Valmentaja ja jalkapalloilija Sami Hyypiä on yksi Suomen menestyneimmistä urheilijoista, jota ura on vienyt niin Alankomaihin, Englantiin kuin Saksaankin. Samin uran käänteissä vaimo Susanna ja pojat Rico ja Casper ovat tottuneet vaihtamaan maata lyhyelläkin varoitusajalla.

Pisimpään Hyypiät ovat asuneet Englannissa, jossa pari kuvattiin Glorian muotikuviin. Pariskunta on halunnut pitää matalaa profiilia, eivätkä he ole aiemmin antaneet yhteisiä haastatteluja – tai edes poseeranneet samassa kuvassa.

Pian tämän jutun kuvausten jälkeen perhe muutti Suomeen.

”Pojat eivät ole koskaan asuneet Suomessa, halusimme antaa heille tämän kokemuksen. Olemme itsekin poteneet aina Suomi-ikävää”, Susanna sanoo.
Hän kertoo poikien nauttineen vapaudesta: koulupäivät ovat paljon lyhyempiä eikä ole koulupukupakkoa toisin kuin englantilaisessa yksityiskoulussa.
Rico ja Casper puhuvat suomen ja englannin lisäksi saksaa, espanjaa ja ranskaa. Kotikieli on aina ollut suomi, mutta vanhemmat toivovat, että suomalaisessa koulussa äidinkieli vielä petraantuisi.

Sami pelasi Liverpoolissa kymmenen vuotta. Sen jälkeen hän pelasi ja valmensi Saksan Leverkusenissa yhteensä viiden vuoden ajan. Viimeisin valmentajanpesti oli Brightonissa, Englannissa, sen Sami jätti loppuvuodesta 2014. Englannista tuli myös Susannan kotipaikka, kun pari aloitti seurustelun vuonna 2002. He tapasivat Helsinki-Vantaan lentokentällä sokko-treffeillä, jotka heidän yhteinen ystävänsä oli järjestänyt.

”Se oli menoa ensitapaamisesta. Sami taisi olla samaa mieltä”, Susanna myöntää.

Siihen asti Susanna oli elänyt liikkuvaista elämää itsekin. Hän oli 90-luvulla yksi Suomen työllistetyimmistä malleista. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän aloitti liiketalouden opinnot Tukholman yliopistossa, josta valmistui filosofian maisteriksi.

”Tein mallin töitä ympäri Eurooppaa ja hain vaihtoon yhteensä kolmeen yliopistoon sen mukaan, missä tein töitä. Rahoitin opintoni mallintöillä.”

Mallinura jatkuu edelleen: Susanna on Suomessa Fondin listoilla ja hänellä on agentit Lontoossa sekä Hampurissa. Nelikymppisille malleille riittää nykyään hyvin töitä. He eivät ehkä voi perhesyistä singahdella castingeihin lyhyellä varoitusajalla, mutta vastaavasti työtarjoukset ovat tasokkaita. Susannan kasvoja voi tällä hetkellä ihailla ympäri Eurooppaa Schwarzkopfin hiusväripakkauksissa. Monet muistavat Samin muun muassa miehille suunnattujen hiusväripakkausten kannesta. Sami on yhä L’Oréalin mainoskasvo. Samia ja Susannaa luullaan usein nuoremmiksi kuin he ovat.

”Opetamme myös pojille liikunnan ja terveellisen ruoan merkityksen. Televisiota meillä ei juuri katsella.”

”Minulle olisi ehkä enemmänkin töitä, jos näyttäisin vähän vanhemmalta. Minulle sanotaan usein, etten voi olla 42, sillä en näytä ’äidiltä’”, Susanna naurahtaa.
Nuorekas ulkonäkö voi olla terveiden elämäntapojen ansiota, pariskunta uumoilee.
”Opetamme myös pojille liikunnan ja terveellisen ruoan merkityksen. Televisiota meillä ei juuri katsella.”

