Kuva: Jan Ahlstedt

Glorian uusi päätoimittaja Saila-Mari Kohtala esittäytyy Gloria Fashion Show'ssa. Näin Kohtala ja hänen miehensä Lincoln Kayiwa kertoivat elämästään Glorian lifestylehaastattelussa kesäkuussa 2014.

Hetkeä ennen uloslähtöä makuuhuone on puolillaan miesten kenkälaatikoita ja leveä puinen antiikkisänky on täynnä pukuja ja kauluspaitoja. 6-vuotias Eemeli ja 3-vuotias Kaarlo on puettu mustiin pukuihinsa ja he ovat odottaessaan syventyneet iPad-peleihin. Saila-Mari Kohtala, 43, vetää henkeä. Tämä saattaa hieman kestää, eikä hän halua hoputtaa, koska se on turhaa. Ja juuri Lincolnin tyyliin Saila-Mari rakastuikin, joten odotetaan nyt rauhassa.

”Huvittaa ajatella, että kuvittelin ennen Lincolnin tapaamista olevani tyylin harjalla. Olen yrittänyt siirtää omat vaatehankintani hänelle, mutta ei hän ole suostunut ottamaan kokonaisvastuuta. Miksi ihmeessä, kun hän on niin loistava tekemään löytöjä?”

Saila-Marin mies Lincoln Kayiwa, 36, puhuu pehmeällä äänellä ja luovii sulavasti vaatteiden joukossa. Niitä näyttää olevan paljon, mutta hän tietää täsmälleen mitä etsii. Pedanttina miehenä hän haluaa ennen uloslähtöä vielä siivota kaikki vaatteet takaisin kaappeihin.

Suomalaisugandalaisen perheen koti sijaitsee Helsingin keskustassa vuonna 1912 rakennetun talon ylimmässä kerroksessa. Kaksi makuuhuonetta ja olohuonetta ovat kadun puolella, keittiö on vehreän sisäpihan puolella. Ikkunan alla rymistelevät raitiovaunut, bussit ja autot, mutta ikkunoiden läpi äänet eivät kuulu.

Sisustus on sekoitus 50-lukua ja sitä vanhempaa antiikkia sekä Lincolnin suunnittelemia huonekaluja. Osan koriste-esineistä ja huonekaluista on peräisin Saila-Marin vanhemmilta Keski-Pohjanmaalta. Osa on itse metsästettyjä kuten poikien takorautainen kerrossänky. Melkein jokaisessa huoneessa on Lincolnin värikkäitä huonekaluja.

Skandinaavisia muotoja ugandalaisin maustein

Saila-Mari aloitti keväällä ruotsalaisen sisältötoimiston Spoonin Suomen-johtajana. Kaupallinen sisällöntuotanto on oikeastaan täydellinen synteesi kaikesta siitä mitä hän on tehnyt työkseen: journalismia, markkinointia ja mainontaa. Saila-Marin työ kulkee läppärissä, hän pitää kotinsa ja myös toimistonsa Korkeavuorenkadulla mahdollisimman paperittomana.

Lincoln kirjoittaa ideoita ja työlistoja värikkäille post it -lapuille, jotka alkavat välillä vaellella pitkin keittiönpöytää. Silloin Saila-Mari siirtää niitä hienovaraisesti lähemmäksi miehensä kalenteria. Haittaako Saila-Maria, että miehen työ näkyy kaikkialla kotona?

”Rakastan vilpittömästi Lincolnin töitä, en osaa ajatella miten voisin olla hänen kanssaan jos en pitäisi niistä. Minusta meidän koti on fifty fifty meidän molempien tyyliä. Hänellä on ilmeisesti jokin värikoodisto niissä lapuissa, mutta en tiedä mitä ne tarkoittavat”, Saila-Mari naurahtaa.

Lincolnin suunnittelemissa huonekaluissa ja käyttöesineissä yhdistyvät skandinaavinen, pelkistetty muotokieli ja ugandalaiset rohkeat värit. Lincolnin töitä – kuten hänen kuuluisinta ja kalleinta 24 000 euron hintaista tuotettaan, 300-kiloista aakkoskirjahyllyä – on esitelty kymmenissä kansainvälisissä lehdissä Elle Decorationista New York Timesiin.

