Maryan Abdulkarim, 32, haaveili yläasteella lääkärin ammatista, mutta opinto-ohjaaja kehotti opiskelemaan lähihoitajaksi. Se oli hänestä sopivampi vaihtoehto somalitytölle. Maryanista ei tullut kumpaakaan vaan rasismin vastustaja ja musliminaisten äänitorvi.

Maryan Abdulkarim, 32, puhuisi mielellään kissavideoista. Niistä netin hauskoista videopätkistä, joissa kissanpentu änkeää piparipurkkiin tai koettaa saada itseään monta kertaa suuremman koiran leikkimään kanssaan. Maryan rakastaa kissoja ja kissavideoita, mutta harva toimittaja haluaa puhua niistä hänen kanssaan. Sen sijaan hänet soitetaan paikalle, kun halutaan muslimin mielipide naisten alistamisesta tai itsemurhapommi-iskuista.

Maryan on yhteiskunnallinen aktivisti, feministi ja muslimi, joka kuuluu AntirasismiX-verkoston perustajiin. Hän on myös Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja ja entinen Väestöliiton monikulttuurisuusasiantuntija. Maryan tuli turvapaikanhakijana Somalian Mogadishusta Tampereelle seitsemänvuotiaana. Kahden kulttuurin välissä eläneenä häntä voi pitää hyvinkin sopivana ihmisenä kertomaan muslimien tunnoista vaikkapa pariisilaiseen Charlie Hebdo -lehteen tehdystä terrori-iskusta. Miksi siis pitäisi puhua mieluummin kissavideoista?

Hijab ei ole pakko

Maryan istuu Helsingin keskustan trendibaarissa ja hämmentää teetään. Hänellä on yllään viininpunainen, hiukset ja hartiat peittävä hijab-huivi ja pitkä hame. On perjantai-ilta, ja viereisissä pöydissä istuu biletoppeihin pukeutuneita, drinkkejä siemailevia nuoria naisia.

Maryan haluaisi puhua höpsöistä videoista, jotta ihmiset huomaisivat muutakin kuin eroavaisuuksia tavatessaan hänet tai muita ”normista poikkeavia”. Esimerkiksi sen, että muslimitkin voivat pitää pörröisistä pennuista. Silloin ”valtakulttuuriin kuuluvat” saattaisivat kohdata hänet vertaisinaan ja jättäisivät ehkä surkuttelematta, kuinka Maryan joutuu peittämään itsensä ja jättämään drinkit kumoamatta uskontonsa takia.

”Miksi minut yritetään saada tuntemaan oloni vääränlaiseksi? Miksi minun pitää perustella, miten pukeudun?”

Koska ei hän mitään joudu. Maryan sanoo, ettei uskonto rajoita häntä mitenkään. Hän itse päättää, miten sitä harjoittaa. Aivan kuten suomalainen kristitty päättää, meneekö joulukirkkoon vai ei, Maryan on päättänyt, ettei juo alkoholia. Mutta on olemassa yksi asia, joka rajoittaa Maryania jatkuvasti. Se on rasismi.

”Miksi minut yritetään saada tuntemaan oloni vääränlaiseksi? Miksi minun pitää perustella, miten pukeudun? Naiset ovat taistelleet oikeudesta päättää pukeutumisestaan, miksi sitä tilaa yritetään kaventaa? On vallankäyttöä väittää, etteivät musliminaiset pystyisi itse päättämään asioistaan. En tarvitse ketään vapauttamaan itseäni”, hän sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.

Tervetuloa tapaamaan Maryan Abdulkarimia, uuden sukupolven muslimifeministiä, jollaista monikulttuuristuva Suomi on kipeästi kaivannut.

Kun Maryan oli yläasteella, hän haaveili lääkärin ammatista. Siihen kannustivat myös vanhemmat, olihan isäkin ollut aikoinaan Mogadishussa korkeakoulun opettaja. Tamperelaisen yläasteen opinto-ohjaaja kuitenkin kehotti Maryania olemaan realistinen. Opon mielestä hänen oli parempi hankkia jokin toinen ammatti, vaikkapa lähihoitaja.

Maryan katseli ympärilleen. Hänen näköisiään ihmisiä ei tosiaan näkynyt lääkäreinä, korkeintaan he olivat mopin varressa siivoamassa. Maryan lannistui.

”Jos kasvaa todellisuudessa, jossa ei ole itsensä kaltaisia esikuvia, alkaa ajatella, ettei pysty mihinkään. That can never be me. Mahdollisuudet supistuvat”, hän sanoo.

Kun Maryan nuorena etsi kesätöitä, vaatekaupan myymäläpäällikkö mieltyi kohteliaaseen tyttöön ja pyysi tätä haastatteluun. Mutta nähtyään Maryanin hän sanoikin, ettei paikka ollut enää auki. Maryanista ei ollut edustamaan suomalaista vaatebrändiä.

”Jos kasvaa todellisuudessa, jossa ei ole itsensä kaltaisia esikuvia, alkaa ajatella, ettei pysty mihinkään.”

Maryan oli kuitenkin sinnikäs, ja teki töitä, joita sai. 14-vuotiaana hän jakoi mainoksia koulunsa ohella saadakseen taskurahaa, yläasteen jälkeen hänet palkattiin lähetiksi Tampereen liikennelaitokselle. Koulutoverit kävivät lukiota, Maryan totutteli kellokorttiin. Kotibileissä hän ei käynyt, koska ei jaksanut joka kerta selittää uusille ihmisille, mitä tekee Suomessa. Maryan sai tuntea jatkuvasti olevansa erilainen, poikkeava ja väärä.

”Ei luokkakavereideni olemassaoloa koskaan kyseenalaistettu.”

Herääminen

Sitten Maryan löysi mustien kansalaisoikeustaisteilija Malcolm X:n elämäkerran. Karismaattinen aktivisti antoi sanat Maryanin ulkopuolisuuden kokemuksille. Maryan ymmärsi, että kysymys oli yksilöä suuremmista asioista: vallasta, rakenteellisesta sorrosta ja toiseuttamisesta.

”Aloin ajatella, että ehkä vika onkin yhteiskunnassa, ei minussa. Oivalsin, että olen ihan ok tyyppi, vaikka minulle huudellaankin bussissa. Aloin vaatia tilaa olla oma itseni ja tulla kohdelluksi ihmisenä.”