Pojat harrastavat jalkapalloa, motocrossia ja ratsastusta yhteisellä walesinponillaan.
Jos innostus jalkapalloon tulee isältä, niin rakkaus hevosiin on peräisin äidiltä. Susanna on ollut hevosten kanssa tekemisissä koko ikänsä ja menestynyt niin hevosten kouluttajana kuin kouluratsastajanakin. Viisi hevosta omistava Susanna haaveilee omasta tallista. Hevoset ovat aina muuttaneet perheen mukana maasta toiseen. Mutta on Samikin kiinnostunut hevosurheilusta. Jalkapalloilijana hän ei voinut ratsastaa onnettomuusriskin vuoksi, mutta on jo pitkään omistanut ravihevosia.

Liikuntaharrastukset näkyvät myös Susannan ja Samin pukeutumisessa. Tiukat farkut lentävät yltä heti kotiin tullessa, vapaa-ajalla he viihtyvät verkkareissa ja villasukissa.

"Ostan ihania vaatteita, mutta en pidä niitä koskaan."

Jalkapallotähtien vaimojen elämä näyttää ulkomaisissa lehdissä pitkältä cocktailjuhlalta, jonka sisältö muodostuu vaatteista, shoppailusta ja matkustelusta. Susanna nauraa heränneensä taas kuudelta aamulla ja olleen liikkeellä koko päivän. Päiväohjelmaan on kuulunut koirien ulkoilutusta, poikien kyyditsemistä kouluun sekä heidän harrastusrumbaansa, tallilla käymistä ja tietenkin ruoanlaittoa ja pyykinpesua.
”Pukeutumiseni on landemeininkiä: ratsastushousut ja t-paita. Minulla on kausia, jolloin ostan ihania vaatteita, mutta en pidä niitä koskaan. Nykyään ne ovat riesa. Voisin avata second hand -liikkeen ja myydä kaiken pois”, Susanna kuvailee ja paljastaa monen mekkonsa päätyneen kälynsä vaatekaappiin.

Perheen asuessa Saksassa Susanna koki pukeutumisesta pientä painetta.
”Siellä zoomailtiin tarkkaan pelaajien ja valmentajien vaimojen vaatteet. Piti katsoa, ettei ole samaa huivia joka kotipelissä.”
Samille puvut ovat tulleet tutuiksi viimeistään valmentajan työn myötä.
”Olen tullut jalkapallon kautta tunnetuksi, vaikka mieluiten olisin tuntematon. Ihmiset kiinnittävät silti huomiota, joten on tärkeää vähän katsoa, millaisissa vaatteissa lähtee kotoa”, Sami kertoo.

Kyllä Sami pukeutumisesta pitää, ongelma ostosten tekemisessä on vain hänen pituutensa, 196 senttiä. Takit ja housut jäävät usein liian lyhyiksi. Samin tyyliin kuuluu tehdä ostokset kerralla nopeasti sisään ja ulos -taktiikalla. Eniten hän omistaa kenkiä, varsinkin lenkkitossuja ja nappulakenkiä, joista ei hennoisi luopua.

”Ostamme vähän, mutta laatua. Siihen liittyy eettinenkin puoli.”

Sami ja Susanna selaavat kyllä muotilehtiä, mutta toteavat usein, että kauden trendit löytyvät jo omasta vaatekaapista. Niitä voi päivittää asusteilla.
”Ostamme vähän, mutta laatua. Siihen liittyy eettinenkin puoli. Tekee pahaa katsoa, miten halvalla vaatteita myydään. Tuntuu, että maailma hukkuu rätteihin”, Susanna toteaa. Sami pitää Ted Bakerin puvuista, Susannan lempimerkki taas on vähän rokahtava Zadig & Voltaire, kengissä suosikki on Jimmy Choo.
”Mutta Englannissa opin, että kaikki käy ja kumisaappaissakin voi mennä kauppaan. Country-tyyli on aina ajatonta, ihailin usein vanhojen herrojen tyyliä maalaisnäyttelyissä”, Susanna kertoo.