Lincoln on siisti ja rakastaa minimalismia, mutta hänen kalenterinsa näyttävät sitäkin villimmiltä. Ne ovat täynnä erivärisillä kynillä tehtyjä merkintöjä. Lääkärinkäsialan näköisistä koukeroista ei varmasti saa kukaan muu selvää kuin suunnittelija itse. Lincoln on oman suunnittelubrändinsä ainoa työntekijä, pomo, tiedottaja, pakkaaja, tilaustenkäsittelijä ja markkinoija. Esineet ja huonekalut valmistetaan Vantaalla ja Keski-Suomessa.

”Tällaisia minun kalenterini ovat aina olleet. Ne kuvaavat, miltä pääni sisällä näyttää. Siellä on aikamoinen kaaos, joka pitää saada hallintaan, koska minulla on niin monia hattuja. Tiedusteluja ja tilauksia tulee ympäri maailmaa”, Lincoln kertoo.

”Luovan ihmisen puolisona ei ole helppoa”

Kotona puhutaan usein töistä, mutta ei jatkuvasti. ”Can I talk?” heillä on tapana ensin kysyä kohteliaasti. Vaikka toinen ei näytä tekevän mitään, se ei tarkoita etteikö hän olisi uppoutunut työasioihinsa. He keskustelevat Lincolnin työprosesseista, mutta myös Saila-Mari saa ideoita mieheltään omaan työhönsä. Ja hän oppinut seitsemässä vuodessa paljon siitä millaista tukea hänen määrätietoinen ja itsenäinen miehensä kaipaa.

”Luovan ihmisen puolisona ei ole aina helppoa. Pitää osata tsempata, ei saa tappaa toisen unelmia liialla realismilla, mutta pitää puhua myös suoraan esimerkiksi raha-asioista. Murehdin ennen aina rahasta, mutta olen Lincolnin avulla päässyt siitä eroon. Ihailen, miten määrätietoisesti ja vakaasti hän on edennyt. Hän ei ole koskaan huolissaan, ja se pitää minut tasapainossa. Hän on hyvin suomalainen rauhallisuudessaan”, Saila-Mari kuvailee.

Saila-Marin ja Lincolnin suhteen alussa elämän tosiasiat pakottivat miettimään myös rahajuttuja. He ehtivät seurustella vain pari kuukautta, kun parin esikoinen, Eemeli ilmoitti tulostaan. Saila-Mari oli 36-vuotias. Hän ei mennyt paniikkiin yllätysraskaudesta, mutta työn puolesta ajoitus ei ollut paras mahdollinen, sillä hän oli juuri aloittanut työn Markkinoinnin ja Mainonnan päätoimittajana.

Lincoln oli 28-vuotias, ja vasta valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta. Hänellä oli suunnitelmissa luoda muotoilijan uraa Lontoossa, mutta hän jäi Suomeen, koska kuten Lincoln sanoo ”me aloimme odottaa Eemeliä.”'

”Olin aika nuori ja mietin osaisinko olla hyvä isä ja läsnä lapselleni. Saisinko mahdollisuuden toteuttaa unelmiani?” Lincoln kertoo kuuden vuoden takaisista ajatuksistaan.

Ensitreffit jäätelöllä

Lincoln innostui alun perin Suomesta 2000-luvun alussa. Hän oli silloin Lontoossa vaihto-oppilaana ugandalaisesta Makerere Universitysta ja opiskeli Englannissa maineikkaassa Saint Martins College of Arts & Designissa. Hän tutustui Lontoossa suomalaisiin, jotka kertoivat suomalaisista suunnittelijoista kuten Alvar Aallosta ja Eliel Saarisesta. Lincoln kiinnostui skandinaavisesta muotoilusta niin paljon, että hän tuli opiskelemaan Suomeen Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 2003.

”Lontoossa on niin paljon ugandalaisia, että siellä voi asua heidän kanssaan samalla alueella, tehdä ruokaostokset ugandalaisissa ruokakaupoissa ja puhua vain ugandaa. En haluaisi elää niin. Kun tulin Suomeen, pyrin tietoisesti tutustumaan erilaisiin ihmisiin, halusin elää rohkeasti ja kokeilla uusia asioita.”