Maryan päätti sittenkin mennä lukioon ja kouluttautua. Mutta pahin oli vielä edessä.

”Suomalaista identiteettiä ei voi rajata vain valkoisten kristittyjen etuoikeudeksi”, Maryan painottaa baarin pöydässä. Hän ja monet muut vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat jo täällä, he ovat meitä, ja yhteiskunnan kannattaisi kuunnella kansalaisiaan, Maryan jatkaa. Kannattaisi, jotta heidän potentiaalinsa saataisiin käyttöön. Kannattaisi, jottei syntyisi syrjäytettyjen sukupolvia. Sitä paitsi Maryan on suomalainen, Mogadishussa hän ei ole edes käynyt sieltä lähdettyään.

Maryanin päälle on syljetty, häntä on uhkailtu väkivallalla ja hänen perheensä perään on huudeltu iljettävyyksiä.

”Ensimmäinen askel olisi kuunnella maahanmuuttajia muulloinkin kuin vain ääri-ilmiöistä puhuttaessa. Jos mikrofoni käännetään meihin vain väkivaltaisten tapahtumien yhteydessä, se vaikuttaa siihen, miten valtaväestö näkee meidät ja miten meihin suhtaudutaan.”

Maryan ja hänen kaksi pientä lastaan tuntevat sen lähes joka viikko arjessaan. Maryanin päälle on syljetty, häntä on uhkailtu väkivallalla ja hänen perheensä perään on huudeltu iljettävyyksiä. Vain, koska he näyttävät erilaisilta ja heidän tapansa tuntuvat joidenkin mielestä vierailta.

”Minun aikanani Suomi on aina ollut rasistinen yhteiskunta, mutta nyt rasismista ja jopa rotuopista on tullut salonkikelpoista. Eduskunnassakin ihmisiä on alettu jakaa hyviin ja huonoihin, laiskoihin ja ahkeriin vain taustansa perusteella.”

Tutkijoidenkin mukaan moni puolue on muuttanut diskurssiaan maahanmuuttovastaisemmaksi perussuomalaisten vanavedessä. Myös maltillisten puolueiden kansanedustajat ovat toistaneet urbaanilegendaa designlastenvaunuista, joita sosiaalihuolto jakaa maahanmuuttajille.

Muukalaisviha ja äärioikeiston esiinmarssi ovat koko Euroopan laajuinen ilmiö. Euroopan laajuisesti verkottuneet uusnatsiryhmät saarnaavat valkoisen rodun ylivaltaa, järjestävät jäsenilleen ”itsepuolustuskoulutusta” ja yllyttävät heitä väkivaltaan.

”Näin tapahtuu myös Suomessa, mutta kuitenkin tuntuu, että vain islamisaatiota pelätään”, Maryan huokaa.

Kun uutislähetyksessä lentokone lensi päin WTC:n kaksoistorneja, 19-vuotias Maryan oli juuri tullut koulusta. Hän katseli televisiota järkyttyneenä. Pian Yhdysvallat julisti terrorisminvastaisen sodan, ja yhtäkkiä kaikki maailman mediat puhuivat verenhimoisista muslimiterroristeista ja väkivaltaisesta islamista.

”Oli islamofobiaa ennenkin, mutta 9/11:n jälkeen se meni aivan eri sfääreihin. Minulle huudeltiin jatkuvasti ’onko sulla pommi’?”

Ei mikään uhri

Nuori Maryan ei kuitenkaan halunnut alistua. Hän sitoi sinnikkäästi huivinsa joka aamu, vaikka tiesi, että se saatettaisiin repiä pois hänen päästään.

Kun muu yhteiskunta käänsi selkänsä, ymmärrystä löytyi moskeijasta. Siellä saattoi keittää kannullisen teetä ja istua rauhassa ystävien kanssa. Jutella vaikka siitä, mistä saisi tummalle iholle sopivia meikkejä. Häntä ei kyseenalaistettu eikä hänen tarvinnut jatkuvasti selittää itseään.

Maryanista tuli muslimiaktivisti. Hän oli mukana moskeijan siskojen toiminnassa ja järjesti erilaisia naisten ja lasten tapahtumia. Siellä hänen itsetuntonsa kohosi, mutta julkisuudessa musliminaisista puhuttiin vain alistettuina uhreina. Maryania ärsytti. Kuunneltuaan vuosia sivusta, kuinka muut puhuvat hänen puolestaan, hän meni lopulta mukaan feministiseen toimintaan ja alkoi kirjoittaa feministiseen Tulva-lehteen.

”Feminismi on ollut minulle aina tosi tärkeä aate. Se antaa minulle vapauden olla sellainen kuin haluan. Uskon naiseuteen, siihen, että siskot yhdessä muuttavat asioita.”

Maryan kertoo oppineensa naisten välistä solidaarisuutta kotoa viideltä siskoltaan. Jo alle kouluikäisenä Maryan muistaa pistäneensä hanttiin pihan pojille Mogadishussa, kun nämä kieltäytyivät leikkimästä pikkutytön kanssa.

Loppuvuodesta 2014 Maryan valittiin Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtajaksi. Unionissa hän on pitänyt varsinkin vähemmistöjen asioita esillä ja työskennellyt sen puolesta, ettei siirtolaisnaisen euro jäisi 20 senttiin.

“Yhteiskuntaa pitää rakentaa kaikkien ehdoilla. Sen jälkeen ihmiset pystyvät auttamaan itse itseään ja tekemään oman elämänsä. Jokaisessa ihmisessä on kyky ja voima siihen, jos sortavat rakenteet vain puretaan.”

Suomalaiset puolueet voisivat Maryanin mukaan ottaa oppia ruotsalaisesta puolueesta, Feministisestä aloitteesta, joka on tehnyt paljon työtä löytääkseen erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä kirjoittamaan poliittista ohjelmaansa.

“Eivät suomalaiset puolueet voi odottaa, että transihmiset tai rodullistetut vain kävelevät heidän toimistoonsa sisään. Se vaatii systemaattista rekrytointityötä.”

Maryanille huivin käyttäminen tarkoittaa oman kehon haltuun ottamista.

Maryan on aktiivinen myös antirasististiseen feminismiin keskittyvässä AntirasismiX-verkostossa. Antirasistista feminismiä tarvitaan Maryanin mukaan, koska fasismi ja sovinismi kulkevat yllättävän usein käsi kädessä.

