Kenkäsuunnittelija Minna Parikka ei ole halunnut kuunnella muiden neuvoja. Niin hän on onnistunut tekemään kansainvälisen uran kenkäbisneksellä.

Saariselällä aurinko ei laske vielä viikkoihin. On kesä 2015 ja kello kuusi illalla, kun Minna Parikka, 35, kiipeää enduro-moottoripyörän selkään. Edessä on kuusi tuntia tahallisen röykkyistä kyytiä: moottoripyöräilyä tiettömillä taipaleilla läpi mutaisten pöpelikköjen, yli purojen ja isompien lätäköiden, suonlaitaa pitkin, tunturinreunaa ylös, kun aurinko porottaa yöllä ja porot jolkottavat vierellä.

Minna on kokeillut enduroa kerran ennen tätä viikon mittaista Lapin-safaria, mutta näin hän on aina toiminut: innostunut jostakin, kokeillut sitä ja innostunut sitten seuraavasta asiasta.

Endurosafariviikko on raskas, pinna kireällä. Lajiin kuuluu, että pyörä kaatuu koko ajan, sen kanssa on kammettava ryteikössä pystyyn ja mikä pahinta, on hyväksyttävä, ettei yksin pärjää, vaan muilta on pyydettävä apua.

”Kaatuminen oli aluksi ihan kamalan noloa! Kävi egon päälle, etten olekaan tässä täydellinen, mutta se helpottui, kun tajusin, että kaikki muutkin kaatuilivat”, hän muistelee puoli vuotta myöhemmin.

”Opin siellä tosi paljon, vaikkei endurosta vakkariharrastusta tulekaan. Ymmärsin, että vaikeissa tilanteissa katsotaan ongelmakohdan yli, ei jäädä siihen, vaan keskitytään päämäärään.”

Tosin sen Minna Parikka on tainnut osata jo, siis nähdä päämäärään.

Työkkärin äijä ei masentanut

”Ei onnistu Suomessa. Ei tästä tule mitään”, sanoi miesvirkailija työvoimatoimistossa, kun nuori suunnittelija esitteli liiketoimintasuunnitelmaansa starttirahaa varten vuonna 2005.

Kolme vuotta aiemmin hän oli valmistunut kenkäsuunnittelijaksi englantilaisesta De Montfort Universitystä Leicesteristä. Sinne hän lähti suoraan lukiosta Helsingin Meilahdesta.

Leicesterissä ei ollut mitään, paitsi vieri vieressä peribrittiläisiä, matalia punatiilitaloja ja paljon intialaisia ja pakistanilaisia maahanmuuttajia. Ei ollut tekemistä eikä rahankulutusmahdollisuuksia eikä opiskeluvuosilta jäänyt mitään erityisen vaalittavia muistoja.

”Opin koulussa mitä pitikin oppia.”

Valmistuttuaan Minna lähti töihin italialaiselle kenkävalmistajalle Como-järvelle. Ajatus kuulosti ihanalta, mutta todellisuus oli toinen. Paikkaa johtavat italialaisukot olivat kamalia määräilijöitä ja besserwissereitä. Nykyään brändiä ei enää ole.

”Olin aivan liian tasa-arvoon tottunut työskennelläkseni siellä. Minulla oli liikaa mielipiteitä kaikesta, kun olisi pitänyt vain istua hiljaa ja piirtää nättejä kuvia.”

Italiassa Minna löysi itsestään uuden luonteenpiirteen, auktoriteettikammon. Hänelle ei tulla sanelemaan, mitä hänen pitää tehdä. Aiemmin hän oli päättänyt, että Helsinkiin hän ei palaa, sillä mielessä oli siintänyt ura kansainvälisen muotitalon suunnittelijana. Se vain alkoi tuntua vähän hankalalta superitsenäiselle tekijälle.

”Ymmärsin, että minulle tekisi hyvää, jos toimenkuvani olisi vähän laajempi kuin pelkkä suunnittelu. Minulla oli myös ihan vain koti-ikävä.”

Työvoimatoimistossa Minna puhkui intoa. Virkailija taas oli varma, että Minna epäonnistuu. Kalliiden designkenkien suunnittelu kuulosti aivan liian epäsuomalaiselta.