Lincoln löysi Saila-Marin My Spacesta. Se ei ollut mikään deittisivusto, mutta jokin Saila-Marin kuvassa veti puoleensa ja Lincoln pyysi häntä jäätelölle. Saila-Mari ei treffikutsusta hätkähtänyt, hän oli aktiivinen nettideittailija, mutta Lincoln sai maanitella pari kertaa ennen kuin he menivät kahville Strindbergiin.

”Lincoln oli mukavan sinnikäs, pidin siitä. Ja hän teki ensitapaamisella suuren vaikutuksen komeudellaan, tyylikkyydellään ja herrasmiestavoillaan. Ja hänellä oli lempeä katse.”

Lincoln ihastui Saila-Marin kauneuteen, älykkyyteen ja huumorintajuun. Saila-Mari oli valmistunut Helsingin yliopiston valtiotieteen laitokselta pääaineenaan sosiaalipsykologia. Hän oli tehnyt pitkän uran markkinoinnin ja mainonnan parissa mm. Taivaassa konseptisuunnittelijana ja Imagessa markkinointipäällikkönä sekä toiminut Nöjesguidenin ja oman kustantamansa Hei-nimisen yleisaikakauslehden päätoimittajana.

”Saila-Marin kanssa oli helppoa olla. Pidin hänen vähän poikamaisesta tyylistään. Huomasimme, että meillä oli paljon yhteistä, suorastaan telepaattinen yhteys.”

Lincolnin kanssa seurustelu oli aivan toisenlaista kuin mihin Saila-Mari oli tottunut. Siitä puuttuivat sinkkuaikojen väsyttävän dramaattiset käänteet. Lincolnin vakaa elämänasenne tuntui turvalliselta, ja he olivat kumppaneina täysin tasaveroiset.

”Lincolnista kertoo paljon se, ettei hän ole ikinä ottanut puheeksi sitä, ettei hän palannut Lontooseen. Hänelle oli itsestään selvää jäädä tänne, kun tulin raskaaksi. Vaikka Suomesta käsin ei ole helppoa luoda kansainvälistä uraa, ei se kilpailun kovuuden takia olisi ollut helppoa Lontoossakaan.”

Pieni perhe asettui kaksioon

Saila-Marin sisarukset ja vanhemmat eivät panikoineet nuoren parin nopeita käänteitä ja hienotunteisina ihmisinä eivät olleet koskaan puuttuneet viiden lapsensa valintoihin.

”Vanhempani ovat hyvin avarakatseisia, eikä Lincolnin afrikkalaisuus tai ikäeromme ollut heille mikään ongelma. Olihan Lincoln aika nuori, mutta hänellä oli tulevaisuuden suhteen hyvin selvät suunnitelmat jo silloin”, Saila-Mari kertoo.

Pieni perhe asettui Saila-Marin 52 neliön kaksioon Etu-Töölöön, josta oli kauniit näkymät Väinämöisenpuistoon. Saila-Marin piti ennen äitiyslomansa alkua järjestää Markkinoinnin ja Mainonnan toimitusprosessi uusiksi ja viedä lehtiuudistus läpi. Raskaushormonit antoivat puhtia ja raskaus laittoi työlle selkeän deadlinen. Siitä oli apua ja alkuvaikeuksien jälkeen Saila-Mari sai toimituksen luottamuksen puolelleen.

Nuoren parin elämä oli kokenut vajaassa vuodessa täydellisen muodonmuutoksen. Piti oppia olemaan vanhempia, asumaan yhdessä ja jakamaan pieni koti.

”Se oli auvoisaa aikaa. Ja se asunto oli ihana, kuin kesähuvila keskellä Helsinkiä. Eemeli nukkui hyvin ja minä tein kaikki soseet itse, mitä on nyt vähän vaikea kuvitella”, Saila-Mari nauraa.

Koska Lincoln teki töitä kotona, pahvilaatikoiden määrä ja yhteinen aika samojen seinien sisällä alkoi olla välillä vähän liikaa. Niinpä jossain vaiheessa työkappaleet ja Lincolnin toimisto siirtyivät pois kotoa. Perheen kuopus Kaarlo syntyi, kun Eemeli oli 3-vuotias.

”Opimme pikkuasunnossa asumaan yhdessä. Tilaa ei juuri ollut, mutta muistelen sitä onnellisena aikana”, Lincoln sanoo.