Elä ja anna elää

Maryanille huivin käyttäminen tarkoittaa oman kehon haltuun ottamista. Hän haluaa itse päättää, mitä kropasta näkyy ja kenelle. Maryanin mielestä naisen ruumis on seksualisoitu, eikä hän halua kilpailla miesten huomiosta pukeutumalla paljastavasti. Se ei tarkoita, etteivät muut naiset saisi pukeutua juuri niin kuin itse haluavat. Maryan tekee töitä sen eteen, että jokainen hyväksyttäisiin juuri sellaisena kuin on tai haluaa olla.

“Useimmiten kuitenkin vain vähemmistöjen tavat näkyä ja olla kyseenalaistetaan”, Maryan huomauttaa.

”Ihmisiä ei pidä väkisin vapauttaa, vaan heidän pitää päästä itse määrittelemään, mitä he haluavat.”

Myös hyvää tarkoittavat ihmiset sortuvat holhoavaan asenteeseen. He saattavat puhua maahanmuuttajien tai vammaisten puolesta, mutta sivuuttavat näiden omat mielipiteet. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi somalityttöjä ohjataan Maryanin tavoin usein hoiva-alalle. Koska he ovat useimmiten suurista perheistä, heillä ajatellaan olevan hoivatyössä tarvittavia taitoja. Se kuitenkin pitää vähemmistöt vain tietyissä ammateissa.

Maryan on hyvin tarkka siitä, ettei itse tunge ketään tiettyyn muottiin vain omien ennakkoluulojensa takia.

“Antirasistisen työn ei pitäisi tuottaa lisää sortoa. Se ei saa olla hyvää tarkoittavaa, alentuvaa suhtautumista. Ihmisiä ei pidä väkisin vapauttaa, vaan heidän pitää päästä itse määrittelemään, mitä he haluavat.”

Maryan itse on halunnut elämässään monenlaista. Hän on työskennellyt palveluneuvojana Kelalla ja tutkimusavustajana Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hän on kouluttautunut leipuri-kondiittoriksi, sillä parikymppisenä käsityöammatti kuulosti romanttiselta vaihtoehdolta. Käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Maryan on mennyt nuorena naimisiin, mutta eronnut sittemmin miehestään.

Nyt Maryan on viittä vaille valmis sosionomi. Hän on tyytyväinen, jos voi kaikessa tekemisessään muokata maailmaa vähän paremmaksi, vähän inhimillisemmäksi. Maryan ei ole koskaan ollut mikään teoreetikko vaan suoran toiminnan kannattaja. Sellainen, joka kysyy Twitterissä Alexander Stubbilta, miksi transihmisiä edelleenkin steriloidaan. Sellainen, joka menee pistämään jauhot suuhun rasistisia kommentteja suoltavalle öykkärille.

Ja sellainen, joka silittää ja hoivaa kissaansa, sileäturkkista, leikkisää otusta.

myyrä
Viesti

Sama ymmärtämättömyys vain jatkuu näissäkin kommenteissa. Ei kyse ole siitä, että yksi opinto-ohjaajan kommentti esti lääkäriksi kouluttautumisen tai että syitä haetaan vain muista. Jutussahan kerrotaan selvästi, että yleisesti maahanmuuttajataustaisia kehotetaan kouluttautumaan ammatteihin, jotka vaativat vähemmän opintoja, vaikka he itse haluaisivat opiskella enemmän. Tämä ei ole ainoa tapaus. Toistuvuus kertoo siitä, että on vallalla käsitys, jonka mukaan tausta vaikuttaa siihen, mille alalle henkilö sopii ja mille ei. Siksi yksilö ei välttämättä saa tukea pyrkimyksilleen. Yksilön kyvyt eivät tule käyttöön, jos niitä arvioitaessa annetaan syntyperää koskevien yleistyksien vaikuttaa. Tällaisten rakenteiden tunnistamisesta on kyse, ei siitä, että halutaan syyttää muita. Eikö olisi kaikkien etu, ettei tällaista tapahtuisi? Tämä tapaus ei ole mitään avointa rotuvihaa ja sitä ei sellaiseksi väitettykään. Kyse on pinnan alla olevista ennakkoasenteista, joilla ei välttämättä tarkoiteta mitään pahaa mutta jotka silti vaikuttavat niin, että asenteita kannattaisi tarkistaa.

Jos joku kantasuomalainen kokee saman, niin siitäkin pitää puhua.  Ennen vanhempien sosiaaliluokka saattoi vaikuttaa samalla tavalla, ja suomalaisen yhteiskunnan edistyksellisenä piirteenä pidetään nykyisin sitä, että luokkaerojen vaikutus on vähentynyt. Entä jos vähän koulutettujen suomalaisvanhempien lapsia toistuvasti kehotettaisiin "pysymään lestissään", jos he haluaisivat opiskella enemmän? Moitittaisiinko heitä "muiden syyllistämisestä", jos he valittaisivat asiasta?

Millä ihmeen tavalla halu opiskella toivomalleen alalle on sitä, että "pakolainen haluaa kaiken itselleen heti", vaikka kantasuomalainenkaan ei saa? Kenen etu on mennä välivaiheiden kautta, jos hän voisi mennä suoraankin, oli syntyperä mikä tahansa? Ei lääkärin opinnoissa anneta kuitenkaan helpotuksia syntyperän perusteella.

Ihmettelen suomalaisten itsetunnon heikkoutta. Jos joku kertoo rasismikokemuksiaan, on kuoro aina toistamassa, kuinka Suomessa ei ole rasismia, ja jos on, niin siihen ei saisi reagoida ja meitä ei ainakaan saa syyttää rasismin vaikutuksista. Kukahan tässä syyttää muita? Suomalaisten ei tarvitse parantaa tapojaan ikinä missään. Rasismikin on aina vain "niiden" omaa syytä. Helpointa olisi, jos jokainen hoitaisi oman osansa ja kohtelisi oikeasti kaikkia ihmisiä tasavertaisesti.

Uuno
Viesti

Minäkin haaveilin yläasteella diplomi-insinöörin urasta. Mutta kun opinto-ohjaaja näki todistuksen keskiarvon, niin hän kehotti opiskelemaan auto-mekaanikoksi. Olisikohan ollut sama opinto-ohjaaja?