”Ajattelin vain, etten välitä tuosta äijästä mitään”, hän nauraa nyt.

”Jos bisneshaave kaatuu siihen, ettei työkkäristä joku usko sinuun, niin ehkä on syytäkin kaatua.”

Aikuisten karkkia

Karkkikauppa – siltä Minna Parikka Universum Aleksanterinkadulla Helsingin keskustassa näyttää. Keskellä synkintä kaamosta ikkunassa kimaltelee glitterillä silattuja yksisarvisten siluetteja. Niiden edessä vaaleanpunaisilla ja -sinisillä telineillä lepää pastellinvärisiä kenkiä, joilla on pupun korvat ja häntä tai kyljessä suurisilmäinen yksisarvisen pää.

”Päiväkotiryhmät pysähtyvät usein katselemaan ikkunoita ja tulevat joskus sisään asti”, kertoo designer & boss, kuten Parikka itse tittelinsä määrittelee.

Sisältä liike on yhtä hassu ja makea. Useita kenkiä tekisi mieli vähän nuolaista, kuten sinisiä Corny Blue -tennareita, joissa hyppivät popkornit.

Minna Parikan yrityksellä oli viime vuonna kaikkien aikojen vuosi, kun kotimaiselta muotiteollisuudelta on kuultu muuten lähinnä huonoja uutisia. Henkilökunta lähes puolitoistakertaistui yhdeksästä kolmeentoista, liikevaihtoa oli lähemmäs kaksi miljoonaa euroa, Parikoita myydään 25 maassa ympäri maailman, niitä teetetään vuodessa 12 000 paria ja coolit kansainväliset julkkikset, kuten Cara Delevigne, Taylor Swift ja Lady Gaga, tepastelevat ne jaloissaan punaisilla matoilla.

Pupunkorvista on tullut Parikoiden todellinen läpimurtodesign. Niitä jo kopioidaan Kiinassa.

Hiljattain parikoita on ruvennut saamaan muun muassa sellaisista kunnioitetuista lontoolaistavarataloista kuin kuin Selfridges, Harrods ja Liberty.

Onhan se nyt hienoa, vai mitä! Minna Parikka vain nauraa.

”Olen kyltymätön tyyppi. En jää fiilistelemään saavutuksia, vaan alan heti ajatella, että mitäs sitten tehdään.”

Kutsumustyö kantaa

Menestymisestä huolimatta on ollut niitäkin aikoja, jolloin Minna on halunnut luovuttaa.

”Ajattelin yhdessä vaiheessa joka viikko, että rupeaisin tekemään jotain järkevämpää. Olin stressaantunut ja koko ajan oli ongelmia tuotannon kanssa.”

Kaikki Minna Parikan kengät valmistetaan Espanjassa. Alussa, kun hän oli pieni tekijä, jota ei tuntenut kukaan, valmistaja vetkutti malliston kanssa niin, että se myöhästyi useilla kuukausilla. Minnalla oli 100 000 euroa velkaa, jonka hän oli ottanut omiin nimiinsä yrityksen perustamista varten.

”Silloin pelkäsin, että firma kaatuu.”

Kengät kuitenkin lopulta tulivat ja kriisistä selvittiin. Se opetti Minnalle, että tärkeintä muotibisneksessä on intohimo omaan tekemiseen.

”Kun tietää, että tekee kutsumustyötään, pystyy menemään läpi sen vaikeuksien vuoristoradan.”

Tuotannon sujuminen on ollut suurimpia haasteita. Vuosien varrella valmistajia on mennyt konkurssiin, tuotantoasioista on valehdeltu päin naamaa ja yksi yhteistyökumppani on kuollutkin. Moni olisi lannistunut, mutta Minna oli jo aloittaessaan päättänyt, että tämä homma onnistuu.

”Ehkä vähän nautinkin siitä, että on jännää. Hakeudun aina epämukavuusalueelle ja toimin siellä parhaiten.”

Nykyään Minna käy espanjalaisella valmistajallaan ”vain” kuusi kertaa vuodessa. Se tarkoittaa, että kaikki sujuu. Muut laadunvalvontakäynnit hoitavat työntekijät.