Lincoln on parempi lapsenhoitaja

Molemmat olivat tottuneet asumaan yksin ja hoitamaan ”kaiken” itsenäisesti. Saila-Mari yritti nuoren äidin tavoin tohottaa ja kytätä, että mies tekee kaiken ”oikein.” Sitten hän ymmärsi, että Lincolnilla ei ollut vain oma tapansa hoitaa lapsia vaan hän oli siinä jopa Saila-Maria parempi.

”Lincoln on meidän arjen pyörittäjä. Yritin aluksi puuttua hänen tapaansa toimia, mutta sitten huomasin, että hän on parempi hoitamaan lapsia kuin minä. Hän tekee ruokaa, siivoaa, muistaa kaiken ja pojat tottelevat häntä. On meillä aika hyvä balanssi työnjaossa, mutta välillä joudun tsemppaamaan, kun Lincolnin tehokkuuden varjossa on niin hyvä köllötellä”, Saila-Mari kertoo.

Molempien perheet asuvat kaukana, joten Helsingissä he ovat ostetun lapsenhoitoavun varassa. He perustivat ”aikapankin”, joka tasapainotti yhteisiä ja omia menoja ja lapsenhoitovuoroja.

Kun Kaarlo oli vauva, Saila-Mari muistaa, miten Lincolnilla oli tapana lempeästi ajaa hänet kaupungille ostoksille ja sherrylasilliselle. Kun vapaa-ajasta virkistynyt Saila-Mari palasi kotiin uusien Louboutinien kenkien kanssa, Lincoln onnitteli häntä hyvästä ostoksesta.

”Tiedän, että olen onnekas. Elämämme on hyvässä tasapainossa, kumpikaan ei tee kreisejä työpäiviä. Työt tehdään tehokkaasti työajan puitteissa”, Saila-Mari sanoo.

Lincolnin bravuuri on häränhäntästew’t, joita hän jaksaa haudutella pitkään. Saila-Mari antaa miehensä loistaa keittiössä. Viimeksi hän teki pojille ruskeaa kastiketta, kun Lincoln oli poissa. Se ei mennyt ihan niin kuin ruokaohjelmissa.

”Yritin ensin ärhennellä pojille, että nyt syötte. Mutta pokka ei pitänyt, kun Eemil sanoi että se maistuu ihan bensalle”, Saila-Mari hekottaa.

”Äitini ei uskoisi jos kuulisi, että laitan ruokaa koko perheelle. Olin nuorena aika laiska auttamaan häntä kotitöissä”, Lincoln naurahtaa.

Elämää Ugandassa

Lincoln kasvoi nelilapsisessa perheessä Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, joka sijaitsee Victoriajärven rannalla. Hänen äitinsä Betty Kayiwa oli bisnesnainen ja rakennuttaja ja isä Eduard Clays Kayiwa arkkitehti. Lincolnilla on isoveli Dennis, nuorempi sisko Faith ja isosisko Barbra. Isällä oli arkkitehtitoimisto ja hän matkusteli ympäri maailmaa. Vapaa-aikanaan hän pelasi golfia ja ajoi rallia.

”En ollut pilalle hemmoteltu, mutta elämämme oli mukavaa. En nähnyt paljon isääni, sillä hän teki paljon töitä. Mutta sen ansiosta pääsin hyviin kouluihin.”

Elämä Ugandassa oli 80-luvulla levotonta sotilasdiktaattori Idi Aminin aikaan, ja Lincolnillakin on muistoja, kun hän juoksee pommitusta pakoon. Ruumiita hän ei kuitenkaan onnekseen joutunut näkemään. Ugandalaisten elämäniloa sodat eivät kuitenkaan tukahduttaneet, ja sitä Lincoln pitää ugandalaisten ja suomalaisten suurimpana erona: Suomessa talvisodasta puhutaan vieläkin niin kuin se olisi ollut vain hetki sitten. Lincolnin lapsuudessa Ugandassa käytiin viisi sotaa.

Eduard Clays kuoli, kun Lincoln oli 14-vuotias. Lincoln oli tietysti surullinen, mutta isän kuolema ei ollut hänelle suuri järkytys, sillä hän oli jo tottunut turvautumaan kaikessa äitiin.

”Isäni antoi mahdollisuuden kouluttautua, olen siitä kiitollinen. Mutta en osaa sanoa kaipaanko häntä, toisaalta kaipaan ja toisaalta en.”

