Maryan Abdulkarim, 32, haaveili yläasteella lääkärin ammatista, mutta opinto-ohjaaja kehotti opiskelemaan lähihoitajaksi. Se oli hänestä sopivampi vaihtoehto somalitytölle. Maryanista ei tullut kumpaakaan vaan rasismin vastustaja ja musliminaisten äänitorvi.

Maryan Abdulkarim, 32, puhuisi mielellään kissavideoista. Niistä netin hauskoista videopätkistä, joissa kissanpentu änkeää piparipurkkiin tai koettaa saada itseään monta kertaa suuremman koiran leikkimään kanssaan. Maryan rakastaa kissoja ja kissavideoita, mutta harva toimittaja haluaa puhua niistä hänen kanssaan. Sen sijaan hänet soitetaan paikalle, kun halutaan muslimin mielipide naisten alistamisesta tai itsemurhapommi-iskuista.

Maryan on yhteiskunnallinen aktivisti, feministi ja muslimi, joka kuuluu AntirasismiX-verkoston perustajiin. Hän on myös Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja ja entinen Väestöliiton monikulttuurisuusasiantuntija. Maryan tuli turvapaikanhakijana Somalian Mogadishusta Tampereelle seitsemänvuotiaana. Kahden kulttuurin välissä eläneenä häntä voi pitää hyvinkin sopivana ihmisenä kertomaan muslimien tunnoista vaikkapa pariisilaiseen Charlie Hebdo -lehteen tehdystä terrori-iskusta. Miksi siis pitäisi puhua mieluummin kissavideoista?

Hijab ei ole pakko

Maryan istuu Helsingin keskustan trendibaarissa ja hämmentää teetään. Hänellä on yllään viininpunainen, hiukset ja hartiat peittävä hijab-huivi ja pitkä hame. On perjantai-ilta, ja viereisissä pöydissä istuu biletoppeihin pukeutuneita, drinkkejä siemailevia nuoria naisia.

Maryan haluaisi puhua höpsöistä videoista, jotta ihmiset huomaisivat muutakin kuin eroavaisuuksia tavatessaan hänet tai muita ”normista poikkeavia”. Esimerkiksi sen, että muslimitkin voivat pitää pörröisistä pennuista. Silloin ”valtakulttuuriin kuuluvat” saattaisivat kohdata hänet vertaisinaan ja jättäisivät ehkä surkuttelematta, kuinka Maryan joutuu peittämään itsensä ja jättämään drinkit kumoamatta uskontonsa takia.

”Miksi minut yritetään saada tuntemaan oloni vääränlaiseksi? Miksi minun pitää perustella, miten pukeudun?”

Koska ei hän mitään joudu. Maryan sanoo, ettei uskonto rajoita häntä mitenkään. Hän itse päättää, miten sitä harjoittaa. Aivan kuten suomalainen kristitty päättää, meneekö joulukirkkoon vai ei, Maryan on päättänyt, ettei juo alkoholia. Mutta on olemassa yksi asia, joka rajoittaa Maryania jatkuvasti. Se on rasismi.

”Miksi minut yritetään saada tuntemaan oloni vääränlaiseksi? Miksi minun pitää perustella, miten pukeudun? Naiset ovat taistelleet oikeudesta päättää pukeutumisestaan, miksi sitä tilaa yritetään kaventaa? On vallankäyttöä väittää, etteivät musliminaiset pystyisi itse päättämään asioistaan. En tarvitse ketään vapauttamaan itseäni”, hän sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.

Tervetuloa tapaamaan Maryan Abdulkarimia, uuden sukupolven muslimifeministiä, jollaista monikulttuuristuva Suomi on kipeästi kaivannut.

Kun Maryan oli yläasteella, hän haaveili lääkärin ammatista. Siihen kannustivat myös vanhemmat, olihan isäkin ollut aikoinaan Mogadishussa korkeakoulun opettaja. Tamperelaisen yläasteen opinto-ohjaaja kuitenkin kehotti Maryania olemaan realistinen. Opon mielestä hänen oli parempi hankkia jokin toinen ammatti, vaikkapa lähihoitaja.

Maryan katseli ympärilleen. Hänen näköisiään ihmisiä ei tosiaan näkynyt lääkäreinä, korkeintaan he olivat mopin varressa siivoamassa. Maryan lannistui.

”Jos kasvaa todellisuudessa, jossa ei ole itsensä kaltaisia esikuvia, alkaa ajatella, ettei pysty mihinkään. That can never be me. Mahdollisuudet supistuvat”, hän sanoo.

Kun Maryan nuorena etsi kesätöitä, vaatekaupan myymäläpäällikkö mieltyi kohteliaaseen tyttöön ja pyysi tätä haastatteluun. Mutta nähtyään Maryanin hän sanoikin, ettei paikka ollut enää auki. Maryanista ei ollut edustamaan suomalaista vaatebrändiä.

”Jos kasvaa todellisuudessa, jossa ei ole itsensä kaltaisia esikuvia, alkaa ajatella, ettei pysty mihinkään.”

