystävien huvila Gåsössä Inkoon saaristossa oli hänelle tärkeä paikka, ja Viron Pakrin saarillakin hän maalasi.

Loppuelämänsä kodin hän löysi meren ääreltä Helsingin Kulosaaresta. Hän aikoi maamme taide-elämään turhautuneena jättää Suomen kokonaan, mutta kävi katsomassa Kulosaaren uutta huvilakaupunkia, ihastui ja jäi.

Rönnberg osti tontin, ja Lars Sonck suunnitteli hänelle talon. Pian hän rakennutti toisenkin huvilan, jota vuokrasi. Hänestä tuli huvilakaupungin aktiivinen markkinoija. Kulosaarelaiset ovat muistelleet pidetyn, boheemin taitelijan juhlia, joissa jopa ”syötiin kaviaaria syvältä lautaselta”.

”Kulosaari oli hänelle turvasatama josta sotakaan ei saanut häntä lähtemään. Pommitusten aikana hän söi voileipiä ja siemaili punssia talonsa kivijalassa”, Anna-Maria Wiljanen kertoo.

Ratkaisemattomia arvoituksia

Kun Wiljanen ryhtyi tutkimaan Hanna Rönnbergiä, häntä kiehtoi taiteilijan arvoituksellisuus. Selvittämättömiä kysymyksiä on yhä jäljellä. Erityisesti Wiljanen ihmettelee sitä, miten Rönnbergillä oli varaa rakennuttaa Kulosaareen kaksi huvilaa. Voisiko se liittyä hänen tuntemattomaksi jääneeseen isäänsä?

Entä millainen tarina oikeastaan oli Hanna Rönnbergin kihlaus taiteilija Edward Westmanin kanssa? Rönnberg perusteli kihlauksen purkua sillä, että inhoaa pitkiä kihlauksia, eikä naimisiinmenoon ollut varaa – mutta tapahtuiko muutakin? Rönnberg ja Westman pysyivät ystävinä ja jäivät naimattomiksi.

Rönnbergin teoksiakin on varmasti yhä tietymättömissä. Niitä on todennäköisesti ulkomailla, ja jossakin on myös muotokuva, jonka ranskalainen taiteilija maalasi Rönnbergistä.

Hämeenlinnan näyttelyn teokset ovat lainassa eri museoista ja yksityiskokoelmista. Lehdissä julkaistut etsintäkuulutukset tuottivat yhteydenottoja, ja joitakin teoksia saatiin jäljitettyä muuten.

Wiljanen pysähtyy symbolistisen Kevät-maalauksen kohdalle: ”Tämä on puolen vuoden salapoliisityön tulos. Olin saanut pienen mustavalkokuvan, jossa luki ”attribuoitu Rönnbergille?”, ja Hämeenlinnan taidemuseon johtajan Taina Lammassaaren tuttava oli nähnyt saman taulun illallisilla. Se ei ole ainakaan vuosikymmeniin ollut näytteillä.”

Salapoliisityö jatkuu, tietoja Hanna Rönnbergistä voi edelleen lähettää tutkija Anna-Maria Wiljaselle (anna-maria.wiljanen@helsinki.fi) ja Hämeenlinnan taidemuseolle (maria.laine@hameenlinna.fi). 

Hanna Rönnberg 16.9. saakka Hämeenlinnan taidemuseossa, Viipurintie 2. www.hameenlinna.fi/taidemuseo. Avoinna ti–to 11–18, pe–su 11–17. Yleisöopastukset ke klo 14. Näyttelyyn liittyy kirja Hanna Rönnberg, Hämeenlinnan taidemuseon julkaisuja 1/2012.