Lincoln kävi ugandalaiseen tapaan poikakoulua, kunnes siirtyi 16-vuotiaana Namasagalin sisäoppilaitokseen Itä-Ugandassa. Pari vuotta sisäoppilaitoksessa muuttivat Lincolnin elämän. Brittiläisen lähetyssaarnaajan johtamassa koulussa oli sekä tyttöjä että poikia, mikä oli kaikille uutta. Siellä opetettiin klassisia urheilulajeja nyrkkeilystä golfiin, näyttämötaiteita ja koulittiin itsetuntoa. Pojat oppivat, miten naista kohdeltiin kunnioittavasti. Tytöt saivat pukeutua minihameisiin, ja heille opetettiin leidimäisiä käytöstapoja.

Sisäoppilaitoksessa Lincoln tajusi haluavansa luovalle alalle ja vastusti siten äitinsä toivetta hankkia ”turvallinen” ammatti eli ryhtyä lääkäriksi tai insinööriksi.

”Kouluaika oli ihmeellistä. Se oli tiukan poikakoulun jälkeen kuin taivas. Namasagali todella muutti minun ja monen sukupolven elämän.”

Luksuselämää Sveitsissä

Saila-Marin ajattelua puolestaan mullisti kokemus noin 9 000 kilometrin päässä Namasagalista ja liki 3 000 kilometrin päässä kotikonnuilta Kannuksesta. Rovastin tytär halusi nähdä maailmaa ja lähti 19-vuotiaana 1990 au pairiksi Sveitsiin. Hänen työnsä oli hoitaa 3-vuotiasta Gregorya, suunnattoman rikkaan perheen poikaa.

Samaan aikaan kun Suomi rypi historiallisessa lamassa, autonkuljettaja kuskasi Saila-Maria hienoihin ravintoloihin. Palkka oli hyvä, ja hänellä oli talossa oma huoneisto. Kun oli aika ostaa Gregorylle puku, Saila-Maria ja poika menivät Zürichiin salaiseen tavarataloon, jossa ei ole kylttejä ja jonne pääsee vain ajanvarauksella. Sieltä pojalle ostettiin Giorgio Armanin puku, jonka räätäli vielä viimeisteli.

”Leikkihuoneessa oli 30 neliön kokoinen itämainen matto, jonka päällä pärryyttelimme leikkiautoilla. Iranin kansallismuseo oli monesti yrittänyt saada mattoa kokoelmiinsa, mutta perhe ei suostunut myymään sitä.”

Mielenkiintoisinta Saila-Marista oli tarkkailla perheenjäsenten tapaa olla yhdessä. Hänestä oli sydäntä särkevää nähdä sunnuntailounailla, miten Gregoryn isä yritti saada omalta isältään hyväksyntää ja huomiota. Piinkova patriarkka ei koskaan sulattanut sitä, että hänen poikansa ei halunnut jatkaa perheyritystä vaan hänestä tuli sisustussuunnittelija.

”Ymmärsin silloin, että kaikilla perheillä on omat vaikeutensa eikä kukaan säästy niiltä. Vuosi Sveitsissä muutti myös käsitystäni rahasta realistisemmaksi.”

Sittemmin Saila-Mari on työssään nähnyt bisnesmaailman hohdokkaan puolen, mutta vaikka hän korkokengistä ja samppanjasta pitääkin, häntä ei rikkauksien tavoittelu houkuttele. Niinpä jos palkkatuloista ei tarvitsisi välittää, hän ei muuttaisi elämäänsä radikaalisti. Hän jakaisi aikansa nykyisen työnsä, romaanikirjoitusprojektien ja high conceptien (joista Harry Potter oheistuotteineen on yksi esimerkki) suunnittelun kesken.

”Ymmärsin vuosia sitten, että ihmisen unelmat eivät useinkaan ole kovin kaukana siitä mitä sinulla jo on. Tietysti olisi hauskempaa, jos olisi enemmän rahaa. Mutta olen jo hyvin lähellä sitä, mistä olen aina unelmoinut”, Saila-Mari miettii.

”Lincoln on todellinen dandy”

Lincolniakaan ei kiinnosta raha sen itsensä vuoksi. Hänellä on kallis maku vaatteiden suhteen. Mutta hän sanoo suoraan olevansa hyvä rahankäyttäjä. Hän tekee ostoksensa neljästi vuodessa alennusmyynneistä.