Hanna Jensen:

Tein kotona kaappikierroksen. Kerrostalomme on rakennettu vuonna 1927, eivätkä kaapit ole siistissä rivissä kuten uusissa asunnoissa.

Ei, meillä on vanhan ajan kulmakaappi, joka toimi aikoinaan talvisin jääkaappina. Makuuhuoneessamme taas on kaappi, jossa kulkee vesijohto, ja tyttärien entisissä huoneissa kaksi pienempää vaatehuonetta, trendikästä walk-in-closetia, siis. Hieno uusi nimi arkiselle vaatehuoneelle, jota moni himoitsee.

Suurempaa walk-in-closetiamme voisi kutsua kauhukaapiksi. Siellä makuutamme talvivaatteita, koulukirjoja, hääpukua, rantapyyhkeitä, kenkiä, lähes käyttämätöntä ompelukonetta ja pieneksi jääneitä talviurheiluvarusteita. Emme oikeasti edes mahdu kävelemään sinne sisään, eikä meitä huvita säilyttää kauhukaapissa arkivaatteita, koska kokemus ei ole esteettinen. ”Walk-in-closetille" täytyy tehdä jotakin. Ennen kesää.

Ruotsalainen toimittaja Jenny Nordberg kysyi jo vuonna 2012 Svenska Dagbladetissa (3.1.), kuinka joku voi edes ajatella nykypäivänä rakentavansa pyhäkön vaatteita varten? Hän viittasi ilmiöön, joka oli syntynyt asuntovälityksessä: oli jotenkin hienoa, että järisyttävälle määrälle kenkiä, laukkuja ja vaatteita varten olisi säilytyspaikka, walk-in-closet. En klädkammare, vaatekammari, hän kirjoitti.

Bloggaajat ja vaatehamstraajat heräsivät. Kuka tarvitsee 70 paria kenkiä? Tai 50 laukkua? Nordberg käski ihmisiä laittamaan tavarat kiertoon. Hän ehdotti säilytettäväksi ne tavarat, joilla on käyttöarvoa tai jotka lasketaan taiteeksi. "Jos vaatekaapissa on jotakin, jolla on muotihistoriallista arvoa, säilytä se", hän sanoi. "Tai vie Nordiska Museetiin."

Ei walk-in-closetissa eli vaatehuoneessa mitään vikaa ole. Se, mitä hyllyillä makaa, onkin sitten eri asia.

Tajusin, että itselläni oli käänteinen ongelma. Kotona on vaatehuone, joka on täynnä, mutta vaatteita siellä ei ole. Vaatteita minulla on jopa liian vähän! Niinpä päätimme muotialalla työskennelleen ystäväni kanssa tehdä molemmille palveluksen. Hän teki "nordbergit" ja kantoi ylimääräiset vaatteensa kotinsa varastotilaan ja kutsui minut (ja monen muun) kylään "vaatekauppaansa". Kävin läpi hänen vaatteitaan. Tarvitsisinko? Käyttäisinkö?

Ostin kirpputorihintaan uudet housut, pari uutta paitaa, kesämekon ja talvisaappaat. Nyt siis pitäisi tyhjentää oma vaatekammari roinasta ja rakentaa siitä vanhan ajan vaatehuone, jossa ei ole mitään liikaa, mutta jossa voin säilyttää vaatteeni kauniisti ja järkevästi.

Ei walk-in-closetissa eli vaatehuoneessa mitään vikaa ole. Se, mitä hyllyillä makaa, onkin sitten eri asia.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 4/2016.

Olavi Uusivirta ihastelee luonnon vuosisataista viisautta ja puhuttelevaa taidetta. Liharuokiin hän ei enää koske, kiitos Antti Nylénin.

A Aalto. Saan vuosi vuodelta enemmän iloa arkkitehtuurista. Alvar Aalto on ohittamaton. Hän on yhdistelmä universaalia ja pohjoismaista henkeä, täysin omassa luokassaan. Ei sovi myöskään unohtaa Aino Aaltoa, joka suunnitteli maailman kauneimman juomalasin.

B Bowie. Kun olin alakoulussa, asuimme Karkkilassa. Jiri-serkkuni toi minulle pääkaupungista levyjä. Kerran mukana oli David Bowien Ziggy Stardust. Se oli menoa. Bowie on yhä yksi suurimmista esikuvistani. Hän heittäytyi häpeämättä ja uhkarohkeasti kaikkiin ilmansuuntiin.

C Coltrane. Minulla oli yläkoulussa jazz-vaihe. Ystävälläni Markolla oli vanhempiensa kanssa sopimus. He antoivat rahaa, jos se käytettiin levyihin. Tämä oli kaveriporukkamme taivas: jatkuva piikki auki musiikkikauppa Digeliuksessa. John Coltranen vapautunut soitto hurmasi.

D Dada. Taidesuuntaus, joka täyttää tänä vuonna sata. Haaveissani on vierailu Zürichiin, dadaistien kantapaikkaan Cabaret Voltaireen. Dadaistit ärsyttivät aikalaisiaan ja murskasivat vallitsevia ajatusrakennelmia.

E Eemeli. Nimi, jota serkkuni toivoivat minulle. He kutsuivat minua syntymäni jälkeen kaksi vuotta Eemeliksi. Sen jälkeen he hyväksyivät tappionsa.

F Fugu. Kouluaikainen rokkibändimme, jossa soitin rumpuja. Mielestämme japanilainen pallokala oli loistava bändin nimi.

Tiedämme vanhempiemme ja isovanhempiemme juuret, mutta sen jälkeen ketju katkeaa. Emme kuitenkaan voi ymmärtää nykyistä, jos emme tunne mennyttä.

G Gogol. Ensimmäinen harjoitusnäytelmäni Teatterikorkeakoulussa oli Nikolai Gogolin Reviisori. Gogol teki näkyväksi vallan piilotettuja rakenteita. Se lienee yhä taiteen tärkeimpiä tehtäviä. G voisi olla myös greippi, lempisitrushedelmäni.

H Hailuoto. Juhlin Hailuodossa kolmekymppisiäni. Join kuplivaa kesäyössä ja mietin, miten jokin paikka voi olla niin unenomainen ja tarunhohtoinen.

I Islanti. Maa, johon haluaisin matkustaa vuorien ja luonnon vuoksi. Unelmani olisi nähdä Sigur Rós esiintymässä kuumassa lähteessä.