Se satatonnia on maksettu pois, ja sen jälkeen Minna Parikka on kasvattanut bisnestään sitä mukaa, kun kassaan on tullut rahaa.

”Juuri tällä hetkellä en stressaa mistään”, hän iloitsee.

Minna on pian lähdössä kiintiökäynnilleen Espanjaan tarkistamaan syys- ja talvimalliston 2016–2017 mallikappaleita. Suunnittelijan omat suosikkikengät ovat aina siinä tulevassa mallistossa. Kengän matka ideasta suuunnittelupöydän kautta kaupan hyllylle kestää vuoden ajan.

”Silloin kengät näyttävät omissa silmissä jo vanhoilta!”

Hyväntekijäksi

Syksyllä 2013 Minna Parikka laati listan asioista, joita hän haluaa tehdä ennen kuin täyttää 50. Tyylilleen uskollisena hän teki listalta heti ne, joita eniten halusi. Lista on myös muuttunut, sillä onhan sen laatimisesta jo yli kaksi vuotta, puoli ikuisuutta tekijänsä sähäkässä ajanlaskussa.

Yksi listan asioista oli vapaaehtoistyö. Sen hän toteutti keväällä 2014 viettämällä Interpedian kautta kuukauden Nepalissa.

”Oli sellainen kausi yrittäjyydessä, että halusin tehdä jotain myös muiden hyväksi. Tuntui typerältä stressata kengistä. Olen pitkään halunnut tehdä aktiivisemmin vapaaehtoistyötä myös siksi, että olen aina ajatellut, että haluan sitten joskus adoptoida lapsen niin kuin siskonikin on tehnyt.”

Sen eteen Parikka on tehnyt ”joitakin kyselyjä”, sillä adoptointikin on to do -listalla.

”Adoptointi on asia, jota ei noin vain päätetä tehdä. Näyttää siltä, että yksin adoptoiminen on todella vaikeaa. Yrittäjänä en esimerkiksi pystyisi huolehtimaan lapsesta, jolla olisi paljon rajoitteita. Pilaisin siinä kahden ihmisen elämän.”

Minnan tuorein – ja kuuluisin – parisuhde The 69 Eyes -yhtyeen rumpalin Jussin kanssa kesti vuoden verran ja päättyi viime vuoden alkupuolella.

Kuukauden aikana Nepalissa Minna tapasi naisia ja lapsia ja kuunteli heidän välillä karmiviakin tarinoitaan.

”Ihailin siellä etenkin ihmisten yhteisöllisyyttä. Vaikka ympärillä olisi millaisia epäkohtia ja pahoja ihmisiä tahansa, siellä osataan tukeutua lähellä oleviin hyviin ihmisiin.”

Yhteisöllisyyttä Parikka on nimenomaan halunnut opetella. Hän työskentelee lähes aina yksin, kotonaan, omassa kuplassaan – ja nauttii siitä niin paljon, että pyrkii tarkoituksella pois omista oloistaan. Ettei vain jämähtäisi.

”Työskentelen parhaiten itsekseni. Kun suunnittelen, olen oman itseni paras tsemppari ja kriitikko.”

Minä itse

Yrityksen kolme ensimmäistä vuotta Minna työskenteli konkreettisesti ypöyksin. Välillä hän lähetteli sähköposteja eri nimillä, jotta brändi olisi vaikuttanut isommalta kuin on.

Hän on aina osannut olla piittaamatta muiden turhista pulinoista niissä työvaiheissa, joissa niitä ei tarvita.

Kun hän aloitti 25-vuotiaana, neuvojia riitti. Silloin Minna ajatteli, ettei Suomessa kenelläkään oikeastaan ole ajantasaista tietoa siitä, mitä hän aikoo tehdä, joten hän sulki neuvoilta korvansa.

”Muodissa on erityisen tärkeää, että yritys on omannäköinen.”

Omannäköisyydestä hän on pitänyt tinkimättä kiinni. Edelleen kaikki designit ovat vain ja ainoastaan Minnan omia. Hän suunnittelee yksin, editoi villeimmän alkuvaiheen – ”ne ovat muuten sitten todella villejä!” – piirrokset itse ja vasta sitten kysyy lähipiirin mielipidettä. Mutta kysyy kuitenkin.