”Olen hyvin tarkka siitä mitä ostan ja miksi. Vaikka en pidä ostosten tekemisestä, osaan ottaa siitä ilon irti ja kysyn paljon kysymyksiä. Saila-Mari ei oikein jaksa sitä. Hän haluaisi vain napata vaatteen ja se siitä. Mutta minulla on edelleen vaatteita, jotka olen ostanut 12 vuotta sitten”, Lincoln kuvailee.

Lincolnin sukkakokoelma kuvaa hänen käytännöllistä tapaansa tehdä ostoksia. Eräs helsinkiläinen miestenvaateliike oli lopettamassa toimintaansa. Lincoln sanoi omistajalle, että hän ostaa kaikki koon 42 värikkäät sukat, jotka ovat jäljellä, kun vaatteet tulevat 70 prosentin alennukseen. Kävi ilmi, että niitä on 80 paria. Joten sanansa mittaisena miehenä Lincoln osti ne kaikki. Ne luultavasti riittävät hänen loppuelämäkseen, mutta eipähän tarvitse enää ostaa sukkia.

”Lincoln on todellinen dandy. Hän menee leikkipuistoonkin pradat jalassa. Lincolnilla on ilmiömäinen kyky löytää huippumerkkejä alennusmyynneistä. Miksei hän hoida minunkin vaatehankintoja kokonaan?” Saila-Mari ihmettelee.

Lincoln tietää miksi. Koska silloin Saila-Marin olisi pysyttävä ”ruodussa”, ei päähänpisto-ostoksia eikä holtitonta haalimista.

”Minulla on tarkka suunnitelma palata takaisin muodin harjalle. Kun tekee vaativaa työtä, niin hyvä fyysinen kunto on ainoa keino selviytyä. Monet parhaista vaatteistani ovat Lincolnin löytämiä. Mutta minun pitää vapautua ”What would Lincoln do” -ajattelusta, kysehän on minun tyylistäni!” Saila-Mari nauraa.

Unelma isoista häistä

Saila-Mari ja Lincoln ovat olleet yhdessä seitsemän vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt hioa särmiä ja opetella kommunikoimaan. Aluksi Saila-Marista tuntui, että Lincoln kommunikoi ilmeillään vähän liikaakin ja sitten toisaalta suuttuessaan mies saattoi heittäytyä ”kivikasvoksi”.

”Tulen kulttuurista, jossa kaikki tunteet ilmaistaan voimakkaasti ja olen opetellut hillitsemään tunteitani. Ymmärrämme Saila-Marin kanssa nyt toisiamme paremmin ja elämä on rauhallista, koska olemme oppineet tulemaan toimeen toistemme epätäydellisten puolien kanssa”, Lincoln kertoo.

Saila-Mari ja Lincoln eivät ole naimisissa, mutta sen esteenä ei ole kuin unelma isoista juhlista – ja ne maksavat. Juhlien järjestämisessä he ovat kunnostautuneet viimeisinä kolmena vuotena, kun he ovat asuneet isossa asunnossa. Pari kertaa vuodessa he järjestävät kotonaan juhlia parille sadalle ystävälle ja tutulle. Ensimmäisellä kerralla he vuokrasivat samppanjalasit pitopalvelusta. Seuraavana vuotena Lincoln sanoi, että vuokraamiseen menisi turhaa rahaa. Juhliahan on joka tapauksessa joka vuosi ja kaapeissa on tilaa. Niinpä he ostivat 200 lasia.

Vapaa-ajalla he tapaavat ystäviään ja heidän lapsiaan, käyvät ravintoloissa syömässä, tekevät kotona ruokaa eivätkä kaihda Muumiristeilyjäkään.

”Olemme virittäneet ystäväperheen kanssa Muumiristeily-konseptin huippuunsa. Vuorottelemme lastenhoidossa niin että aikuiset saavat vuorollaan syödä rauhassa”, Saila-Mari sanoo.

Lincoln on opiskellut suomea ja ymmärtää sitä jo melko hyvin. Kansalaisuushakemus on siinä vaiheessa, että hän saanee Suomen-passin puolen vuoden sisällä.

”Suomi on muuttunut kymmenen vuoden aikana, koska näkökulmanikin on muuttunut ja ymmärrän nyt paremmin suomalaista kulttuuria ja kieltä. Olen onnellinen täällä ja jos olen pidempään kuin kaksi viikkoa poissa, kaipaan Suomea”, Lincoln kertoo.