Maryan oli kuitenkin sinnikäs, ja teki töitä, joita sai. 14-vuotiaana hän jakoi mainoksia koulunsa ohella saadakseen taskurahaa, yläasteen jälkeen hänet palkattiin lähetiksi Tampereen liikennelaitokselle. Koulutoverit kävivät lukiota, Maryan totutteli kellokorttiin. Kotibileissä hän ei käynyt, koska ei jaksanut joka kerta selittää uusille ihmisille, mitä tekee Suomessa. Maryan sai tuntea jatkuvasti olevansa erilainen, poikkeava ja väärä.

”Ei luokkakavereideni olemassaoloa koskaan kyseenalaistettu.”

Herääminen

Sitten Maryan löysi mustien kansalaisoikeustaisteilija Malcolm X:n elämäkerran. Karismaattinen aktivisti antoi sanat Maryanin ulkopuolisuuden kokemuksille. Maryan ymmärsi, että kysymys oli yksilöä suuremmista asioista: vallasta, rakenteellisesta sorrosta ja toiseuttamisesta.

”Aloin ajatella, että ehkä vika onkin yhteiskunnassa, ei minussa. Oivalsin, että olen ihan ok tyyppi, vaikka minulle huudellaankin bussissa. Aloin vaatia tilaa olla oma itseni ja tulla kohdelluksi ihmisenä.”

Maryan päätti sittenkin mennä lukioon ja kouluttautua. Mutta pahin oli vielä edessä.

”Suomalaista identiteettiä ei voi rajata vain valkoisten kristittyjen etuoikeudeksi”, Maryan painottaa baarin pöydässä. Hän ja monet muut vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat jo täällä, he ovat meitä, ja yhteiskunnan kannattaisi kuunnella kansalaisiaan, Maryan jatkaa. Kannattaisi, jotta heidän potentiaalinsa saataisiin käyttöön. Kannattaisi, jottei syntyisi syrjäytettyjen sukupolvia. Sitä paitsi Maryan on suomalainen, Mogadishussa hän ei ole edes käynyt sieltä lähdettyään.

Maryanin päälle on syljetty, häntä on uhkailtu väkivallalla ja hänen perheensä perään on huudeltu iljettävyyksiä.

”Ensimmäinen askel olisi kuunnella maahanmuuttajia muulloinkin kuin vain ääri-ilmiöistä puhuttaessa. Jos mikrofoni käännetään meihin vain väkivaltaisten tapahtumien yhteydessä, se vaikuttaa siihen, miten valtaväestö näkee meidät ja miten meihin suhtaudutaan.”

Maryan ja hänen kaksi pientä lastaan tuntevat sen lähes joka viikko arjessaan. Maryanin päälle on syljetty, häntä on uhkailtu väkivallalla ja hänen perheensä perään on huudeltu iljettävyyksiä. Vain, koska he näyttävät erilaisilta ja heidän tapansa tuntuvat joidenkin mielestä vierailta.

”Minun aikanani Suomi on aina ollut rasistinen yhteiskunta, mutta nyt rasismista ja jopa rotuopista on tullut salonkikelpoista. Eduskunnassakin ihmisiä on alettu jakaa hyviin ja huonoihin, laiskoihin ja ahkeriin vain taustansa perusteella.”

Tutkijoidenkin mukaan moni puolue on muuttanut diskurssiaan maahanmuuttovastaisemmaksi perussuomalaisten vanavedessä. Myös maltillisten puolueiden kansanedustajat ovat toistaneet urbaanilegendaa designlastenvaunuista, joita sosiaalihuolto jakaa maahanmuuttajille.

Muukalaisviha ja äärioikeiston esiinmarssi ovat koko Euroopan laajuinen ilmiö. Euroopan laajuisesti verkottuneet uusnatsiryhmät saarnaavat valkoisen rodun ylivaltaa, järjestävät jäsenilleen ”itsepuolustuskoulutusta” ja yllyttävät heitä väkivaltaan.

”Näin tapahtuu myös Suomessa, mutta kuitenkin tuntuu, että vain islamisaatiota pelätään”, Maryan huokaa.

Kun uutislähetyksessä lentokone lensi päin WTC:n kaksoistorneja, 19-vuotias Maryan oli juuri tullut koulusta. Hän katseli televisiota järkyttyneenä. Pian Yhdysvallat julisti terrorisminvastaisen sodan, ja yhtäkkiä kaikki maailman mediat puhuivat verenhimoisista muslimiterroristeista ja väkivaltaisesta islamista.

”Oli islamofobiaa ennenkin, mutta 9/11:n jälkeen se meni aivan eri sfääreihin. Minulle huudeltiin jatkuvasti ’onko sulla pommi’?”

Ei mikään uhri

Nuori Maryan ei kuitenkaan halunnut alistua. Hän sitoi sinnikkäästi huivinsa joka aamu, vaikka tiesi, että se saatettaisiin repiä pois hänen päästään.

Kun muu yhteiskunta käänsi selkänsä, ymmärrystä löytyi moskeijasta. Siellä saattoi keittää kannullisen teetä ja istua rauhassa ystävien kanssa. Jutella vaikka siitä, mistä saisi tummalle iholle sopivia meikkejä. Häntä ei kyseenalaistettu eikä hänen tarvinnut jatkuvasti selittää itseään.