J Juuret. Tunnemme ja ymmärrämme huolestuttavan vähän alkuperäämme. Tiedämme vanhempiemme ja isovanhempiemme juuret, mutta sen jälkeen ketju katkeaa. Tämä sopii nykyajan lyhytjänteiseen kvartaaliajatteluun. Emme kuitenkaan voi ymmärtää nykyistä, jos emme tunne mennyttä.

K Kuuba. Tein Havannaan yhden unohtumattomimmista matkoistani kolme vuotta sitten. Kuubassa paistaa elä-mänilo. Kadunkulmassa soittaa seitsemän hengen bändi, ihmiset tanssivat, juovat rommia ja polttavat sikaria. Tällaista kuplivuutta haluaisin Suomeenkin.

L Louise Bourgeois. Näin vuosi sitten Tukholman Moderna Museetissa Louise Bourgeoisin retrospektiivin. Bourgeois teki valtaosan tunnetuista töistään yli seitsemänkymppisenä. Tämä on lohdullista. Luovuus ei olekaan vuosi vuodelta tyhjenevä kaivo.

M Mustaviinimarjamehu. All time classic. Kylmänä, kuumana, kesällä, talvella, aamulla ja illalla. Juoma elämän kaikkiin tilanteisiin.

Omeletin vuoksi en voi koskaan ryhtyä täysvegaaniksi.

N Nuuskamuikkunen. Nuuskamuikkunen on täydellinen vapauden henkilöitymä hyvässä ja pahassa. Hän nukkuu teltassa, soittaa huuliharppua, polttaa piippua ja kapinoi normeja vastaan. Nuuskamuikkunen tulee ja menee miten haluaa.

O Omeletti. Saattaa olla, että omeletin vuoksi en voi koskaan ryhtyä täysvegaaniksi. Omeletti on mahtava, koska siihen voi laittaa mitä vain. Yleensä täytän omani sienillä.

P Puu. On ihmeellistä, että ympärillämme kasvaa satoja vuosia vanhoja puita. Mikä viisaus niissä onkaan. Puut mahdollistavat hölmöilymme, olemme niiden varassa. Tämä kannattaisi muistaa.

Q Qello Concerts. Applikaatio, joka on kuin musiikin Netflix. Qellossa voi katsoa musiikkidokumentteja, -videoita ja konsertteja.

R Rulla. Tämän hetken suosikkiherkkuni on vietnamilainen kevätrulla. Rakastan korianteria ja pähkinäkastiketta. Rullat ovat ylittämättömiä.

S Sauna. Viimeksi saunoimme bändin kanssa Tampereella Rajaportin saunassa. Kun istuimme vilvoittelemassa terassilla, ajattelin, että sauna on pyhä paikka, jossa aika pysähtyy. Suosikkini on savusauna.

Koen tärkeänä pitää ruohonjuuritason meteliä kasvisvaihtoehtojen puolesta.

T Tintti. Lapsuuteni lempisarjakuva, jonka takia haaveammattini oli sarjakuvapiirtäjä. Etsin divareista ensipainoksia ja ihastelin Hergén kynänjälkeä. Lisäksi luin Asterixia, Lucky Lukea ja Corto Maltesea.

U Ulappa. Minua alkaa joskus ahdistaa sisämaassa. Mereen liittyy illuusio vapaudesta. Unelmissani ajelen aalloissa pienellä prutkulla enkä näe horisonttia.

V Vihan ja katkeruuden esseet. Antti Nylénin esseekokoelman jälkeen en voinut enää perustella, miksi söin lihaa. Aikaisemmin mätin lähes pelkästään sitä. Koen tärkeänä pitää ruohonjuuritason meteliä kasvisvaihtoehtojen puolesta. Keskustelen esimerkiksi huoltoasemilla siitä, voisiko valikoimissa olla muutakin kuin kymmenen erilaista kinkkusämpylää.

W Weinerei . Ohittamaton viinitupa Veteranenstrassella Berliinissä. Tiskillä on avoimia pulloja, joista voi vapaasti täyttää lasinsa. Lähtiessä maksetaan oman harkinnan mukaan.

Z Zodiak. Uuden tanssin kehto, jossa moni merkittävä teos on saanut ensiesityksensä. Käyn Zodiakissa liian harvoin, mutta lupaan parantaa tapani. Nykytanssi on vähiten ymmärtämäni taiteenlaji. Siksi se on kiehtovaa.

Y Ykspihlaja. Perinteikäs työväen kaupunginosa Kokkolan satama-alueella. Siellä asuu Airolan musisoiva perhe, jonka ihastuttava perheenpää Outi järjestää kotipihallaan kulttuuririentoja. Mekin olemme keikkailleet Ykspihlajassa.

X XO. Elliott Smithin XO-albumi sisältää yhden surullisimmista kappaleista, jonka tiedän. I Didn´t Understand pitää kuunnella itse. Sitä ei voi selittää.

Å Åbo. Tunnen Turkua kohtaan flirttailevaa rakkautta. Keikan jälkeen lähdemme yleensä jatkoille yökerho Dynamon yläkertaan. Kun dj laittaa vinyyliltä soimaan David Bowieta, ollaan lähellä täydellisyyttä.

Ä Äetsäläiset. Näyttelijä Riku Niemisen opettama löylynheittotapa. Äetsäläisissä kiukaalle lirutetaan pitkään ja hartaasti vettä ohuena norona. Näin sähkösaunaankin saa melko kosteat löylyt.

Ö Öllölä. Kerttu-mummini kotipaikka Joensuun Tuupovaarassa. Itä-Suomi on mieleni maisema. Pidän lupsakkuudesta, joka liittyy itään. Pihamaa ei välttämättä ole niin hoidettu, mutta siitä ei välitetä. Tunteita ei niellä. Koko ajan tekee mieli itkeä tai nauraa.

 

Kuka?

 

Olavi Uusivirta, 32.

Asuu Helsingissä vaimonsa, näyttelijä Saara Kotkaniemen ja kaksivuotiaan tyttärensä kanssa. Muusikko, lauluntekijä, näyttelijä. Julkaisi helmikuussa seitsemännen albuminsa Olavi. Tuttu mm. elokuvista

Ganes ja Miss Farkku-Suomi.

