Valtakunnansovittelija Minna Helle on aina uskaltanut olla eri mieltä. Se on vienyt häntä myös uralla eteenpäin. Jo nuorena hän oppi, että asioihin voi vaikuttaa sanomalla mielipiteensä ja neuvottelemalla.

Rohkea, määrätietoinen ja päättäväinen — ja mahdottoman innostunut uuden oppimisesta. Näin kuvailee itseään tammikuun alussa valtakunnansovittelijana aloittava Minna Helle, 42.

Ei siis ihme, että Helle suorastaan puhkuu innosta tuoreen nimityksensä johdosta. Hän on pukeutunut energisen pinkkiin jakkuun, hymyilee rennosti ja vapautuneesti ja vaikuttaa ihmiseltä, joka tietää, mitä haluaa — ja on juuri saanut haluamansa.

Vielä hetken Helle työskentelee STTK:n edunvalvontajohtajana, kunnes siirtyy Bulevardilla sijaitsevaan valtakunnansovittelijan toimistoon.

Nuori ja nainen

Tavalliselle kansalaiselle valtakunnansovittelija näkyy mediassa pääasiassa silloin, kun työehtosopimus on katkolla ja lakonuhka venyttää työntekijä- ja työnantajapuolen neuvotteluja yön tunneille. Muutoin sovittelija on toimistossaan Bulevardilla sihteerinsä kanssa.
”On se aika iso muutos. Ei ole johtoryhmää, jonka kanssa voi neuvotella asioista vaan on tehtävä päätökset itse”, Helle miettii.
Kun Helle aloittaa valtakunnansovittelijana, hän on virassa ensimmäinen nainen koskaan. Vielä vuonna 2014 valtakunnassa riittää johtopestejä, joita nainen ei ole koskaan aiemmin hoitanut.

Helle on paitsi ensimmäinen nainen viranhaltijana, myös melko nuori. Valtakunnansovittelijat, ainakin ne tunnetuimmat, kuten vaikkapa Jorma Reini ja Juhani Salonius ovat olleet niitä ”tietynikäisiä miehiä”.
”Ikäni ei tässä asiassa ole juurikaan ollut esillä, lähinnä sukupuoli. Tarkistin, että virkaa on kyllä hoitanut kaksi minuakin nuorempaa miestä, mikä oli pieni yllätys.”

Haasteita, kyllä kiitos

Helteen valinta ei ollut suuri yllätys, ainakaan työmarkkina-asioita seuraaville. Hän on kulkenut ammattiliittouraa pitkin siitä asti, kun valmistui oikeustieteen kandidaatiksi. Entisiä työpaikkoja ovat muun muassa Journalistiliitto, Tehy, Akava ja Tela.

Minna Helle on tyyppi, joka on aina käynyt päin suuria haasteita. Jos töissä on ollut haastavia projekteja tarjolla, hän on ollut ensimmäisenä jonossa käsi pystyssä.
”Olen aina ollut valmis tarttumaan uuteen — vaikken edes tietäisi, miten tehtävä hoidetaan.”

Tätä menettelytapaa Helle tarjoaa vinkiksi myös muille urastaan kiinnostuneille naisille. Pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelleen.
”Olen sanonut ystävilleni, että jos alkaa näyttää siltä, että jämähdän paikoilleni, minua saa potkaista persuksille tosi kovaa. Niin ei ole vielä käynyt.”

Rohkeutta on Helteen mukaan se, että uskaltaa olla eri mieltä sekä etenkin se, että on oma itsensä. Hän ei ole koskaan miettinyt, että hänen pitäisi naisena käyttäytyä työelämässä jotenkin eri tavalla saadakseen saman arvostuksen kuin mies.

Vaikuttaja jo teininä

Kunnianhimo on taas ajanut tekemään paljon töitä. Hän ei ole kovin hyvä siinä, että antaisi asioiden vain olla.
”Minulle ei ole koskaan tultu sanomaan, että tee enemmän töitä, päinvastoin.”
Helle kieltää kuitenkin olevansa ”niehraaja”. Hän vie asioita eteenpäin eikä jumiudu pikkujuttuihin.

