”Olin nuori poika, ehkä vain 10-vuotias, kun löysin Ernest Hemingwayn kirjat. Olin kova lukemaan ja vietin paljon aikaa Kulosaaren kirjastossa, josta kannoin kotiin ison kirjakasan kerrallaan. Nousin kouluaamuisin viideltä, jotta ehdin lukea pari tuntia ennen kouluun lähtöä. Pidän Hemingwayn kerrontatavasta. Se on kirkasta ja yksinkertaista. Hänen tarinansa ovat hyvin elokuvallisia. Ne voi haistaa ja maistaa. Lempikohtaukseni on kirjasta Nuoruuteni Pariisi, jossa Hemingway kertoo nuoruusvuosistaan Pariisissa. Siinä Hemingway tilaa kahvilassa ostereita. Hän kuvailee tarkasti, miten osterit maistuvat hienoisesti metallilta ja mereltä, miten hän huuhtoo ne alas hyvällä valkoviinillä. Hän tuntee heti olonsa paremmaksi ja alkaa välittömästi tehdä uusia suunnitelmia. Kohtaus on hieno ja se tulee mieleeni aina kun syön ostereita jossain päin maailmaa. Hemingway oli miehinen mies, joka matkusteli pitkin maita ja mantuja, mutta hän oli myös herkkä ja feminiinisen puolensa kanssa tietyssä tasapainossa oleva taiteilija. Tietenkin taustalla väijyi tragedia, joka teki hänestä mielenkiintoisen. Hän koki, ettei koskaan pystynyt saavuttamaan täyttä potentiaaliaan taiteilijana, vaikka olikin saanut kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1954.”