 Ensimmäinen yhteinen matka Afrikkaan

Seuraavaksi on edessä loma. Tavallisesti Saila-Mari ja Lincoln ovat jakaneet kesäloman niin, että heillä on yksi viikko matkustelua yhdessä ja vanhemmilla omat viikkonsa, jolloin he ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Yleensä ohjelmaan kuuluu myös sukulointiviikko Saila-Marin lapsuudenkodissa Kannuksessa, jolloin Lincoln viettää ”cityviikkoa”.

”Jotkut ovat ihmetelleet järjestelyämme, mutta ei tästä pojille mitään traumoja tule. Kaikki ovat tyytyväisiä, kun saavat vähän omaa aikaa ja voivat kokea toisenlaista arkea”, Saila-Mari sanoo.

Ensi kesänä suunnitelmat hieman muuttuvat, kun koko perhe matkustaa Kampalaan tapaamaan Barbra-isosiskoa, Betty-äitiä ja muita sukulaisia. Dennis-veli asuu Genevessä ja nuorempi Faith-sisko Lontoossa. Lincoln ei ole käynyt Kampalassa vuoden 2005 jälkeen. Saila-Mari ja Lincoln halusivat odottaa, että lapset ovat vähän isompia ja osaavat kommunikoida tarpeistaan.

”Matka jännittää Saila-Marin ja poikien puolesta, toivottavasti kaikki menee hyvin ja pysymme terveinä. Kun pojat kasvavat, voimme viettää siellä enemmän aikaa. Toivon, että Ugandasta tulee heille tärkeä paikka, ja että he poimisivat sen ja Suomen parhaat puolet itselleen.”

Lincolnin ura on hyvässä vaiheessa, mutta ugandalaiseen tapaan hän ajattelee, että menestys on muutakin kuin rahaa. Ugandassa menestys ei kuulu vain itselle vaan koko suvulle ja on kunnia-asia auttaa sukulaisia esimerkiksi koulumaksuissa. Vaikka hänen luomuksensa ovat kalliita, Lincoln ei kuvailisi Kayiwaa luksukseksi vaan pikemminkin lifestylebrändiksi.

”Suunnittelen esineitä, jotka on tarkoitettu kestämään sukupolvien ajan. Unelmani on, että suunnittelemani tavarat ja mallisto kasvaisivat ohitseni ja jäisivät minun jälkeeni jatkamaan nimeäni. Minulle se on todellista menestystä.”

Juttu on julkaistu Glorian kesäkuun numerossa 2014

Poseeraustaitojensa puolesta rocktähti Michael Monroe voisi harkita vaikka mallinuraa.

Lokakuun Glorian haastattelussa ikirokkari Michael Monroe, 54, puhuu vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomasta perspektiivistä elämään. Sielultaan nuorelle muusikolle ikääntyminen ei ole tuonut suuria ulkonäkö- tai muita kriisejä. "Viisikymppisenä sinulla on sellaiset kasvot kuin ansaitset", hän toteaa.

Katso Glorian videolta, millaisissa tunnelmissa jutun kuvaukset sujuivat.

Michael Monroen haastattelun voit lukea 29.9. ilmestyneestä lokakuun Gloriasta.

Haluamme Gloriassa nostaa esiin monenlaisia ihmisiä: eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Muotijutuissamme meillä on kuitenkin pieni ongelma. Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita. Tulevien mallistojen näytekappaleita saa ainoastaan 34- ja 36-kokoisina. Toki voisimme kuvata jo kaupoista löytyviä vaatteita, mutta useimmiten muotikuvausten ideana on nimenomaan esitellä tulevia mallistoja.

Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita.

Monimuotoisuuden vaatimus on kasvanut viime vuosien varrella myös muotimaailmassa, ja myös muodin kuluttajat haluavat vaihtelua. Se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi muotilehdissä mentäisiin toiseen ääripäähän vaan sitä, että perinteisen muotikuvaston eli hyvin hoikkien, hyvin nuorten ja hyvin valkoisten rinnalla on sopivasti myös muita sävyjä.