Maryanista tuli muslimiaktivisti. Hän oli mukana moskeijan siskojen toiminnassa ja järjesti erilaisia naisten ja lasten tapahtumia. Siellä hänen itsetuntonsa kohosi, mutta julkisuudessa musliminaisista puhuttiin vain alistettuina uhreina. Maryania ärsytti. Kuunneltuaan vuosia sivusta, kuinka muut puhuvat hänen puolestaan, hän meni lopulta mukaan feministiseen toimintaan ja alkoi kirjoittaa feministiseen Tulva-lehteen.

”Feminismi on ollut minulle aina tosi tärkeä aate. Se antaa minulle vapauden olla sellainen kuin haluan. Uskon naiseuteen, siihen, että siskot yhdessä muuttavat asioita.”

Maryan kertoo oppineensa naisten välistä solidaarisuutta kotoa viideltä siskoltaan. Jo alle kouluikäisenä Maryan muistaa pistäneensä hanttiin pihan pojille Mogadishussa, kun nämä kieltäytyivät leikkimästä pikkutytön kanssa.

Loppuvuodesta 2014 Maryan valittiin Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtajaksi. Unionissa hän on pitänyt varsinkin vähemmistöjen asioita esillä ja työskennellyt sen puolesta, ettei siirtolaisnaisen euro jäisi 20 senttiin.

“Yhteiskuntaa pitää rakentaa kaikkien ehdoilla. Sen jälkeen ihmiset pystyvät auttamaan itse itseään ja tekemään oman elämänsä. Jokaisessa ihmisessä on kyky ja voima siihen, jos sortavat rakenteet vain puretaan.”

Suomalaiset puolueet voisivat Maryanin mukaan ottaa oppia ruotsalaisesta puolueesta, Feministisestä aloitteesta, joka on tehnyt paljon työtä löytääkseen erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä kirjoittamaan poliittista ohjelmaansa.

“Eivät suomalaiset puolueet voi odottaa, että transihmiset tai rodullistetut vain kävelevät heidän toimistoonsa sisään. Se vaatii systemaattista rekrytointityötä.”

Maryanille huivin käyttäminen tarkoittaa oman kehon haltuun ottamista.

Maryan on aktiivinen myös antirasististiseen feminismiin keskittyvässä AntirasismiX-verkostossa. Antirasistista feminismiä tarvitaan Maryanin mukaan, koska fasismi ja sovinismi kulkevat yllättävän usein käsi kädessä.

Elä ja anna elää

Maryanille huivin käyttäminen tarkoittaa oman kehon haltuun ottamista. Hän haluaa itse päättää, mitä kropasta näkyy ja kenelle. Maryanin mielestä naisen ruumis on seksualisoitu, eikä hän halua kilpailla miesten huomiosta pukeutumalla paljastavasti. Se ei tarkoita, etteivät muut naiset saisi pukeutua juuri niin kuin itse haluavat. Maryan tekee töitä sen eteen, että jokainen hyväksyttäisiin juuri sellaisena kuin on tai haluaa olla.

“Useimmiten kuitenkin vain vähemmistöjen tavat näkyä ja olla kyseenalaistetaan”, Maryan huomauttaa.

”Ihmisiä ei pidä väkisin vapauttaa, vaan heidän pitää päästä itse määrittelemään, mitä he haluavat.”

Myös hyvää tarkoittavat ihmiset sortuvat holhoavaan asenteeseen. He saattavat puhua maahanmuuttajien tai vammaisten puolesta, mutta sivuuttavat näiden omat mielipiteet. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi somalityttöjä ohjataan Maryanin tavoin usein hoiva-alalle. Koska he ovat useimmiten suurista perheistä, heillä ajatellaan olevan hoivatyössä tarvittavia taitoja. Se kuitenkin pitää vähemmistöt vain tietyissä ammateissa.

Maryan on hyvin tarkka siitä, ettei itse tunge ketään tiettyyn muottiin vain omien ennakkoluulojensa takia.

“Antirasistisen työn ei pitäisi tuottaa lisää sortoa. Se ei saa olla hyvää tarkoittavaa, alentuvaa suhtautumista. Ihmisiä ei pidä väkisin vapauttaa, vaan heidän pitää päästä itse määrittelemään, mitä he haluavat.”

Maryan itse on halunnut elämässään monenlaista. Hän on työskennellyt palveluneuvojana Kelalla ja tutkimusavustajana Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hän on kouluttautunut leipuri-kondiittoriksi, sillä parikymppisenä käsityöammatti kuulosti romanttiselta vaihtoehdolta. Käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Maryan on mennyt nuorena naimisiin, mutta eronnut sittemmin miehestään.

Nyt Maryan on viittä vaille valmis sosionomi. Hän on tyytyväinen, jos voi kaikessa tekemisessään muokata maailmaa vähän paremmaksi, vähän inhimillisemmäksi. Maryan ei ole koskaan ollut mikään teoreetikko vaan suoran toiminnan kannattaja. Sellainen, joka kysyy Twitterissä Alexander Stubbilta, miksi transihmisiä edelleenkin steriloidaan. Sellainen, joka menee pistämään jauhot suuhun rasistisia kommentteja suoltavalle öykkärille.