Minna Parikka Universumin kahden neliön kokoisessa takahuoneessa kolme työntekijää näpyttelee Applen pieniä kannettavia.

Designer & boss häärii seassa ja intoilee juuri saapuneista, uusista kenkälaatikoista ja ostoskasseista, joiden ilmeen on suunnitellut lontoolais-newyorkilainen suunnittelijaduo Craig & Karl. Laatikot ja kassit ovat tärkeitä, sillä ne säilötään aarteina muistoksi Parikka-ostoksesta. Kengät ovat it-asusteita, korkean profiilin tuotteita, joista ollaan valmiita maksamaan. Ne ovat aikuisten karkkia, himottuja herkkuja, joilla nainen palkitsee itsensä.

Muutaman tunnin päästä osa tästä seurueesta on lentokoneessa, taas. Kuukauteen mahtuu monta matkaa.

”Olemme lähdössä ydintiimini kanssa Dubaihin yhdistetylle työ- ja virkistymismatkalle. Olemme palmusaarella yötä”, Minna hehkuttaa aidosti innoissaan ja viittaa palmunmuotoisiin, Dubain edustalle rakennettuihin keinotekoisiin saariin.

Usein matkat ovat tällaista yhdistettyä työtä ja virkistäytymistä. Matkustelu on perua lapsuudesta, jolloin Parikan perhe reissasi kaikkina mahdollisina ajankohtina niin Roomat kuin Australiatkin ja lähes kaiken siltä väliltä. Se on myös osa jatkuvaa tarvetta uudistua, saada vaihtelua, inspiraatioita ja mennä eteenpäin.

”Kammoan kaikenlaista pysähtymistä ja paikoilleen jämähtämistä”, hän sanoo moneen kertaan.

Sitten vaikka pandoja

Designer & boss on pukeutunut tänään korkeavyötäröisiin ja leveälahkeisiin farkkuihin, mustaan 80-lukulaista bändipaitaa imitoivaan collegeen ja omiin puputennareihinsa. Suunnittelijalla on aina jalassa omat kenkänsä, koska ”olisihan se tyhmää jos ei olisi”.

Parikan omat tyylivaihtelut ovat osa uudistumista. Hän ei ota vakavasti sitä, jos oma pukeutuminen ei aina menisi niin nappiin.

”Tykkään ottaa pukeutumisessa riskejä ja yhdistellä vaatteita epäsovinnaisesti. Se ei aina onnistu, mutta se ei haittaa. ”

Lähi-itä on kenkä- ja asustebisneksessä tärkeä markkina. Asusteisiin satsataan, koska ne ovat ainoa vaatekappale, joka saattaa vilahtaa abayan alta. Lisäksi siellä ymmärretään rohkean bling blingin päälle – ja sitä Parikan designissa riittää.

Dubai valikoitui kohteeksi, koska se on vähittäiskaupan mekka.

”Missään muualla ei ole niin paljon liikkeitä niin pienellä alueella.”

Siellä on hyvä tarkkailla liikkeiden palvelua, valikoimaa ja tuotteiden asettelua.

Toinen tärkeä asustebisneksen väylä on sosiaalinen media. Parikka-brändi tekee yhteistyötä muutaman kansainvälisen bloggaajan, kuten brittiläisen Suzy Bubblen, kanssa, ja Instagramissa on jaettu kiihkeästi kuvia syksyn uutuus-Parikoista, vauvoille suunnitelluista, mustista, nahkaisista pupunkorva-ensikengistä.

Pari päivää myöhemmin Minna Parikka Universumin Instagram-tilille ilmestyy kuva Dubaista: The Dubai Mallin suurimman kenkiin erikoistuneen tavaratalon näyteikkunassa on kultaglitterinen Parikka-tennari. Kuvan kommenteissa kysellään englanniksi, tehdäänkö näitä myös miehille.

Se, mitä Minna Parikka tekee seuraavaksi, on vielä piilossa Parikan aivojen synapseissa. Hän elää hetkessä ja tekee päätökset intuitiivisesti.

”Tietysti muotibisneksessä täytyy noudattaa joitain lainalaisuuksia, kuten sesonkeja. Olemme nyt alkaneet tehdä niin sanottuja välimallistoja, joista ensimmäinen, pupukorviin painottunut tuli syksyllä. Seuraava päämallisto tulee nyt keväällä, ja siinä on pupunkorvien lisäksi pandoja ja kylpyankkoja.”