Nähdään keväällä ensi-iltaan tulleessa Onnenonkija-elokuvassa, tekee kevätkiertuetta vappuun saakka. Kesällä keikkailee muun muassa Provinssirockissa, Ruis-rockissa ja Ilosaaressa.

 

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen, 40, uskoo, että tekemällä oppii ja virheet kuuluvat asiaan. Työ on vienyt hänet eri puolille maailmaa tehtäviin, joissa hän on rikkonut stereotypioita. Se on kasvattanut luottamusta ja opettanut heittäytymään.
 

”Hiljattain joku kuvaili minua eläväiseksi, ja siihen samastun. Eläväisyyteni näkyy siinä, että olen harvoin kauaa paikoillani — saatan vapaalla nikkaroida tai touhuta muuta epäoleellista.

Luonteeseeni kuuluu myös se, että teen mielelläni asioita yhdessä muiden kanssa. Kun esimerkiksi töissä jossain asiassa on päästy niin pitkälle, että
tiedetään mitä pitäisi tehdä, haluan, että asia toteutetaan porukalla — ettei se jää pelkäksi keskusteluksi.

Meillä on miehen kanssa sellainen sopimus, että kumpikin valitsee vuorollaan maan, johon asetumme asumaan.

Myös kotona teen isot päätökset mieheni kanssa yhdessä. Olemme olleet naimisissa liki 10 vuotta, yhdessä vielä pitempään. Mies ei ole taidealalla vaan tekee bisnestä. Meillä on sellainen sopimus, että kumpikin valitsee vuorollaan maan, johon asetumme asumaan. Vaihtoehdot selviävät keskustelemalla, sillä tulevassa kotimaassa ja -kaupungissa pitää olla meille molemmille järkevää tekemistä.

Kymmenen vuotta sitten lähdimme Ranskaan ja viimeiset viisi asuimme Ruotsissa, kun olin Uumajan yliopiston muotoilukorkeakoulun rehtori. Palasimme Suomeen keväällä, kun aloitin Aalto-yliopiston dekaanina. Vaikka nyt ei olisi ollut oma vuoroni valita meille maata, sain tehdä sen silti.”

Ura

”Urapolkuni ei ole ollut kovin kirkas tai suora. Nuorena olin idealisti ja halusin aidosti tehdä maailmasta paremman. Monesti eri esineissä ja asioissa harmitti, etteivät ne toimineet kuten piti — ne oli siis muotoiltu huonosti. Koin, että paremmalla muotoilulla saatoin parantaa maailmaa.

Opiskelin taidehistoriaa Åbo Akademissa ja teollista muotoilua Lahden muotoiluinstituutissa. Toinen tutkinto antoi teoreettisen näkökulman, toinen käytännöllisen.

Minulle on edelleen olennaista se, että koen tekeväni jotain merkityksellistä.

Urani on muodostunut siitä, että olen itse uskonut johonkin ja lähtenyt viemään asiaa eteenpäin. Kun aloitin työt Nokialla, halusin tehdä tulevaisuuden konsepteja. Vastaavaa työtä ei vielä ollut, mutta kun ehdotin sitä ja asiasta keskusteltiin, sain luvan kokeilla. Minulle on edelleen olennaista se, että koen tekeväni jotain merkityksellistä.

On hyvin epätodennäköistä, että seuraavat työtehtäväni olisivat samansuuntaisia kuin nykyiset. Niin se vain yleensä omalla kohdallani on mennyt.

Iän merkitys

Suhtaudun ikään hyvin neutraalisti. Se on mitä on, eikä sille mitään voi.

Olen tavannut yhtäältä todella konservatiivisia nuoria ihmisiä, ja toisaalta iäkkäitä tyyppejä, joilla on hyvin avarakatseinen ajattelutapa. Ihmisestä maailmankuva on kiinni, ei iästä. Omaan tekemiseeni ikä ei vaikuta millään lailla, mutta kokemus voi tehdä asioista helpompia.

Ikäpohdintani ovat tulleet kahdessa vaiheessa. Ensin jouduin koko ajan selittelemään ikääni, kun olin tehtävissä, joissa oli totuttu vähän vanhempaan henkilöön. Välillä jo tuskastuin, että eikö joskus voitaisi puhua jostakin muusta kuin tästä minun iästäni.

Haluan miettiä tarkkaan, millaisiin töihin aikaani käytän.

Toisaalta olen alkanut pohtia, että takana on jo tietty määrä aktiivisia työvuosia. Jos jokaisen isomman työn tekemiseen menee noin viisi vuotta, ei niitä hirvittävän montaa ehdi enää ottaa vastaan. Siksi haluan miettiä tarkkaan, millaisiin töihin aikaani käytän.

Mielestäni iän sijaan oleellista on se, että saa mahdollisuuden osoittaa mihin pystyy. Toivoisin, että yhä useampi nuori uskaltaisi tarttua tilaisuuksiin ja heittäytyä.

Uskottavuus

Luotan, että uskottavuus tulee siitä, että osaa hommansa ja että omakin uskottavuuteni perustuu hyvin tehtyyn työhön — ei mihinkään ulkoiseen tekijään. En ole kovinkaan monessa työssäni vastannut mitään stereotypiaa tai ollut tyypillinen sellaiseen työhön valittu henkilö.

Uumajassa olin muotoilukorkeakoulun kautta aikain nuorin rehtori, ulkomaalainen ja nainen. Siitä kirjoiteltiin paljon. Jos olisin keskittynyt siihen, pidetäänkö minua uskottavana, tulokset olisivat voineet jäädä vähiin.

En ole kovinkaan monessa työssäni vastannut mitään stereotypiaa.

Uumaja oli pieni yksikkö, kuin korkeakoulun prototyyppi! Kun siellä mietittiin, millainen on tulevaisuuden koulutus, sitä saattoi saman tien kokeilla ja panna pystyyn viikon testin. Seuraavana vuonna kokeilun hyväksi havaittuja puolia voitiin jo toteuttaa laajemmalti.

Kun lähdin Uumajasta, design-instituutioita rankkaavat amerikkalainen ISDA ja eurooppalainen Red Dot pitivät työpaikkaani maailman parhaana muotoilukouluna. Ikinä ei tietenkään ole hyvä aika lähteä työpaikasta, mutta ainakaan minulla ei siellä jäänyt isoja asioita tekemättä.