Elokuussa, juuri kun uusi elämä Suomessa oli alkanut, Samille tarjottiin FC Zürichin valmentajan pestiä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hyypiöiden suunnitelmat menivät jälleen uusiksi. Sami muutti hiljattain Sveitsiin, mutta Susanna ja pojat jäivät Suomeen, sillä koulu oli juuri alkanut.
”Teen Zürichissä pitkiä päiviä, mutta töitähän sinne on menty tekemään. Viikonloput menevät peleissä. Mutta tällaista elämäni on aina ollut, en ole koskaan voinut viettää pitkiä viikonloppuja oli sitten arki tai pyhä”, Sami kertoo.

”Suomessa meillä tulee aina olemaan talo ja tukikohta.”

Pitkään perhe ei asu toisistaan erossa, sillä seuraava koti Sveitsistä on jo katsottuna. Susanna ja lapset muuttavat Samin perässä ensi vuonna.
”Olemme nopeita käänteissämme. Mutta meille tällainen elämä sopii. Suomessa meillä tulee aina olemaan talo ja tukikohta”, Susanna sanoo.

Muuttoja maasta toiseen hevosineen päivineen he eivät pidä lainkaan rasittavina. Susanna kuvailee olevansa mestari organisoimaan. Viimeksi hän vitsaili muuttomiehille voivansa perustaa vaikka oman muuttofirman, niin nopeasti pakkaaminen ja purkaminen käy häneltä.
”Uusi alku uudessa maassa on aina jännittävä, mutta on ihanaa huomata, miten nopeasti elämä alkaa rullata ja kuinka pojat löytävät uusia kavereita. Tämä on heillekin suuri rikkaus oppia uutta ja nähdä maailmaa.”

Artikkeli on alun perin julkaistu marraskuun 2015 Gloriassa.

Poseeraustaitojensa puolesta rocktähti Michael Monroe voisi harkita vaikka mallinuraa.

Lokakuun Glorian haastattelussa ikirokkari Michael Monroe, 54, puhuu vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomasta perspektiivistä elämään. Sielultaan nuorelle muusikolle ikääntyminen ei ole tuonut suuria ulkonäkö- tai muita kriisejä. "Viisikymppisenä sinulla on sellaiset kasvot kuin ansaitset", hän toteaa.

Katso Glorian videolta, millaisissa tunnelmissa jutun kuvaukset sujuivat.

Michael Monroen haastattelun voit lukea 29.9. ilmestyneestä lokakuun Gloriasta.

Haluamme Gloriassa nostaa esiin monenlaisia ihmisiä: eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Muotijutuissamme meillä on kuitenkin pieni ongelma. Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita. Tulevien mallistojen näytekappaleita saa ainoastaan 34- ja 36-kokoisina. Toki voisimme kuvata jo kaupoista löytyviä vaatteita, mutta useimmiten muotikuvausten ideana on nimenomaan esitellä tulevia mallistoja.

Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita.

Monimuotoisuuden vaatimus on kasvanut viime vuosien varrella myös muotimaailmassa, ja myös muodin kuluttajat haluavat vaihtelua. Se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi muotilehdissä mentäisiin toiseen ääripäähän vaan sitä, että perinteisen muotikuvaston eli hyvin hoikkien, hyvin nuorten ja hyvin valkoisten rinnalla on sopivasti myös muita sävyjä.

Vaikka nykyään on yhä enemmän myös ns. normaalin kokoisia malleja – esimerkiksi Italian Voguen kannessa nähty Marquita Pring, Ranskan Marie Clairen kansikuvamalli Robyn Lawley tai jenkki -Cosmopolitan kannessa nähty Ashley Graham – mallimarkkinat ovat silti edelleen hyvin hoikkien naisten hallussa. Vaikka normaalimittainen malli löytyisikin, vaatemerkkien edustajat saattavat ajatella, ettei muotikuvista tule yhtä kauniita tai myyviä kuin niistä tulisi, jos malli olisi perinteistä mallikokoa.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista.