Se designkenkäbisneksen toivottomuutta julistanut työvoimatoimiston mies muuten pyyteli Minnalta myöhemmin moneen otteeseen anteeksi.

”Hän oli puolestani ihan fiiliksissä”, Minna sanoo ja nauraa. G

 

Nämä ihanat ihmiset juhlivat kanssamme Gloria Fashion Show'ta. Katso kuvakavalkadi!

Elämäniloisen muodin juhlan, Gloria Fashion Show'n kutsuvierasjuhla järjestettiin perjantaina 16.9. Paikalle saapuivat muun muassa nämä supertyylikkäät naiset ja herrat.

Tästä löydät näppärät suunnistusohjeet 17.9. järjestettävään Gloria Fashion Show'hun.

Jos tulet taksilla, kerro kuskille osoitteeksi Merikaapelihalli, Tammasaarenlaituri, M1 ovi.

Jos tulet julkisilla tai kävellen, älä suunnista sisäpihalle vaan Kaapelitehtaan meren puoleiselle sisäänkäynnille M1 (Tammasaarenlaituri).

Saavuthan paikan päälle vähintään puoli tuntia ennen näytöstä. Ovet avataan klo 14.30, näytöstilaan pääsee noin puoli tuntia ennen kutakin näytöstä.  

 

Sydämellisesti tervetuloa!

 

Plastiikkakirurgian nousu ei ole mikään uusi ilmiö. Gloria esitteli kauneusleikkausten huippunimiä jo 90-luvulla.

Kun viesti on selvä, ei jutun otsikossa tarvitse kikkailla, oli periaatteena Uudet kauneusleikkaukset -jutussa. Kesän1994  kynnyksellä ilmestyneessä Kaunis Gloria -erikoisnumerossa lukijalle esiteltiin kolme maailman huippua platiikkakirurgia, nenäoperaatioihin keskittynyt Gilbert Aiach Pariisista, rasvaimun mestari Robert Ersek Austinista sekä tamperelainen Matti Pakkanen, jonka mainittiin suunnittelevan kasvojen kauneusleikkauksia tietokoneella – huippumodernia siis. "Potilas näkee näyttöpäätteeltä uudet, kauniit piirteensä", hehkutettiin.

”Enää ei leikata vain nenää tai silotella ryppyjä, vaan potilasta hoidetaan kokonaisuutena.”

Artikkelin ulkoasu oli nykymittapuulla varsin koruton, mutta asiasisältö suorastaan hämmentävän samantyyppinen kuin nyt, yli kaksikymmentä vuotta sen jälkeen aiheesta kirjoitetuissa jutuissa. ”90-luvun plastiikkakirurgeilla on uusi filosofiakin: enää ei leikata vain nenää tai silotella ryppyjä, vaan potilasta hoidetaan kokonaisuutena”, jutussa kuvaillaan. Miten tämä tuokin elävästi mieleen nykyisen ajatuksen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Kirurgien asiakkaita ei silti käsitellä silkkihansikkain, vaan kritisoidaan jopa melko rajusti. Nenäkirurgi Gilbert Aiachin mukaan esimerkiksi leikkauksiin hakeutuvat miehet ovat ”hyvin vaikeita asiakkaita, narsistisia ja epärealistisia”. Nykyään olisi myös vaikeaa kuvitella, että jo jutun ingresissä kerrottaisiin plastiikkakirurgian olevan tarpeen, jos ”nenäsi on vitsi, jos laihdutuksesta ja jumpasta huolimatta et kehtaa mennä rannalle...” Ei kuulosta kovin itsetuntoa kohottavalta.

Ohjaaja Juha Jokela haaveilee pitkistä junamatkoista ja miettii, kuinka selviää ensi-illoista hengissä. Hän on feministi, jolle kirjoittaminen on tapa olla olemassa.

A Arsenal FC. Katson mielelläni Englannin Valioliigaa. Muutama vuosi sitten huomasin yllättäen kannattavani Arsenalia. Oman joukkueen puolesta jännittäminen on emotionaalista puuhaa.