Paheet

Nyt olen juuri aloittanut uudessa työssä ja muuttanut toiseen maahan. Elämää helpottaisi varmasti, jos vaatteet purkaisi muuttolaatikoista kaappiin ja että arjen peruskuviot saisi muutenkin pyörimään. Siihen verrattuna se, että en ehkä ehdi juuri nyt harrastaa tarpeeksi liikuntaa, tuntuu toissijaiselta.

Suurimpana paheenani pidänkin sitä, etten saa tehtyä kaikkia niitä asioita, joita tiedän, että minun pitäisi tehdä. Varmasti muillakin ikäisilläni työssäkäyvillä perheellisillä on kiire, eikä kukaan ehdi kaikkea, mutta itse olen kuitenkin ennen kaikkea tekijä, joten asioiden jääminen puolitiehen käy luonnolleni.

Perhetausta

Kotona minut kasvatettiin tekemään asioille jotain sen sijaan, että olisin jäänyt rypemään siihen, miten huonosti kaikki on. ’Se till och sätt i gång’ oli perheessämme lentävä lause.

Uskon, että minua olisi kannustettu ihan yhtä lailla, vaikka olisin valinnut jonkin aivan toisen alan.

Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja: lääkäri-isäni puolella on useitakin eri alojen lääkäreitä, äitini on sisustusarkkitehti. Oman alani sain valita itse, eikä kouluttautumiselle asetettu valmiita vaatimuksia. Tykästyin teolliseen muotoiluun itse koulutöiden ja omien selvitysten kautta. Uskon, että minua olisi kannustettu ihan yhtä lailla, vaikka olisin valinnut jonkin aivan toisen alan.

Äitiys

Olen väistämättä oppinut taitavammaksi arjen ja ajankäytön organisoijaksi äidiksi tulon myötä. Lapsi pakottaa myös priorisoimaan vauhdissa. Sen kokevat varmasti kaikki vanhemmat.

Viisivuotias Felix-poikamme kyselee isoja kysymyksiä. Hiljattain hän kysyi minulta, mitä valta tarkoittaa. Sana jäi hänelle mieleen Tähtien sota -elokuvan tasavalta-sanasta. On mielenkiintoista nähdä, miten ja millaisista paloista pieni ihminen rakentaa maailmankuvaansa.

En ole lässyttäjä tai paapoja. Äitiyslomalla olin rakentamassa uutta Aalto-yliopistoa yhdessä Felixin kanssa. Hän on ollut sellainen kaveri, jolle on sopinut olla kaikessa mukana — yksilöitähän lapsetkin ovat.

Äitiyslomalla olin rakentamassa uutta Aalto-yliopistoa yhdessä Felixin kanssa.

Minua viehättää äitiyden vaiherikkaus. Parhaillaan luon suhdetta toiseen ajattelevaan ihmiseen ja voin itsekin oppia siitä, miten Felix asioita hahmottaa. Se on hyvin erilaista aikaa verrattuna vaipanvaihtoon tai siihen, millaista tulee olemaan, kun Felix teininä pohtii identiteettiään.

Virheet

Virheitä tulee tehtyä koko ajan, isoja ja pieniä. Väsyneenä en aina muista kaikkea olennaista. Lähikaupassa tulin vastikään kassalle niin, että en ollut punninnut yhtäkään vihannesta, sillä Ruotsissa ja Ranskassa ne punnitaan vasta kassahihnalla.

Jos ei välillä osu harhaan, ei ole tehtykään riittävän reippaasti.

Sama pätee isompiin asioihin. Kun luulee jo tietävänsä jonkin asian, siihen ei enää keskity ja tekee virheitä, vaikka pitäisi olla valpas koko ajan — se on se klassinen viimeinen mäenlasku, jossa katkaisee jalkansa. Työssäni kokeileminen on osa tekemistä ja virheitä kuuluukin tulla. Jos ei välillä osu harhaan, ei ole tehtykään riittävän reippaasti.

Täydellisyys

Tiedän, että täydellisyyttä en saavuta ikinä, mutta tavoitteita pitää olla. On parempi tehdä koko ajan parempaan suuntaan tähtääviä asioita kuin vain laatia autuaaksi
tekevää suunnitelmaa, joka osoittautuu niin vaikeaksi, että sitä ei voi toteuttaa.

Täydellisyyden käsite ei edes oikein sovi luoville aloille. Taiteen tarkoitus on aina liikuttaa yhteiskuntaa pikkuisen. Jos taide on täydellistä, se on myös vähän laimeaa. Kaikkien hyväksymä lopputulos ei todennäköisesti tuo mitään uutta eikä ole sitä, mitä tavoiteltiin.

Olisi karmivaa, jos minun pitäisi ihmisenä sopia johonkin valmiiseen muottiin tai täyttää jonkun toisen asettamat täydellisyyden kriteerit. Se olisi epäluonnollista.

Uteliaisuus

Työssäni uteliaisuus on oleellista. Yliopistoissa halutaan löytää tietoa ja luoda uutta. Kiireen keskelläkin pitäisi muistaa kokeilla asioita, jotka voivat olla työläitä ja vaatia aikaa ja joista ei ole vielä hajuakaan. Jos sen unohtaa, on aika hataralla pohjalla.

Uteliaisuus, halu tietää enemmän, liittyy mielestäni myös pelottomuuteen ja uskallukseen kokeilla. Kumpikaan ei riitä yksinään, pitää olla molempia.
Uteliaisuus on osittain kulttuurisidonnaista. Eräässä ristikenttätaulukossa kuvattiin sitä, miten introvertteja tai ekstroverttejä ja yhteisöllisiä tai yksilökeskeisiä eri maiden kansalaiset ovat. Ruotsalaiset ja britit olivat kaaviossa ekstroverttejä ja yhteisökeskeisiä, suomalaiset introvert--teja ja yksilökeskeisiä. Täällä on ihan ok olla puhumatta naapurin kanssa. Minulle on silti aina ollut itsestään selvää kysyä muilta, miten menee.

Luottamus

Luotan oikeastaan aina ja kaikkiin. Välillä huomaan, että ei olisi kannattanut. Siitä sitten oppii. Yleensä kuitenkin kuvittelen, että kaikki haluavat hyvää, vaikka se ei olekaan kaikkein rationaalisin tapa ajatella.