Pienet näytekappaleet saattavat myös luoda alitajuisia mielikuvia siitä, että hoikkuus olisi tavoiteltavinta. Pienikokoiset vaatteet pysyvät myös henkareissa ryhdikkäämmän näköisinä kuin suuret koot. On varmasti myös kalliimpaa tehdä yksittäisiä näytekokoja isommissa kokonumeroissa. Toisaalta isommat koot olisi helpompi sitten ystävämyynneissä myydä meille taviksille.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista. Pikkuhiljaa syntyisi varmasti myös muita muutoksia muodin tiukoissa konventioissa.

 

Asuin kevään mieheni kanssa Palman kaupungissa, postin yläkerrassa, roosan värisessä kivisessä kerrostalossa. Lainakodissa oli kaksi kerrosta ja
erkkeri, josta tulvi sisään valoa. Ennen auringonnousua nousin alakerran makuuhuoneesta kivisiä rappusia ylös keittiöön ja olohuoneeseen vain nähdäkseni taivaan, joka alkoi juuri valaistua. Se oli onnellinen nousu, joka ikinen aamu.

Asuin ensimmäisen kerran elämässäni asunnossa, jonka joku toinen oli itselleen kalustanut. Ennen lähtöäni Palmaan mietin, kauanko mahtoi kestää, kunnes alkaisin ikävöidä omaa kotiani. En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

Minusta tuli siistimpi kuin kotona: aina lasinalus lasin alla, ei murusia keittiön lattialla, ei hiuksia kylpyhuoneen lavuaarissa. Paikallisten tavoin ostin torstaikukkia. Niistä tuli rakkaudenosoitus lainakodille.

Aloin silittää tyynyliinoja. Koska liinavaatekaappi oli niin kauniisti ja rakkaudella järjestetty, löysin itseni painelemasta lakanapinoja täydelliseen muotoon kuin armeijassa. Ensimmäinen päätös: järjestän kotiini harkitun liinavaatekaapin.

Vaikka kotona Suomessa teen ruokaa joka päivä, Palmassa ruoanlaittointoni lopahti. En osaa valmistaa ruokaa valkoisessa, täydellisessä keittiössä. Kompensoin lopahtanutta kokkaamista tapaksilla, salaateilla ja ulkona syömisellä.

Toinen päätös: rakennan kotikeittiöni entistä vahvemmin ruoanlaittoa ajatellen. Voimme syödä vaikka sohvapöydän ääressä. Mietin tavaroille omat paikat, nautin siitä, että mausteet, kipot ja pannut ovat näkyvillä. Annan keittiöni rehottaa, koska se on selvästikin ruoanlaittointoni polttoaine.

Sain myös kokea onnea ja auvoa kodinhoitohuoneesta. Mikä järjetön ilo siitä, että keittiön yhteyteen rakennetussa kodinhoitohuoneessa oli laatikko muovipulloille, pyykinlajitteluosasto ja järjestelmällisesti aseteltuja naulakoita.

Kolmas päätös: Rakennan kodinhoitotilan tavalla tai toisella. Se, jos mikä on arjen luksusta. Sisustan kodinhoitohuoneen vaikka työhuoneeseen.

Oman kodin kaipuun tuli kahden kuukauden jälkeen. Kävin ajatuksissani läpi tärkeitä tavaroita ja pesin kodin lattiasta kattoon. Sitten rentouduin. Siellä se oma koti odotti, valmiina ottamaan vastaan rakkaudentekojani.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 6/2016.

Nämä ihanat ihmiset juhlivat kanssamme Gloria Fashion Show'ta. Katso kuvakavalkadi!

Elämäniloisen muodin juhlan, Gloria Fashion Show'n kutsuvierasjuhla järjestettiin perjantaina 16.9. Paikalle saapuivat muun muassa nämä supertyylikkäät naiset ja herrat.