Ja sellainen, joka silittää ja hoivaa kissaansa, sileäturkkista, leikkisää otusta.

myyrä

Sama ymmärtämättömyys vain jatkuu näissäkin kommenteissa. Ei kyse ole siitä, että yksi opinto-ohjaajan kommentti esti lääkäriksi kouluttautumisen tai että syitä haetaan vain muista. Jutussahan kerrotaan selvästi, että yleisesti maahanmuuttajataustaisia kehotetaan kouluttautumaan ammatteihin, jotka vaativat vähemmän opintoja, vaikka he itse haluaisivat opiskella enemmän. Tämä ei ole ainoa tapaus. Toistuvuus kertoo siitä, että on vallalla käsitys, jonka mukaan tausta vaikuttaa siihen, mille alalle henkilö sopii ja mille ei. Siksi yksilö ei välttämättä saa tukea pyrkimyksilleen. Yksilön kyvyt eivät tule käyttöön, jos niitä arvioitaessa annetaan syntyperää koskevien yleistyksien vaikuttaa. Tällaisten rakenteiden tunnistamisesta on kyse, ei siitä, että halutaan syyttää muita. Eikö olisi kaikkien etu, ettei tällaista tapahtuisi? Tämä tapaus ei ole mitään avointa rotuvihaa ja sitä ei sellaiseksi väitettykään. Kyse on pinnan alla olevista ennakkoasenteista, joilla ei välttämättä tarkoiteta mitään pahaa mutta jotka silti vaikuttavat niin, että asenteita kannattaisi tarkistaa.

Jos joku kantasuomalainen kokee saman, niin siitäkin pitää puhua.  Ennen vanhempien sosiaaliluokka saattoi vaikuttaa samalla tavalla, ja suomalaisen yhteiskunnan edistyksellisenä piirteenä pidetään nykyisin sitä, että luokkaerojen vaikutus on vähentynyt. Entä jos vähän koulutettujen suomalaisvanhempien lapsia toistuvasti kehotettaisiin "pysymään lestissään", jos he haluaisivat opiskella enemmän? Moitittaisiinko heitä "muiden syyllistämisestä", jos he valittaisivat asiasta?

Millä ihmeen tavalla halu opiskella toivomalleen alalle on sitä, että "pakolainen haluaa kaiken itselleen heti", vaikka kantasuomalainenkaan ei saa? Kenen etu on mennä välivaiheiden kautta, jos hän voisi mennä suoraankin, oli syntyperä mikä tahansa? Ei lääkärin opinnoissa anneta kuitenkaan helpotuksia syntyperän perusteella.

Ihmettelen suomalaisten itsetunnon heikkoutta. Jos joku kertoo rasismikokemuksiaan, on kuoro aina toistamassa, kuinka Suomessa ei ole rasismia, ja jos on, niin siihen ei saisi reagoida ja meitä ei ainakaan saa syyttää rasismin vaikutuksista. Kukahan tässä syyttää muita? Suomalaisten ei tarvitse parantaa tapojaan ikinä missään. Rasismikin on aina vain "niiden" omaa syytä. Helpointa olisi, jos jokainen hoitaisi oman osansa ja kohtelisi oikeasti kaikkia ihmisiä tasavertaisesti.

Uuno

Minäkin haaveilin yläasteella diplomi-insinöörin urasta. Mutta kun opinto-ohjaaja näki todistuksen keskiarvon, niin hän kehotti opiskelemaan auto-mekaanikoksi. Olisikohan ollut sama opinto-ohjaaja?

Saas Instrumentsin toimitusjohtaja Håkan Långstedt sanoo asiakkailleen aina kyllä. "Kun on vähän kusessa, on hyvä paikka oppia uutta", hän uskoo.

Joitakin vuosia sitten Saas Instrumentsin toimitusjohtaja Håkan Långstedt seisoi New Yorkissa modernin taiteen museon MoMan suuressa, valkoisessa salissa ja katseli taidemaalari Jackson Pollockin maalausta.

”Seisoin sen edessä melkein henkeä haukkoen, ja samoin tapahtui lähes kaikille huoneeseen tuleville”, Håkan muistelee.

Samanlaisia elämyksiä hän toivoo ihmisten saavan, kun he näkevät hänen yrityksensä valaisimia ja valaistussuunnittelua . Ainakin firman voittamien kansainvälisten designpalkintojen perusteella tavoite on toteutunut. Esimerkiksi meduusan muotoa ja liikettä imitoiva Medusa-valaisin valittiin Soulin designpääkaupunkivuoden näyttelyssä voittajaksi 650 maailman parhaan desingtuotteen joukosta, ja se jätti taakseen muun muassa Mercedes-Benzin uusimman automallin ja iPhonen.

Valaistussuunnittelussa yrityksen referensseihin kuuluvat esimerkiksi 1700-luvulla rakennettu Kinskin kesäpalatsi Prahassa, Unescon maailmanperintölistalle kuuluva Drottningholmin linnateatteri Tukholmassa ja Victoria&Albert Museum Lontoossa.

Lisäksi sisustussuunnittelijat ja arkkitehdit ovat tilanneet Saasilta valototeutuksia lukuisiin yksityiskoteihin Suomessa ja maailmalla, mutta asukkaiden nimiä Håkan ei paljasta. ”Kermaosastoa”, industrialhenkisesti maihareihin, mustiin farkkuihin ja mustaan pooloon pukeutunut toimitusjohtaja suostuu sanomaan.