Helle huomasi jo nuorena, että epäkohtiin ja omiin asioihinsa voi vaikuttaa itse. Vahva vaikuttamisen halu tuli esiin jo yläasteella.
”Soitin pianoa konservatoriossa, ja yhtenä lukukautena meillä oli koulussa musiikissa niin sanotusti epäpätevä sijainen, jolla ei ollut alan koulutusta. Sain todistukseen musiikkinumeroksi yhdeksän. Minä, joka sentään harrastin pianonsoittoa! Lähdin haastamaan asiaa opettajalle, ja hän muutti musiikin numeroni kympiksi”, Helle muistelee huvittuneena.

Neuvottelutaitojaan hän käytti myös myöhemmin lukiossa Jyväskylän Lyseossa, jossa englannin opettaja aikoi palauttaa oppikirjaksi vanhan, tylsän opuksen, vaikka uuteen, moderniin kirjasarjaan oli jo ehditty siirtyä.
”Pidin palopuheen luokassa, eikä kirjaa vaihdettu.”

Helteen jo nuorena ilmenneestä määrätietoisuudesta on muitakin todisteita kuin oma sana. Lyseon entiset opettajat nimittäin muistivat vanhaa oppilastaan tuoreen nimityksen yhteydessä. He lähettivät onnitteluadressin, johon oli kopioitu teksti vuoden 1991 abikronikasta: Kauppisella (Helle on omaa sukua Kauppinen) on mielipiteitä ja terävä kieli, jonka luokan pojat ovat saaneet selkänahassaan kokea.

Tärkeät juuret

Kotona Kivijärvellä maalaistalossa Helle oppi keskustelemaan. Maanviljelijäperheessä puhuttiin laajasti kaikenlaisesta yhteiskunnallisesta, niin uskonnosta kuin politiikastakin.
”Aina väiteltiin ihan joka asiasta. Minua myös kannustettiin tosi paljon, etenkin tekemään töitä päämäärien eteen. Opin, ettei elämän suhteen ole mitään rajoituksia.”

Helteellä on edelleen käsitys, että ihmiset ovat maaseudulla valveutuneempia kuin kaupungissa.
”Kyllä, maalla seurataan paljon enemmän yhteiskunnallisia asioita ja ollaan niistä kiinnostuneita.”

Ehkä mielikuvaan vaikuttaa vähän myös kotiseuturomantiikka, jota Helle avoimesti myöntää tuntevansa. Hän kokee juurensa olevan vahvasti Keski-Suomessa.
”Aina kun kuulen Keski-Suomen kotiseutulaulun, tunne on pakahduttava. Olen suorastaan kateellinen niille ystävilleni, joiden lapset oppivat sen koulussa”, hän nauraa.

15-vuotiaana Helle muutti Kivijärveltä Jyväskylään reilun sadan kilometrin päähän. Lukioita olisi toki ollut lähempänäkin, vaan ei yhtä hyvämaineisia. Nuori innokas opiskelija halusi nimenomaan Lyseoon, maineikkaaseen vanhaan opinahjoon. Kodiksi valikoitui pieni yksiö, jossa ei siihen aikaan ollut edes puhelinta.
Omillaan oleminen opetti pärjäämistä. Sen verran itsenäinen ja vastuuntuntoinen nuori Helle tosin oli, ettei yksinmuuttaminen kaupunkiin tuntunut niin erikoiselta elämänmuutokselta kuin olisi luullut.
”Pitää kyllä myöntää, että tuntuisi oudolta päästä oma tytär muutaman vuoden päästä yksin toiseen kaupunkiin.”

Työoikeuden viemää

Kun Helle myöhemmin haki ja pääsi Helsinkiin opiskelemaan, se ei tuntunut enää missään. Ajan trendit vaikuttivat siihen, että aikeena olleet sähköalan diplomi-insinööriopinnot vaihtuivat juristikoulutukseen. Laki oli silloin muodikas ala, tulihan tv:stä suosittuja lakisarjoja kuten L.A. Law ja Ally McBeal.
”Ally McBeal oli ihan uudentyyppinen sarja, vaikken päähenkilöön mitenkään samaistunutkaan.”