B Bon Temps Cafe. Lähikahvilani Helsingin Meilahdessa. Paikka, jossa teen töitä ja näen ystäviäni. Bon Temps on kannustava esimerkki yrittäjyydestä. Minulle se symboloi myös kotikulmieni elävöitymistä.

C Chaplin. Katsoin jo lapsena Chaplinin elokuvia. Kaupungin valojen loppu on yksi hienoimpia elokuvahistorian hetkiä. Chaplin näytti, että myös isot ja kipeät asiat taipuvat komediaksi.

D Duuni. Olen haaveammatissani, joka vie kokonaisvaltaisesti mukanaan. Mielekkyys ei löydy menestyksestä tai meriiteistä vaan siitä, että keskittyy työn tekemiseen.

E Ensi-ilta. Sanon usein, että teatterintekijän päätavoite on selvitä ensi-illasta hengissä. Hetki on pelottava, mutta terapeuttinen. Ensi-illassa päästän irti ja luovun kontrollista. Työ jää näyttelijöille.

Olen haaveammatissani, joka vie kokonaisvaltaisesti mukanaan.

F Fundamentalisti. Ehkä henkilökohtaisin näytelmäni. Tulin rippileirillä uskoon ja olin parikymppiseksi asti mukana seurakunnan toiminnassa. Mikä tahansa lukittu aate, jonka läpi todellisuus tulkitaan, on fundamentalismia. Näytelmää on esitetty muun muassa New Yorkissa, Moskovassa ja Färsaarilla.

G Geneven pakolaissopimus. Viime aikoina on väitetty, että Geneven sopimus on vanhentunut. Sopimus on kuitenkin tehty toisen maailmansodan jälkeen aikana, jolloin Eurooppa oli keskellä kaaosta ja köyhempi. Pakolaisia oli väkilukuun nähden enemmän. Kyse on ihmisoikeuksista. Suvakki on useimmiten ihmisoikeuksien puolustaja.

H Hämeenpuisto. Lukioaikainen kotini sijaitsi Tampereen Hämeenpuistossa. Viihdyin siinä lapsuudenkodeistamme parhaiten. Ikkunasta näkyi Aleksanterin kirkko, jonka taustalle piirtyy muistikuvissani kirkkaansininen taivas.

I Ilves. Isäni vei minua viisivuotiaasta asti Ilveksen jääkiekkopeleihin. Olin paikalla myös 1985, kun Ilves voitti Kupittaan jäähallissa mestaruuden. Fanitin jo silloin Raimo Helmistä.

”Suvakki on useimmiten ihmisoikeuksien puolustaja.”

J Junat. Pidän pitkistä junamatkoista. Teen töitä tai vain istun ja olen. Pääsen junassa lähes meditatiiviseen tilaan. Bonuksena tulee ympäristöystävällisyys.

K Kirjoittaminen. Luin lapsena paljon, mutta aloin kirjoittaa enemmän vasta lukiossa. Nyt kirjoittaminen on minulle tapa olla olemassa. Se on keinoni tutkia mieltäni ja maailmaa sekä olla kontaktissa muihin.

L Linnut. Olimme vaimoni kanssa retkellä Fiskarsissa ja törmäsimme lintubongariin. Hän näytti meille kuningaskalastajan. Meistä ei tullut bongareita, mutta on kiehtovaa tietää, että jo Helsingissä Vanhankaupunginlahdella on runsas linnusto.

M Mari. Vaimoni, jonka kanssa olen ollut kimpassa lähes 18 vuotta. Tapasimme Teatterikorkeakoulussa. Mari on sydämellinen, viisas ja luotettava.

N Näyttelijä. Käsittämättömän hieno ammatti. En lakkaa ihmettelemästä, kuinka näyttelijän työn tuloksena näyttämölle syntyy toinen ihminen.

”Kirjoittaminen on minulle tapa olla olemassa.”

O Otaniemi. Kuva siitä, kuinka hyvin ihminen tuntee itsensä nuorena. Opiskelin ensin rakennustekniikkaa. Kävin kahdella luennolla ja lähdin molemmilta kesken pois. Nykykehitys, jossa opiskelua halutaan rajata ja oman tien löytämistä vaikeuttaa, tuntuu järjettömältä.

