Raija Tapio tietää, että ikävimmistäkin vastoinkäymisistä saattaa versoa jotain hyvää. Hänet ne ohjasivat juuri oikealle alalle. Hektistä työtä tasapainottaa sujuva arki puolison, muusikko Juha Tapion, ja perheen poikien kanssa.

 

Huonot uutiset eivät koskaan tule sopivaan aikaan. Raija Tapio, 42, eli abikevättään, kun hänen äitinsä sairastui imusolmukesyöpään. Lääkärit kertoivat sairauden olevan niin pahasti levinnyt, ettei leikkaus enää auttaisi. Raija kävi päivisin ylioppilaskirjoituksissa ja huolehti iltaisin yrittäjäisänsä apuna kolmesta pikkusisaruksestaan. Öisin hän valvoi murehtien, kuinka sairaalassa makaavan äidin käy.

”Hänen elämänsä oli riippuvainen valkosolujen määrästä. Jännitimme jatkuvasti, miten äidin veriarvot kehittyvät ja voiko hänen sytostaattihoitojaan jatkaa. Silloin minua alkoi kiinnostaa laboratorioanalytiikka”, Raija kertoo.

Puolen vuoden kuluttua Etelä-Pohjanmaalla asuva perhe sai huokaista helpotuksesta, sillä huonosta ennusteesta huolimatta hoidot olivat tehonneet. Raijan opettajaäiti sai terveen paperit, ja samana syksynä Raija muutti Helsinkiin opiskelemaan laboratoriohoitajaksi.

”Kokemus auttoi ammatinvalinnassani, mutta muistutti myös kiitollisuudesta ja nöyryydestä elämää kohtaan”, Raija sanoo lääkärikeskus Aavan tiloissa Helsingin Kampissa ja hymyilee.

Aava, suomalainen perheyritys työllistää 600 lääkäriä ja asiantuntijaa sekä 400 hoitajaa. Raija nostaa tärkeimmäksi velvollisuudekseen toimitusjohtajana heidän tukemisensa tehtävissään ja rohkaisevan ilmapiirin luomisen.

”Onnistumisen ilon kokeminen koukuttaa, nostaa itseluottamusta ja tekee tulevista haasteista helpompia”, Raija selittää filosofiaansa.

Hyvinvoivat työntekijät myös sitoutuvat työpaikkaansa sekä haluavat – ja jaksavat – ponnistella yrityksen tavoitteiden eteen. Toimitusjohtaja tietää sen omasta kokemuksestaan, onhan hänkin edennyt Aavassa tällaisen työkulttuurin kannattelemana.

Raija aloitti uransa 1990-luvulla HUSissa Naistenklinikan laboratoriossa.

”Näytteenottajan työvuoroissa yhdessä huoneessa itkettiin ilosta terveen lapsen parkaistua elämään ja toisessa vanhemmilla oli suuri suru keskoslapsen menettämisestä”, Raija muistelee.

25-vuotiaana hän hakeutui laboratorionhoitajaksi nykyiselle työnantajalleen ja sai pian pestin tiiminsä esimiehenä. Se oli Raijalle yllätys, sillä hän oli tullut taloon uusimpana ja oli omasta mielestään vielä kokematon.

 

 

Työkavereiden esimieheksi nouseminen ei ollutkaan kivutonta. Asemansa ansaitakseen Raijan piti paiskia töitä, ja kollegoiden yhdessä yössä muuttuneeseen suhtautumiseen oli totuttelemista.

”Jäin yhtäkkiä vähän ulkopuoliseksi, eikä minulle enää kerrottukaan monia asioita. Syvä hiljaisuus tuli huoneeseen, kun saavuin paikalle. Ymmärsin kyllä, mistä se johtuu, mutta se oli silti hämmentävää”, Raija muistelee.

Päättäväisyytensä ansiosta hän kuitenkin onnistui Aavassa urahypyssään, ja siitä tuli käännekohta hänen elämässään. Vuosien myötä Raija kohosi toimipisteen vetäjäksi, sitten sai alueellista vastuuta, pestin liiketoimintajohtajana ja lopulta viime vuonna toimitusjohtajan työn.

”Olen aina halunnut haasteita. Nuorena harrastin tavoitteellisesti yleisurheilua oman valmentajan kanssa ja olen nähnyt jo silloin paljon vaivaa menestymisen eteen”, hän toteaa.

Tästä draivista huolimatta yhdenkään uuden työtehtävän vastaanottaminen ei ole ollut hänelle itsestäänselvyys.

”Kun minulle on tarjottu uusia vastuita ja tehtäviä organisaatiossa, olen joka kerta tarkkaan miettinyt, pystynkö täyttämään saappaat ja onnistumaan. Olen epäröinyt, onko minulla annettavaa, mutta päätynyt siihen, että kyllä on. Onneksi olen uskaltanut”, Raija sanoo.

Hän myöntää epäröintinsä voivan liittyä naisia kalvavaan täydellisyyden tavoitteluun. ”Ehkä miehet eivät yhtä herkästi jää tällaisia miettimään”, hän sanoo.

Tutkimusten mukaan onkin totta, että esimerkiksi uutta työpaikkaa hakiessaan naiset vähättelevät ja aliarvioivat miehiä useammin kykyjään ja osaamistaan, vaikka heidän koulutus- ja työtaustansa olisi täysin samanlainen.

 

Toimitusjohtajana Raija on saanut huomata, että johtajuuteen liitetään usein turhaa mystiikkaa.