Ehkä ihan niin muodikasta ei kuitenkaan ollut työmarkkinalainsäädäntö, johon Helle sanoo hullaantuneensa. Se on kuitenkin ollut hänen ammatillinen ihastuksensa käytännössä koko uran ajan.
”Työoikeus kolahti opintojen puolivälissä ja vei täysillä mukanaan. Se on ihan omanlaisensa juridinen alue.”
Jos ihastuminen työsopimusjuridiikkaan kuulostaa erikoiselta, niin harvemmin myöskään näkee ihmistä, jonka kasvot alkavat loistaa, kun hän alkaa puhua hiljattain sovitusta uudesta työeläkeratkaisusta, jota oli koko syksyn neuvottelemassa.
”Se on hyvä ratkaisu, etenkin nuorten kannalta”, hän sanoo työeläkepaketista.

Helle sanoo edelleen nauttivansa keskusteluista, etenkin sellaisista, joissa tulee esille hänelle uusia näkökulmia.
Mutta kiihkeisiin väittelyihin hän ei ystäviään aja.
”Matkan varrella luonteenpiirteeni ovat hioutuneet ja tasoittuneet. Puhun mielelläni yhteiskunnasta ja politiikasta, mutta en lähde mihinkään inttämiseen.”

Neuvottelu jatkuu kotona

Sen verran lähelle puuta on omena pudonnut, että äidin neuvottelutaidot ovat tainneet periytyä 11-vuotiaalle tyttärelle. Kotona neuvotellaan ja paljon.
”Minulta on turha tulla vaatimaan asioita ilman kunnollisia perusteluita. Tyttäreni on erittäin hyvä argumentoimaan silloin, kun haluaa jotakin, vaikkapa uuden vaatteen.”

Valtakunnansovittelijalle ominaista kasvatustapaa edustanee sekin, että Helle keskustelee lapsensa kanssa aina siitä, miksi jokin asia tehdään niin kuin tehdään.
”En toimi niin, että vain teen jonkin päätöksen ja sillä hyvä. Se pitää aina perustella ja selittää.”

Helle asuu tyttärensä kanssa kahden. Kun tytär oli päiväkodissa, äidin pitkät työpäivät olivat haaste. Apuna olivat usein niin sukulaiset kuin ystävätkin.
”Pitää myöntää, että työpäiväni aiheuttavat ongelmia yhä edelleen”, Helle sanoo.Nyt päiväkotireissut ovat vaihtuneet kuskaukseen voimistelutunneille. Jos jostain tingitään, se on huushollaus.
”En ole koskaan ollut mikään puunaava kodinhengetär enkä ole ottanut siitä stressiä.”

Töitä on usein vaikea lopettaa kotona illansuussa. Kun tytär on mennyt nukkumaan, työasiat vievät usein vielä parikin tuntia. Helle saattaa kaivaa esiin iPhonensa, josta hän klikkaa Twitterin auki. Sinne voi kirjoittaa itselle tärkeistä asioista kuten tasa-arvosta: ”Suomalaisista 38 % kannattaa lainsäädäntötoimia isien perhevapaiden lisäämiseksi. @STTKMikonkatu ajaa 6+6+6-mallia”, Helle twiittaa.

Niin, tämä on asia, josta Helle puhuu mielellään. Perhevapaiden tasaisempi jakaminen vanhempien välillä on vielä puheiden asteella. Miksi?
”Tässä on kaksi asiaa”, Helle aloittaa sen verran kokeneesti, että on puhunut asiasta useasti aiemminkin.
”Meillä on vahva perinne, että äidit hoitavat lapset, se on syvällä asenteissa. Vaikka isätkin hoitavat lapsia nykyään aivan yhtä lailla, se ei näy perhevapaissa. Naiset haluavat itsekin pitää kiinni vapaistaan.”

Asenteiden muuttumista ei voi jäädä odottelemaan, koska ”siinähän sitten odotellaan”. Yhteiskunnan on ohjattava kehitystä näin tärkeissä kysymyksissä.
Toinen asia ovat tietysti kustannukset. Lisääntyneet perhevapaat tarkoittavat lisääntyneitä menoja niin valtiolle kuin työnantajillekin, eikä sellaisiin ole varsinkaan näinä talousaikoina kenellekään kiinnostusta. Helle pitää silti erittäin tärkeänä, että perhevapaita ryhdyttäisiin jakamaan tasaisemmin.
”Ei naisten palkkatasa-arvo, eivätkä muutkaan työelämän tasa-arvoasiat, etene isoin harppauksin ennen kuin perhevapaat jakautuvat tasaisemmin.”