”Vaimoni on sydämellinen, viisas ja luotettava.”

P Pulkkinen. Tv-sarja, ensimmäinen työni, joka menestyi. Pulkkinen oli sisäänajoni käsikirjoittamiseen. Sen jälkeen minussa oli pitkään komediakäsikirjoittajan leima.

Q Queen. Kuningatar-shakkinappula. Pärjäsin teininä ikäisteni SM-tasolla. Olin jopa perustamassa Aatos-nimistä shakkiseuraa. Sitten rupesin pelkäämään häviämistä ja lopetin. Kollegani väittävät, että shakkitaustani näkyy kuitenkin siinä, miten näytelmäni on sommiteltu.

R Rellu. Tampereen lyseon lukio, josta kirjoitin ylioppilaaksi 1989. Meillä oli kiva luokka. Menimme usein välitunnilla liikuntasaliin pelaamaan lentopalloa.

S Sumu. Näytelmäni, joka liittyy Suomen ja Venäjän suhteisiin. Näytelmä käsittelee konfliktin pelkoa ja sitä, miten se vaikuttaa ihmiseen.

T Teatterin taika. Sanapari on klisee, mutta tosi. Kun näyttämölle syntyy oikea elävä hetki, se on aina yhtä taianomaista.

U Ukraina. Kun Ukrainan kriisi alkoi, minussa tapahtui jotain. Tajusin, että jos olisin ukrainalainen, olisin Maidanin aukiolla. Se, että perustellusta kansannoususta seurasi sota, on järkyttävää.

V Venäjä. Suomen suhde Venäjään on johdonmukaisen epäselvä. Mielistelimme Neuvostoliittoa, koska ajattelimme hyötyvämme siitä turvallisuuden ja kaupan näkökulmasta. Nyt esitämme läntistä demokratiaa, mutta toimimme myös vanhojen mallien mukaan. Arvostan venäläisiä kollegoitani, jotka tekevät kunnianhimoista taidetta ahtaammaksi kehittyvässä ilmapiirissä.

W The Wire. Langalla on viimeinen televisiosarja, jonka ahmin. Yhdessä jaksossa saattoi tapahtua vähän, mutta sarja käsitteli yhteiskuntaa niin monitasoisesti, että kerronta säilytti kiehtovuutensa.

”Haluan, että tyttärilläni on samat mahdollisuudet kuin ikäisillään pojilla.”

X X-kromosomi. Naisten asema on yksi tärkeimmistä avaimista siihen, mihin suuntaan maailma menee. Haluan, että tyttärilläni on samat mahdollisuudet kuin ikäisillään pojilla. Olen ehdottomasti feministi.

Y Yksinäisyys. Tunsin lapsena usein yksinäisyyttä. Toisaalta pidin siitä. Saan yhä nostalgisen tunteen, kun kävelen yöllä sateista katua, jota katuvalot valaisevat.

Z Zzzz. Vaimollani on aina korvatulpat kätensä ulottuvilla.

Å Å. Joki ruotsiksi. Liittyy nimeeni ja liikkeeseen, ajan vääjäämättömään kulumiseen.

Ä Äly. Pyrin käyttämään. Kun joku asia on ajateltu älykkäästi, se tuottaa myös tunteita.

Ö Özil, Mesut. Arsenalin kiehtovin pelaaja, joka syötti viime kaudella 19 maalia. Kollegani sanoi kerran, ettei pidä Özilistä. Siitä kehittyi meille vitsi. Lähettelen hänelle klippejä Özilin nerokkaista syötöistä tai juttuja siitä, kuinka hän on maksanut köyhien lasten syöpähoidot. ”Tiedän, että et arvosta Öziliä, mutta jaksatko vilkaista...”

Kuka?

Juha Jokela, 46.

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja, joka asuu näyttelijävaimonsa Mari Lehtosen ja kahden alakouluikäisen tyttärensä kanssa Helsingissä.

Opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa ja ohjaamista Teatterikorkeakoulussa.

Tullut tunnetuksi Mobile Horror, Fundamentalisti, Esitystalous ja Patriarkka-näytelmistään.

Käsikirjoittanut televisioon muun muassa Pulkkista, Kalliota ja Firmaa.