Vaikka nykyään on yhä enemmän myös ns. normaalin kokoisia malleja – esimerkiksi Italian Voguen kannessa nähty Marquita Pring, Ranskan Marie Clairen kansikuvamalli Robyn Lawley tai jenkki -Cosmopolitan kannessa nähty Ashley Graham – mallimarkkinat ovat silti edelleen hyvin hoikkien naisten hallussa. Vaikka normaalimittainen malli löytyisikin, vaatemerkkien edustajat saattavat ajatella, ettei muotikuvista tule yhtä kauniita tai myyviä kuin niistä tulisi, jos malli olisi perinteistä mallikokoa.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista.

Pienet näytekappaleet saattavat myös luoda alitajuisia mielikuvia siitä, että hoikkuus olisi tavoiteltavinta. Pienikokoiset vaatteet pysyvät myös henkareissa ryhdikkäämmän näköisinä kuin suuret koot. On varmasti myös kalliimpaa tehdä yksittäisiä näytekokoja isommissa kokonumeroissa. Toisaalta isommat koot olisi helpompi sitten ystävämyynneissä myydä meille taviksille.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista. Pikkuhiljaa syntyisi varmasti myös muita muutoksia muodin tiukoissa konventioissa.

 

Asuin kevään mieheni kanssa Palman kaupungissa, postin yläkerrassa, roosan värisessä kivisessä kerrostalossa. Lainakodissa oli kaksi kerrosta ja
erkkeri, josta tulvi sisään valoa. Ennen auringonnousua nousin alakerran makuuhuoneesta kivisiä rappusia ylös keittiöön ja olohuoneeseen vain nähdäkseni taivaan, joka alkoi juuri valaistua. Se oli onnellinen nousu, joka ikinen aamu.

Asuin ensimmäisen kerran elämässäni asunnossa, jonka joku toinen oli itselleen kalustanut. Ennen lähtöäni Palmaan mietin, kauanko mahtoi kestää, kunnes alkaisin ikävöidä omaa kotiani. En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

Minusta tuli siistimpi kuin kotona: aina lasinalus lasin alla, ei murusia keittiön lattialla, ei hiuksia kylpyhuoneen lavuaarissa. Paikallisten tavoin ostin torstaikukkia. Niistä tuli rakkaudenosoitus lainakodille.

Aloin silittää tyynyliinoja. Koska liinavaatekaappi oli niin kauniisti ja rakkaudella järjestetty, löysin itseni painelemasta lakanapinoja täydelliseen muotoon kuin armeijassa. Ensimmäinen päätös: järjestän kotiini harkitun liinavaatekaapin.

Vaikka kotona Suomessa teen ruokaa joka päivä, Palmassa ruoanlaittointoni lopahti. En osaa valmistaa ruokaa valkoisessa, täydellisessä keittiössä. Kompensoin lopahtanutta kokkaamista tapaksilla, salaateilla ja ulkona syömisellä.

Toinen päätös: rakennan kotikeittiöni entistä vahvemmin ruoanlaittoa ajatellen. Voimme syödä vaikka sohvapöydän ääressä. Mietin tavaroille omat paikat, nautin siitä, että mausteet, kipot ja pannut ovat näkyvillä. Annan keittiöni rehottaa, koska se on selvästikin ruoanlaittointoni polttoaine.

Sain myös kokea onnea ja auvoa kodinhoitohuoneesta. Mikä järjetön ilo siitä, että keittiön yhteyteen rakennetussa kodinhoitohuoneessa oli laatikko muovipulloille, pyykinlajitteluosasto ja järjestelmällisesti aseteltuja naulakoita.

Kolmas päätös: Rakennan kodinhoitotilan tavalla tai toisella. Se, jos mikä on arjen luksusta. Sisustan kodinhoitohuoneen vaikka työhuoneeseen.

Oman kodin kaipuun tuli kahden kuukauden jälkeen. Kävin ajatuksissani läpi tärkeitä tavaroita ja pesin kodin lattiasta kattoon. Sitten rentouduin. Siellä se oma koti odotti, valmiina ottamaan vastaan rakkaudentekojani.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 6/2016.

Nämä ihanat ihmiset juhlivat kanssamme Gloria Fashion Show'ta. Katso kuvakavalkadi!

Elämäniloisen muodin juhlan, Gloria Fashion Show'n kutsuvierasjuhla järjestettiin perjantaina 16.9. Paikalle saapuivat muun muassa nämä supertyylikkäät naiset ja herrat.