Yrittäjä jo lapsena

Etelä-Helsingissä koko ikänsä asuneen Håkanin tie yrittäjäksi alkoi jo lapsena. Hänen isänsä oli bisnesmies, jonka monista yrityksistä yksi toi maahan laadukkaita stereoita. Håkan alkoi myydä niitä koulussa varakkaille ystävilleen, ja otti heidän vanhat stereonsa vaihdossa. ”Ne myin sitten frendeilleni, joilla ei ollut paljon fyrkkaa”, Håkan muistelee.

Parikymppisenä Hankenin opiskelijana hän oli käymässä isänsä toimistolla, kun hän kompastui lattialla maanneeseen valokuitukimppuun ja valoprojektoriin. Joku yrityksen työntekijä oli saanut ne messuilta näytteeksi, ja Håkan kiinnostui uudenlaisesta, helposti muokattavasta materiaalista, joka mahdollisti valolle täysin uudenlaisia käyttötapoja. Pian auktoriteetteja kumartelematon Håkan ehdotti jo yhteistyötä maailman parhaita luksusristeilijöitä rakentaville suomalaisille telakoille, jotka sisustivat laivoja isolla rahalla.

Håkan sai telakan pamput puolelleen, ja ryhtyi työskentelemään tiiviisti laiva-arkkitehtien ja teknisten suunnittelijoiden kanssa. Hän valmisti risteilijöihin muun muassa valaisevia pöytiä, seinäelementtejä ja valaisimia ja sai Saasin kasvamaan nopeasti.

Lama-ajan vastoinkäymisiä

Parikymppiselle Håkanille tulivat tutuiksi pokkaa vaativat budjettineuvottelut ja luova suunnittelutyö sekä ylellinen elämäntyyli. Sitten tuli 90-luvun lama, ja luksusristeilijöiden rakentaminen pysähtyi kuin seinään.

”Kaikki fyrkat, jotka olivat firmaan tulleet, menivät. Putosin täydellisesti polvilleni.”

Hän joutui vähentämään yrityksestään väkeä, muuttamaan pienempään asuntoon ja vaihtamaan autonsa halvempaan.

”Silloin se ei tuntunut siltä, mutta myöhemmin tajusin, että turpiin otto oli minulle erittäin terveellistä. Se teki minut nöyremmäksi. Tunsin myös ihan eri tavalla kiitollisuutta, kun yritys alkoi taas menestyä”, Håkan analysoi.

"Kaikki fyrkat, jotka olivat firmaan tulleet, menivät."

Mutta vaikka nöyryys onkin hänen mielestään hyvä ominaisuus, se on sitä vain oikein annosteltuna.

”Liika nöyryys vie ihmisestä pois tiettyä uhoa, joka on yrittäjälle tarpeen”, hän sanoo, ja antaa sitten esimerkin, miten terve omanarvontunto vie bisnestä eteenpäin.

”Muutama vuosi sitten milanolaisen Euroluce-valaistusnäyttelyn dirika tuli Helsinkiin ja kysyi, haluammeko tulla heidän messuilleen. Kerroin, että tulemme tosi mielellämme, mutta emme ö-hallin viimeiseen nurkkaan. Pienenä yrityksenä se olisi periaatteessa ollut meidän paikkamme, mutta johtaja lupasi pitää meistä huolta.”

Niin myös kävi. Saasin ständi plaseerattiin Euroopan tärkeimmillä valaistusalan messuilla paraatipaikalle maailman kuuluisimpiin kuuluvan valaisinfirman Flosin viereen, ja se sai paljon kansainvälistä näkyvyyttä. Håkanin mielestä se paljasti, ettei maailman valloittaminen onnistu hattu kourassa.

Samanlaisen tekemisen meiningin ovat omaksuneet myös hänen alaisensa. ”Kun toimistolle tulee ihminen työhaastatteluun, muut työntekijät puistelevat päätä huoneissaan, jos tämä kävelee liian hitaasti. Olen tartuttanut muutkin ajattelemaan, että liian hitaasti kävelemällä asiat eivät tapahdu. Jos minulla ei ole kiire, I just get bored. Energiatasoni on hyvin korkea”, Håkan sanoo ja virnistää.

Sano aina kyllä

Toinen Håkanin periaatteista on sanoa asiakkailleen aina kyllä.

”Sanomme niin silloinkin, vaikka meillä olisi vasta aavistus siitä, miten jokin asia tehdään.”

Se saattaa tarkoittaa, että jostakin tilauksesta ei jää käteen lainkaan rahaa, kun täysin uudenlaisen valoratkaisun suunnitteluun kuluu niin paljon aikaa. ”Mutta sillä ei ole lopulta merkitystä. Kun on vähän kusessa, on hyvä paikka oppia uutta.”

"Jos minulla ei ole kiire, I just get bored."

Ehkä juuri tämän asenteensa ansiosta Håkan sai yrityksensä nostettua lamavuosien suosta, ja 90-luvun lopussa hän päätti laajentaa bisnestään ulkomaille. Hän vuokrasi malesialaisen ravintolan tunkkaisen kellarin Tukholman keskustasta ja perusti tytäryhtiön Ruotsiin. Håkan oli aina ihaillut ruotsalaisten markkinointi- ja konseptointitaitoja, ja päätti ottaa heiltä opikseen.

