Päätimme, että remontoisimme mökin keittiön. Päätös on julma, koska alkuperäistä oli vaalittu 20 vuotta. Sisustuslehtien skandikeittiöiden rinnalla mökkikeittiömme näyttää nukkavierulta maalaisserkulta: turkoosit puukaapit ja kukallinen ”ranskalainen” muovimatto.

”Kauan sisustuslakien mukaan täytyy säilyttää alkuperäistä?”, kysyin ystävältä.

”Sisustuslaki sanoo, että nyt voi uudistaa”, hän vastasi.

Tästä eteenpäin reaktiomme olivat vastakkaiset. Hän innostui, minä masennuin. Remonttiajatus tuntui hirveältä, koska mahdollisuuksia oli niin valtavasti. Ystävä alkoi lähetellä inspiraa­tiokuvia. Kun toinen kuva ranskalaishenkisestä keittiöstä saapui, kiitin ja kerroin, että kuvan keittiö sopisi meille mainiosti ja voisimme rakentaa sellaisen.

Toisessa päässä tuli hiljaista.

Ei se ollut tarkoitus. Suunnittelu oli vasta alussa. Minun olisi kuulunut tykittää takaisin ideoilla, jotka kumpusivat hänen kuvastaan. Mutta mitään ei kummunnut. Ainoastaan paniikki.

Alkoi huolestuttaa, osaisimmeko purkaa keittiön. Huolestutti, että vanhat kaapit lähtisivät. Se olisi eettisesti väärin. Huolestutti puulajien ja lattian valinta. Laattaa vai lautaa? Hyvä luoja, seinän väri?

Aloin lykätä remonttia. Jos ostaisi lattialle uuden maton?

Mutta ystäväni oli taitava. Hän luki minua. Hän ehdotti, että ostaisin kaasulieden mutta piilottaisin vanhan toimivan sähköuunin (pienen ja ruman) verhon taakse. Voisin rakentaa kaapin tylsän jääkaapin ympärille. Säilyttäisin alkuperäistä mutta muuttaisin sen, mikä ei toimi.

Innostuin uudestaan. Olen remontoijana kuin morsian: jotakin uutta ja jotakin vanhaa – meillä jopa jotakin sinistä.

Ostan tiskialtaan, johon mahtuu uunipelti. Maalaan vanhat kaapit mutta vaihdan muovimaton laattoihin.

Remonttivoimani palautuivat. Ja ilo.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 7/2016.