Tekemällä oppii

Omat perhevapaansa Helle jakoi aikoinaan niin, että tyttären isä piti vanhempainrahakaudesta osan, kun Helle palasi töihin. Siihen aikaan isä sai bonusvapaata, kun käytti osan vanhempainvapaasta. Naiset voisivat itsekin tehdä asialle jotain, vaikka Helle korostaakin, ettei hän halua syyllistää naisia eikä olla osallisena kuorossa, jossa kailotetaan työelämän tasa-arvo-ongelmien olevan naisten oma syy.
”Kun perheeseen syntyy lapsi, kannattaa oikeasti miettiä, miten perhevapaat jaetaan. Sillä on vaikutus naisen omaan uraan ja myös tasa-arvoon perheen sisällä — sekä isän ja lapsen että puolisoiden välisiin suhteisiin.”

Helle on sanonut monissa haastatteluissa, että hän toivoisi, ettei sukupuoli olisi enää valtakunnansovittelijanimityksissä mikään uutinen. Mutta niin se vain vielä on, ja kyllä Helle sen itsekin tietää.
”Esimerkiksi termissä uranainen on tietynlainen negatiivinen klangi, jota ei liitetä työorientoituneisiin miehiin.”

Helteen mielestä nämä ovat Suomelle myös brändikysymyksiä maailmalla.
”Tietyssä mielessä olemme tasa-arvon mallimaa, mutta kehitys ei ole ollut enää viime vuosina kovin voimakasta.”
Johtuisiko se siitä, että vaikeina taloudellisina aikoina tasa-arvoasiat eivät ole muodissa?
”Eivät tasa-arvoasiat ole koskaan muodissa!” Helle puuskahtaa.
Helle myös peräänkuuluttaa naisilta rohkeutta.
”Ei kukaan osaa valmiiksi niitä tehtäviä, joita uusi työhaaste tuo tullessaan. Ne opitaan matkan varrella.”

Juttu on julkaistu alun perin tammikuun 2015 Gloriassa.

 

Poseeraustaitojensa puolesta rocktähti Michael Monroe voisi harkita vaikka mallinuraa.

Lokakuun Glorian haastattelussa ikirokkari Michael Monroe, 54, puhuu vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomasta perspektiivistä elämään. Sielultaan nuorelle muusikolle ikääntyminen ei ole tuonut suuria ulkonäkö- tai muita kriisejä. "Viisikymppisenä sinulla on sellaiset kasvot kuin ansaitset", hän toteaa.

Katso Glorian videolta, millaisissa tunnelmissa jutun kuvaukset sujuivat.

Michael Monroen haastattelun voit lukea 29.9. ilmestyneestä lokakuun Gloriasta.

Haluamme Gloriassa nostaa esiin monenlaisia ihmisiä: eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Muotijutuissamme meillä on kuitenkin pieni ongelma. Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita. Tulevien mallistojen näytekappaleita saa ainoastaan 34- ja 36-kokoisina. Toki voisimme kuvata jo kaupoista löytyviä vaatteita, mutta useimmiten muotikuvausten ideana on nimenomaan esitellä tulevia mallistoja.

Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita.

Monimuotoisuuden vaatimus on kasvanut viime vuosien varrella myös muotimaailmassa, ja myös muodin kuluttajat haluavat vaihtelua. Se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi muotilehdissä mentäisiin toiseen ääripäähän vaan sitä, että perinteisen muotikuvaston eli hyvin hoikkien, hyvin nuorten ja hyvin valkoisten rinnalla on sopivasti myös muita sävyjä.