Asuessaan joka toinen viikko Tukholmassa hän ymmärsi muun muassa, ettei yrityksen kannata yrittää miellyttää kaikkia.

”Pitää valita, mikä se oma juttu on. Meidän tuotteemme esimerkiksi ovat high class undergroundia - snadisti outoja, mutta aina laadukkaasti Helsingissä tehtyjä. On täysin fine, etteivät kaikki tykkää niistä”, hän määrittelee.

Hyvää arkea tässä ja nyt

Håkan vastaa Saasilla yrityksen tyylistä, brändistä ja tuotekehityksestä. Hänelle on tärkeää tarjota asiakkaille uusimpia innovaatioita, olivat ne sitten älykkäitä valoseiniä tai suklaavalaisimia. ”Se pitää homman mielenkiintoisena.”

Työ ei kuitenkaan ole ainoa häntä määrittelevä tekijä, eikä sen pitäisi Håkanin mukaan olla sitä kenellekään muullekaan.

”Siksi en halua ihmisten istuvan toimistolla iltaisin. Menkööt pitämään kivaa”, hän sanoo.

Niin tekee Håkan itsekin. Hän panostaa jokapäiväiseen arjen luksukseen kuten hyvään ruokaa ja hiljaisuuteen ja rauhoittumiseen omassa kodissa.

”En halua vain odotella tulevia lomamatkoja, vaan tehdä arjesta hyvää tässä ja nyt”, hän sanoo.

Parhaiten hän viihtyy kuitenkin maatilallaan Hangossa, jossa hän viettää paljon aikaa muun muassa leijasurffaillen, purjehtien ja vintageautojaan (kuten vuoden 1946 mustaa Cadillacia) kunnostaen. ”Rakastan vanhoja romujani”, hän sanoo ja naurahtaa. G

Näin johdan

1. Varo, ettet ala suojella saavutuksiasi. Jos alat himmailla, tekemisen draivi hyytyy.

2. Älä pelkää epäonnistumisia. Kun on vähän kusessa, joutuu pakosti oppimaan jotain uutta.

3. Jos onnistuminen ei ole tullakseen, madalla kynnystä. Ihmisten on tärkeää tuntea onnistuvansa, vaikka esimerkiksi myynti ei juuri sillä hetkellä vetäisikään.

4. Selitä työntekijöille selkeästi, mitä heidän duuninsa merkitsee.

5. Muista, ettei rohkeus ole sitä, että ei pelkää, vaan sitä, että pelkää, mutta tekee silti.

Unohda aikaavievä grillailu ja tee tämän vuoden juhannusruuat mikrossa. 80-luvun kotikokit loihtivat mikrossa kaiken hummerista uuniperunoihin.

Mitäpä jos kokkaisit juhannusruuaksi esimerkiksi hummeria, kampela-katkarapurullia, uuniperunoita tai  suklaakakkua? Saattaa kuulostaa työläältä, mutta usko tai älä, kaikki mainitut ruuat valmistuvat pelkän mikron avulla, mikäli 1980-luvun kotikokkeja on uskominen.

Mikroaaltouuni mullisti ruuanlaiton 80-luvulla. Jopa siinä määrin, että aina ensimmäisestä Gloriasta lähtien lehdessä oli pitkään Mikrokokki-palsta, jossa tavalliset ihmiset jakoivat parhaita reseptejään.

Kesäkuussa 1987 virkanainen ja kolmen pojan äiti Sirpa Jäppinen kertoi ottavansa uutuuslaitteen mukaan jopa kesämökille.

”Vanhaa leipää ei tarvitse syödä. Mikro nuorentaa sen. Kuivahtanutkin leipä tulee kuin uutena mikrouunista ulos”, Sirpa kehuu.

”Rasvaa tarvitaan tuskin nimeksi. Kala, uuniperunat, silakkarullat, Janssonin kiusaus ja uunimakkara ovat puolen vuoden onnistuneita kokeiluja kaikki. Kalasta tulee ihanaa ja kerman kanssa kaikesta tulee hyvää.”

"Lämmitän surutta tähteeksi jäänyttä kahvia mikrossani

(mikro tekee sille ihmeitä)."

Vaan onko mikro sittenkään ihan turvallinen, pohditaan jutussa.

”Lämmitän surutta tähteeksi jäänyttä kahvia mikrossani (mikro tekee sille ihmeitä). Eräänä päivänä kuumensin juoman mukissa, otin sen ulos ja lisäsin siihen hunajaa. Kun lusikka kosketti nesteen pintaa, kahvi ryöpsähti mukista korkealle kuin torni. Vesi ikään kuin ”räjähti”, Sirpa kertoo.

 

Mira Luodin elämännälkä vaatii tömäkän deodorantin ja ruokanälkä terveellistä ruokaa nopeasti.

A Adrenaliini. Luonnon omaa huumetta, jota saa luvan kanssa keikoilta ja jumpasta. Tarvitsen sitä.

B Banaani. Banaani näkyy aina kiellettyjen hedelmien listalla makeutensa takia. Mutta minulle se on vanha, hyvä perinne-eväs. Harmi, että sillä on tapana mennä laukussa pilalle. Ostan heti banaanirasian, kun sellaisia aletaan tehdä jostain ekomateriaalista.

C cure. Lempibändi, ollut teinivuosista asti. Mielestäni näytän edelleen vähän Robert Smithiltä.