”Ajattelen johtamisen olevan hyvin arkipäiväisiä, tavallisia asioita. Siinä on paljon samaa kuin vaikka urheiluvalmentajan työssä: joukkuetta coachatessa pitää olla selkeä tavoite ja selkeät keinot siihen, miten tavoitteeseen päästään”, Raija sanoo.

Hänelle yksi tärkeistä keinoista on olla tiivisti mukana työyhteisössä ja sen tekemisissä.

”Norsunluutornissa yksin istuminen ei ole oma juttuni.”

Raijalle johtajuus onkin ennen kaikkea vuorovaikutusta. Hän haluaa viestiä alaisille tarkasti se, mitä heiltä odotetaan ja kuunnella tarkalla korvalla heidän näkemyksiään ja tuntemuksiaan.

”Pyrin kuulemaan keskusteluissa myös sen mitä ei sanota ääneen”, Raija sanoo.

Häneltä itseltään menestyminen on vaatinut muun muassa pitkiä päiviä ja valmiutta oppia jatkuvasti uutta. Harkitsevuudestaan huolimatta hän ei ole koskaan pelännyt esimerkiksi sitä, ettei tietäisi jotakin. Hänestä tärkeintä on osata ottaa asioista selvää ja muistaa se, että uudet kokemukset vievät aina eteenpäin.

”Vaadin itseltäni paljon, jopa ruoskin itseäni eteenpäin. En edes pystyisi olemaan tasaisen rauhallisessa työssä. Tarpeeksi kovat haasteet motivoivat minua – sekä tietysti se, että saan olla pienenä osana tuottamassa ihmisille terveyttä ja hyvinvointia”, Raija sanoo.

Raija kertoo työasioiden valvottaneen aiemmin, mutta kokemuksen tuoman varmuuden ansiosta hän nukkuu yönsä nykyään sikeästi.

 

”Kaikkein tärkeintä työssä onnistumisessa on kuitenkin, että kotiasiat ovat kunnossa. Se auttaa jaksamaan ja toisaalta antaa myös perspektiiviä asioihin suhtautumisessa”, Raija sanoo.

Hän asuu miehensä, muusikko Juha Tapion ja heidän 10- ja 13-vuotiaiden poikiensa kanssa Tuusulassa omakotitalossa pellon laidalla. Pari on ollut yhdessä jo 25 vuotta, ja heitä yhdistävät vahvat yhteiset arvot ja kiinnostuksenkohteet.

”Ymmärrämme hyvin toisiamme. Olemme suorittajaluonteita ja meillä on samanlainen työmoraali. Molemmille on luontevaa painaa pitkää päivää, eikä meidän ole koskaan tarvinnut setviä toiselle työlle omistautumista. En varmasti pystyisi olemaan kotiäitinä ja odottelemaan Juhaa keikoilta kotiin”, Raija sanoo ja naurahtaa.

Viikolla Juha on paljon kotona, sillä hänen keikkansa ovat pääosin viikonloppuisin. Kiertueiden aikana Raijan arki lasten kanssa sujuu, kun isovanhemmat piipahtavat välillä apuna.

Pari ryhtyi seurustelemaan vuonna 1990, kun 16-vuotias Juha pestautui vuotta vanhemman Raijan jalkapallojoukkueen valmentajaksi iskettyään tähän ensin silmänsä urheilukentällä. Edelleenkin Tapiot harrastavat aktiivisesti urheilua, ja innostus on periytynyt myös jääkiekkoa ja salibandyä pelaaville lapsille.

”Tykkään lähteä raskaan työpäivän jälkeen lenkille Juhan kanssa. Siellä ajatus kirkastuu. Erityisesti ylämäkijuoksu on makeaa. Meillä käy myös joogamaikka kotona. Lajin täytyy olla voimajoogaa, astangaa, jotta tulee varmasti hiki. Fyysinen rasitus on hyvää vastapainoa henkisiin haasteisiin”, Raija sanoo.

Toinen perheen yhteinen harrastus on matkustaminen. Historiallinen Italia ja varsinkin Toscanan alue on yksi perheen suosikkikohteista, mutta jos lomaa on vähänkään pidempään, he suuntaavat esimerkiksi Balille, Karibialle tai Yhdysvaltoihin NHL-matseihin.

Paratiisisaarillakaan perhe ei vain makaa rannalla, vaan pelaa tennistä, joogaa ja käy juoksemassa.

”Valitsemme hotellinkin aina sen mukaan, missä on paras kuntosali.” G

Näin johdan

1. Esimiehen tärkein tehtävä on tukea työntekijöitä onnistumaan tavoitteissaan. Ilmapiirin tulee olla rohkaiseva ja arvostava.

2. Johtaminen on vuorovaikutusta. Viesti selkeästi ja mahdollisimman paljon, älä vetäydy tai unohda empaattisuutta.

3. Onnistumisista kannattaa iloita yhdessä, se ruokkii taas seuraaviin onnistumisiin.

4. Huumori on rikkaus työpaikoilla. On myös hyvä nauraa itselleen. Tilannekomiikka on parasta ja keventää mukavasti ilmapiiriä.

5. "Asenne tehtävän alussa ratkaisee lopputuloksen." Se on lempimottoni, joka pätee kaikkeen. Positiivinen ja innostunut

ote tarttuu.

 

Kuka?

Raija Tapio, 42.

Lääkärikeskus Aavan toimitusjohtaja.

Asuu Tuusulassa miehensä, laulaja Juha Tapion ja pariskunnan kahden pojan kanssa.

Harrastaa astangajoogaa ja ylämäkijuoksua.