Jos joku pettää luottamukseni kerran, voin vielä antaa anteeksi ja unohtaa sen.

Töissä luottamus syntyy yleensä yhdessä tekemisen kautta: kun opin, miten toinen ihminen asioita tekee ja mitä hän pitää tärkeänä. Pitkäkestoisen luottamuksen voittaminen vaatii aikaa, eikä siihen ole oikotietä.

Jos joku pettää luottamukseni kerran, voin vielä antaa anteeksi ja unohtaa sen. Jos luottamuksen rikkoo toistuvasti, vieläpä aina samassa asiassa, sen vahvistaminen uudelleen on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Mielenrauha

Saan mielenrauhan onnistumisesta — siitä tunteesta, että jostakin tuli hyvä. Epäonnistumisiakin tarvitaan mutta se, että jotkut asiat vain jäävät roikkumaan, on todellinen haaste mielenrauhalleni. Niin käy silti välillä eri syistä, jotka eivät läheskään aina riipu minusta.

Haen mielenrauhaa mieluummin arjessa kuin niin, että lähden jonnekin vuorille joogaamaan.

Haen mielenrauhaa mieluummin arjessa kuin niin, että lähden jonnekin vuorille joogaamaan. En halua eritellä mielenrauhaa miksikään erilliseksi projektiksi. Se on osa olemista.”

Artikkeli on julkaistu lokakuun 2014 Gloriassa.

Kuka?

▶ Anna Valtonen, 40, on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani ja johtoryhmän jäsen. Yliopiston hallituksen jäsen hän oli vuodesta 2008 viime kevääseen asti.

▶ Hän väitteli taiteen tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2007, työskenteli 12 vuotta Nokialla eri tehtävissä, kuten Design Research & Foresight -yksikön johtajana, oli vieraileva tutkija ja professori ranskalaisessa ESSEC-kauppakorkeakoulussa ja toimi Uumajan yliopiston muotoilukorkeakoulun rehtorina.

▶ Hän asuu Helsingissä puolisonsa ja poikansa kanssa.

virheet on vatstuuttmomia
Viesti

Virheisiin kannustaminen on täysin vastuutonta. Kukaan ei ryhdy toimiin siten, että virhe on tavoitteena. Häpeäisi Valtonen.

jepjep
Viesti

Kylläpä on itseään täynnä oleva tyyppi -yök! Valitettavasti hän ei ole uskottava vaan pikemmin narsistinen - mielummin toisiin tehtäviin, kuin nykyiseen.

Edesmenneen äidin reseptit ovat tulleet tärkeiksi kokki Teresa Välimäelle.

Vielä reilu vuosi sitten kokki Teresa Välimäki ei juuri tehnyt ruokaa reseptistä. Mutta nyt, kun äidin kuolemasta on vain reilu vuosi, kaikki tärkeät reseptit tuntuvat olevan äidiltä.

Äidin reseptillä valmistuvat karjalanpaisti, kaalilaatikko, valkosipuliperunat ja sacherkakku. Erityisen rakkaita ovat äidin silakat, sillit ja erilaiset lohiherkut, joilla juhlistettiin perheessä joulua, pääsiäistä ja juhannusta.

”Mietin tulevia syömisiä autossa, suihkussa ja lenkillä, vähän koko ajan.”

Kun Teresa oli teini-ikäinen, hän kokkasi äidin kanssa yhdessä. Teresa valmisti makeat herkut ja äiti kaiken muun. Aina kun edellinen ateria oli syöty, Teresa ja hänen äitinsä alkoivat miettiä seuraavaa.

”En edelleenkään löydä itseäni tilanteesta, jossa en tietäisi, mitä seuraavaksi syödään. Mietin tulevia syömisiä autossa, suihkussa ja lenkillä, vähän koko ajan.”

Teresa on vuosien varrella muokkaillut reseptejä omikseen. Esimerkiksi roseepippurisilakat olivat alun perin hänen äitinsä roseepippurilohi.

Koska Teresa tekee ruokaa työkseen, hän ei halua seistä enää töiden jälkeen kotona hellan ääressä. Ruoan pitää valmistua nopeasti.

”Tyttäreni luetteli juuri, että parasta kotiruokaamme ovat kookos-linssikeitto ja kylmäsavulohipasta. Pojan mielestä itse tehty pizza ja hyvä pihvi”, Teresa sanoo.

Samat ruoat käyvät vieraille.

”Kynnyksen kutsua vieraita pitäisi olla niin alhaalla, että vieraat voivat syödä kotiruokaa. Tärkeintä ei ole se, mitä syömme vaan se, että syömme yhdessä.”

 

Valkosipuli-roseepippurisilakat

500 g silakkafileitä

Liemi:

2 dl vettä

2 dl väkiviinaetikkaa

2 rkl suolaa

2 tl sokeria

Ranskankermakastike

1 prk (200 g) ranskankermaa

4 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 punasipuli hienonnettuna

2 tl roseepippureita murskattuna

1 tl suolaa

0,5 tl sokeria

 

Huuhtele silakkafileet kylmällä vedellä lävikössä. Mittaa kulhoon liemen ainekset ja nostele silakkafileet liemeen. Peitä kulho kelmulla ja anna fileiden kypsyä kolme tuntia jääkaapissa. Valmista sillä aikaa kastike.

Sekoita ranskankerman joukkoon hienonnetut sipulit, murskatut roseepippurit sekä suola ja sokeri. Sekoita hyvin ja anna maustua.

Kaada silakoista etikkaliemi pois ja lado tiiviiseen kannelliseen purkkiin kerroksittain silakkafileitä ja ranskankermakastiketta. Lopuksi sulje purkki ja kääntele sitä niin, että kastike maustaa kaikki fileet. Anna tekeytyä yön yli jääkaapissa ennen nauttimista.

Huom! Voit korvata silakat graavilohiviipaleilla. Silloin graavilohiviipaleita ei tarvitse kypsentää etikkaliemellä, vaan ne voi latoa purkkiin sellaisinaan ranskankermakastikkeen kera.

Kuka?

Teresa Välimäki, 41. Kokki, keittokirjailija, yrittäjä.

Asuu Helsingissä Itä-Pakilassa.

Ruokapahe: Irtokarkit ja dijon-sinapin syöminen suoraan purkista lusikalla.

Lempiravintola: Savoy ja siellä pöytä terassilla.