D dödö. Haluaisin päästä turhista kemikaaleista eroon, mutta on vaikea löytää deodorantille luomuvaihtoehtoa, joka toimisi. Kaikki on kokeiltu. Pelkkä hiki on ehkä kuitenkin parempi haju kuin se hirveä hiki+dödö-yhdistelmä. Kotioloissa voi olla ilman, mutta jotta ei tarvitse kaupungilla friikkailla, valintani on toistaiseksi Rexona Aloe Vera 48 h.

"Luotiin on alkanut liittyä ällöttäviä fiiliksiä"

E e-koodit. Saavat sapen kiehumaan. Kaupassa käyminen on hidasta, kun pitää lukea tuoteselosteita. Kunpa lisäaineista voisi luopua kokonaan, ettei tarvitsisi kytätä niitä. Minusta ruuan ei kuulu säilyä pitkään.

F Fenix-lintu. Jospa saisi joskus kokea olevansa vapaa kuin lintu. Viettäisi tuokion ilman ajatuksia, tarkkailisi vain asioita ilmasta.

G Google. Hajamielisen äiti-ihmisen elämää helpottaa se, että nykyään tarvitsee muistaa vain määränpään osoite. Google auttaa perille.

H Haaveilu. Haaveet kuljettavat elämässä eteenpäin. Ei se mitään, jos ne eivät toteudu, ne ovat omia salaisuuksia. Haaveilun voi napsauttaa päälle, kun mieleen tulee vakavia ajatuksia. Minä haaveilen vaikka siitä, että osaisin laulaa täydellisesti, tai että olisin hirveän itsevarma. Tai sitten haaveilen jostain hyvästä ruuasta ja toteutan haaveen saman tien.

I Ilo. Ensimmäiseksi tulee mieleen kavereiden lapsen nimi, Ilo. Lasten kanssa ilo on välitöntä, se tarttuu.

J Jano. Lempijuomani on vesi. Paljon muuta ei tule juotuakaan. Vesi voitelee koko kehon. Ja on minulla hillitön elämänjanokin.

K Kevät. Jos pitää jotain pelätä, niin keväinen takatalven pelko on harmittomimmasta päästä. Sitä voi pelätä rauhassa, koska kesä tulee kuitenkin.

L Luoti. Sukunimeni on harvinainen ja komea ja peräisin Vänrikki Stoolin tarinoista. Mutta nyt, kun maailmalla tapahtuu kaikkea kamalaa, sen merkitys on jotenkin muuttunut. Luotiin on alkanut liittyä ällöttäviä fiiliksiä. Minulla oli hieno, luodista tehty avaimenperä, jonka olin saanut ystävältä. Se otettiin lentokentällä pois, ja tuli helpottunut olo. Ajattelin aluksi tehdä soolouraa sukunimelläni, mutta päätinkin olla Mira Luoti ilman muita merkityksiä.

"Ikää kertyy, mutta opin vieläkin asiat kantapään kautta."

M Minä. Kuka minä olen? Sen selvittäminen on jatkuvaa oppimista. Ikää kertyy, mutta opin vieläkin asiat kantapään kautta. Miksi sitä haluaa aina ottaa riskejä, hypätä tuntemattomaan ja juosta seinää päin? Toisaalta haluan rakentaa arkeen rutiineja ja pysyvyyttä. Olen onnistunut yhdistämään nuo kaksi asiaa. Kun minä voin hyvin, lapsetkin voivat.

N Nälkä. Aikaisemmin syöminen oli tankkaamista tai mässäämistä. Ensin pizzaa, sitten kaksi päivää syömättä, jotta kuvauksissa ei muka joku olematon maha pömpötä. Nyt, kun ruokaa pitää laittaa säännöllisesti, ruuasta on tullut seikkailu! Olen tosi kätevä arkiruokaemäntä: loihdin hetkessä lounaan, ja illaksi teen samalle pohjalle eri ruuan. Jos on kova hoppu, se lähtee kuskusista, jos on aikaa keittää pasta niin sen kiehuessa pilkon sekaan tomaattia, fetaa, tofua, yrttejä…

O Onni. Syntymäpäiväni on Onnin päivänä. Mutta mitä onni sitten on? Ehkä loppujen lopuksi sitä, kun katsotaan yhdessä Pikku Kakkonen tai sitä, kun aamulla ei tarvitsekaan nousta. Onnea ei tarvitse lähteä hakemaan mistään, riittää että uskaltaa todeta olevansa onnellinen.

P Pelko. Tyhmä ajatus, joka tulee päälle kuin hyökyaalto. Tarvitaan paljon onnea selättämään pelko. Olen aina ollut kova pelkäämään: Että läheiset lähtevät pois, että joku sairastuu… Ehkä se johtuu siitä, että isäni kuoli, kun olin pieni. Äskettäin veljeni kuoli yllättäen syöpään. Kun menettää jonkun niin rakkaan, tajuaa, miten turhaa pelko on.

Q Quinoa, vaikka se kai suomeksi kirjoitetaan oikeasti kv:lla. Harrastan kaikkia terveellisiä ruoka-aineita.