Vaikka nykyään on yhä enemmän myös ns. normaalin kokoisia malleja – esimerkiksi Italian Voguen kannessa nähty Marquita Pring, Ranskan Marie Clairen kansikuvamalli Robyn Lawley tai jenkki -Cosmopolitan kannessa nähty Ashley Graham – mallimarkkinat ovat silti edelleen hyvin hoikkien naisten hallussa. Vaikka normaalimittainen malli löytyisikin, vaatemerkkien edustajat saattavat ajatella, ettei muotikuvista tule yhtä kauniita tai myyviä kuin niistä tulisi, jos malli olisi perinteistä mallikokoa.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista.

Pienet näytekappaleet saattavat myös luoda alitajuisia mielikuvia siitä, että hoikkuus olisi tavoiteltavinta. Pienikokoiset vaatteet pysyvät myös henkareissa ryhdikkäämmän näköisinä kuin suuret koot. On varmasti myös kalliimpaa tehdä yksittäisiä näytekokoja isommissa kokonumeroissa. Toisaalta isommat koot olisi helpompi sitten ystävämyynneissä myydä meille taviksille.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista. Pikkuhiljaa syntyisi varmasti myös muita muutoksia muodin tiukoissa konventioissa.

 

Asuin kevään mieheni kanssa Palman kaupungissa, postin yläkerrassa, roosan värisessä kivisessä kerrostalossa. Lainakodissa oli kaksi kerrosta ja
erkkeri, josta tulvi sisään valoa. Ennen auringonnousua nousin alakerran makuuhuoneesta kivisiä rappusia ylös keittiöön ja olohuoneeseen vain nähdäkseni taivaan, joka alkoi juuri valaistua. Se oli onnellinen nousu, joka ikinen aamu.

Asuin ensimmäisen kerran elämässäni asunnossa, jonka joku toinen oli itselleen kalustanut. Ennen lähtöäni Palmaan mietin, kauanko mahtoi kestää, kunnes alkaisin ikävöidä omaa kotiani. En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

Minusta tuli siistimpi kuin kotona: aina lasinalus lasin alla, ei murusia keittiön lattialla, ei hiuksia kylpyhuoneen lavuaarissa. Paikallisten tavoin ostin torstaikukkia. Niistä tuli rakkaudenosoitus lainakodille.

Aloin silittää tyynyliinoja. Koska liinavaatekaappi oli niin kauniisti ja rakkaudella järjestetty, löysin itseni painelemasta lakanapinoja täydelliseen muotoon kuin armeijassa. Ensimmäinen päätös: järjestän kotiini harkitun liinavaatekaapin.

Vaikka kotona Suomessa teen ruokaa joka päivä, Palmassa ruoanlaittointoni lopahti. En osaa valmistaa ruokaa valkoisessa, täydellisessä keittiössä. Kompensoin lopahtanutta kokkaamista tapaksilla, salaateilla ja ulkona syömisellä.

Toinen päätös: rakennan kotikeittiöni entistä vahvemmin ruoanlaittoa ajatellen. Voimme syödä vaikka sohvapöydän ääressä. Mietin tavaroille omat paikat, nautin siitä, että mausteet, kipot ja pannut ovat näkyvillä. Annan keittiöni rehottaa, koska se on selvästikin ruoanlaittointoni polttoaine.

Sain myös kokea onnea ja auvoa kodinhoitohuoneesta. Mikä järjetön ilo siitä, että keittiön yhteyteen rakennetussa kodinhoitohuoneessa oli laatikko muovipulloille, pyykinlajitteluosasto ja järjestelmällisesti aseteltuja naulakoita.

Kolmas päätös: Rakennan kodinhoitotilan tavalla tai toisella. Se, jos mikä on arjen luksusta. Sisustan kodinhoitohuoneen vaikka työhuoneeseen.

Oman kodin kaipuun tuli kahden kuukauden jälkeen. Kävin ajatuksissani läpi tärkeitä tavaroita ja pesin kodin lattiasta kattoon. Sitten rentouduin. Siellä se oma koti odotti, valmiina ottamaan vastaan rakkaudentekojani.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 6/2016.

Nämä ihanat ihmiset juhlivat kanssamme Gloria Fashion Show'ta. Katso kuvakavalkadi!

Elämäniloisen muodin juhlan, Gloria Fashion Show'n kutsuvierasjuhla järjestettiin perjantaina 16.9. Paikalle saapuivat muun muassa nämä supertyylikkäät naiset ja herrat.