”Ihailen kirjailija Minna Canthin draamallista voimaa. Hän eli vuosina 1844—1897, mutta hänen näytelmiään esitetään yhä — teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Maailmasta eivät ole kadonneet yhteiskunnallinen eriarvoisuus, naisen syyllistäminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö, joista Canth kirjoittaa hätkähdyttävimmin näytelmässään Anna-Liisa. Se kohahdutti aikoinaan, vuonna 1895, ja järisyttää yhä. Anna-Liisa on surmannut hädissään lapsensa, ja seuraamukset ovat traagiset.
Canth oli itseoppinut näytelmäkirjailija. Hän oli jäänyt nuorena leskeksi ja seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Elantonsa hän turvasi kauppiaana Kuopiossa. Vailla kirjoittajakoulutusta Canth loi näytelmiä, joiden ihmiskuvaus on mestarillista ja jännitteet kohdallaan. Minna Canth osasi koukuttaa. Hän oli myös yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija, journalistinakin edellä aikaansa. Häntä kiinnostivat esimerkiksi vaihtoehtoinen lääketiede ja luonnonmukainen elämä. Canthin kirjeitä lukiessa hämmästyy piirteistä, joista ei ehkä paljon tiedetä. oli äärimmäisen sydämellinen ja huolehti ystävistään. Hän oli myös syvästi uskonnollinen ja mietti alinomaa, toimiko oikein vai väärin.”
Sinikka Nopolan idoli on
Kapinallinen Minna Canth
Sinikka Nopola ihailee Minna Canthin draamallista voimaa.
TEKSTI Eeva-Liisa Pere KUVA Jaanis Kerkis
Kommentit