R Rakkaus. Kun rakastaa, se pitää sanoa. Rakkauttaan ei voi toitottaa liikaa. Ja miten hyvältä tuntuukaan, kun joku sanoo rakastavansa. Jos on rakastunut, sitä pitää tuulettaa kuin voittoa –Facebook täyteen vain! On se sen verran hienoa, kun löytää jonkun. Rakkaus on niin iso asia, ettei sitä voi ymmärtää. Ja rakkauden kanssa kamppailu – mitäpä sitä ei tekisi saadakseen parisuhteen toimimaan?

S Saavutus. Uusi sohva. Levytyssopimus. Mikä tahansa etappi, jonka saavutettuaan haluaa jotain lisää. Milloin oikein on tyytyväinen? Minä olen välillä luullut, että en pysty tai jaksa tai pärjää. Tärkeä saavutus on ollut hoksata, että ei se pidä paikkaansa.

"Jos on rakastunut, sitä pitää tuulettaa kuin voittoa –Facebook täyteen vain!"

T Totuus. Kannattaa puhua totta, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tai sattuisi. Totuus satuttaa lopulta kuitenkin vähemmän.

U Ulkoilu. Se on Suomen oloissa välillä vähän haastavaa, mutta happihyppely auttaa aina, kun väsyttää.

V Valo. Minussa on pimeä puoli. Synkistelen, mietin toisten murheita, olen melankolinen. Valo auttaa. Kirkasvalolamppu on ostoslistalla, ja parastahan on käydä ulkomailla hakemassa valoa. Matkailu sitä paitsi valaisee sisäisesti, vaikka kohteessa ei paistaisi aurinko.

W Whatsapp. Sinne se viestintä on mennyt, enää ei tule läheteltyä tekstareita.

X Se, mitä en kerro! Ei tarvitse tietää kaikkea.

Y Yoga Nordic. Hot jooga tuli elämääni tältä salilta. Se on ihanaa. Lämmittää kesälläkin ja saa kaikki tukokset aukeamaan.

Z Zumba. Kun asuin Myllypurossa, ihan lähelle pääsi zumbatunnille ja zumba vei sydämeni. Siellä me lähiömammat ketkuttelimme pyllyjämme. Sitä on ikävä.

Å Åbo. Kerran turkulainen, aina turkulainen. Muutin Turusta pois 15 vuotta sitten, mutta minua pyydetään edelleen turkulaisiin kokkareihin. Olen siitä eritt äin otettu. Muutama vuosi sitten olin jopa ehdolla Vuoden Turkulaiseksi. En voittanut äänestystä –sen voitti freestyle-laskija Pekka Hyysalo –mutta jo ehdokkuus oli kova juttu.

Ä Äiti. On parasta olla itse äiti. Ja oma äitini on ihana. Meidän suhteemme on alkanut muuttua siihen suuntaan, että minä nipotan hänelle napostelusta ja elämäntavoista. Koetan kaikella rakkaudella tarjota parempia vaihtoehtoja. Onneksi kuopukseni Urho on vielä niin pieni, että hän ei kritisoi minua.

Ö Öljy. Kookosöljy, oliiviöljy, mikä tahansa hyvä öljy. Niiden avulla jaksaa. G

 

Kuka?

 

Mira Luoti, 38, laulaja. Kotoisin Turusta, asuu nykyään Helsingissä.

Miralla on kolme lasta

Eirik, Trine ja Urho. Tuttu PMMP-yhtyeestä ja nyt soolourastaan: toinen single Puhu mulle hulluudesta ilmestyi maaliskuussa. Esiintyy kesällä muun muassa Ruisrockissa ja Kotkan Meripäivillä.

 

Nahkapuserot ja poolopaidat kuuluivat trenditietoisen kevätmiehen puvustoon 1980-luvulla. Juhlapukeutumisessa tavoiteltiin Fred Astairen tyylikkyyttä.

David Hasselhoffin näköinen mies poseeraa salaperäisen näköisenä Glorian muotikuvissa pidellen käsissään viinilasia ja tupakkaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Hasselhoff, vaan yllättävän paljon tätä muistuttava näyttelijäkollega ja entinen kansanedustaja Risto Autio, joka esitteli miesten kevätmuotia helmikuun 1988 Gloriassa.

Tuolloin muodikkaan miehen aurinkolasit olivat täysin pyöreät, ja ruudullisella puvulla haettiin ”Fred Astairen ja Cary Grantin tyylikästä huolettomuutta”. Trendiväri oliivinvihreä, nahkapaloista kootut pusakat ja poolopaidat olivat niin ikään kovassa huudossa.

Ruudullisella puvulla haettiin ”Fred Astairen ja Cary Grantin tyylikästä huolettomuutta”.

”Kevätmies pukeutuu rennon huolettomasti. Vaatteiden linjoissa on pehmeyttä, klassisuutta nykyaikaisella tavalla toteutettuna”, jutussa kerrotaan.

Vaan mitä kuului Risto Autiolle 80-luvun lopulla lupaavan miesmallin uran lisäksi? Elettiin aikaa ennen Kotikatua, ja täystyöllistetty näyttelijä vaikutti Helsingin Kaupunginteatterissa. Työn alla olivat muun muassa Cats-musikaali sekä Jean-Paul Sartren näytelmä Paholainen ja Taivaan Isä. Myös kirjoittamista kohtaan Risto kertoi tuntevansa ”lievää kunnianhimoa”.