Ay-johtaja Ann Selin on näkökulmasta riippuen joko kiukutteleva änkyrä tai tiukka duunarin puolustaja. ”Stressipisteet ovat tämän työn suola”, hän sanoo.

 

Kun tv- ja nettikamerat sammuvat, Ann Selin ottaa konjakin.

Torstai 17. maaliskuuta on ollut pitkä Palvelualojen ammattiliiton PAMin keskustoimistolla Helsingin Hakaniemessä. Selin on johtanut liiton hallituksen kuusituntiseksi venyneen kokouksen, jossa lopulta on pitkin hampain päätetty lähteä mukaan neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta.

Iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ja Yle ovat välittäneet PAMin käytävältä suorana tiedotustilaisuuden, jossa puheenjohtaja Selin on kertonut päätöksestä.

Ja nyt, kun toimittajat ja PAMin hallitusta henkilökohtaisesti taivuttelemassa käynyt pääministeri Juha Sipilä ovat poissa, kun vaikea vääntö on takana ja päätöksen myötä vielä vaikeampi edessä, Ann istuu toimistonsa kahvioon ja ottaa ”paukun”, kuten hän sanoo.

Konjakin jälkeen työkaveri heittää puheenjohtajan kotiin. Hän vaihtaa rivakasti printtimekon ja mintunvihreän neuletakin ulkoiluasuun ja lähtee kävelylle Herttoniemen rantaan. Ann Selin on oppinut, että vain näin reippailu onnistuu työpäivän jälkeen: Ei saa jäädä haahuilemaan, on lähdettävä saman tien, samalla hiellä.

”Oli sellainen tunne, että happea. Nyt happea.”

Kiukuttelija?

PAM on Suomen suurin ammattiliitto. Se edustaa yli 230 000 kaupan kassaa, baarimikkoa, tarjoilijaa, hotellivirkailijaa, vartijaa ja siivoojaa. Ann Selin, 55, on johtanut liittoa 14 vuoden ajan.

Maaliskuun alkuviikkojen kaltaisia paineita ei puheenjohtaja ole kuitenkaan aiemmin kokenut. Kun PAM kaikkien tahojen yllätykseksi ilmoitti jäävänsä ulos SAK:n ja EK:n sorvaamasta yhteiskuntasopimuksesta, alkoi Ann Selinin puhelin soida. Toiset haukkuivat vastuuttomaksi, toiset vaativat pysymään tiukkana.

”Välillä yksinkertaistetaan hirveästi, että miksi se Selin änkyröi”, Ann sanoo reilu viikko dramaattisen torstain jälkeen työhuoneessaan keskustoimiston neljännessä kerroksessa.

”Kun Tarja Halonen oli presidenttinä, minua otti päähän hänenkin puolestaan, kun häntä arvosteltiin, että Halonen on kärttyinen tai kiukuttelee. Minustakin on sanottu, että ’Selin kiukuttelee’. Sellainen kieli oli minusta paljastavaa. Kuinka monesta miehestä sanotaan, että se kiukuttelee?”

Menen vaikka saunaan

Ann Selin ei ole ensimmäinen nainen palvelualojen liiton johdossa, mutta niin miehisiä ovat ay-liikkeen linnakkeet, että monessa kabinetissa hän on ehtinyt olla ainoa nainen. Saunaillat, joissa asiat päätetään miesporukalla, ovat hänen mukaansa kuitenkin katoavaa kansanperinnettä.

”Ja minä sitä paitsi voin mennä sinne saunaan mukaan.”

Tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu pelkkiä saunavuoroja tai istumajärjestyksiä rukkaamalla. Kyse on myös äänivallasta. Siitä, ketä kuunnellaan.

”Olen hirmu huono muistamaan työkavereiden syntymäpäiviä tai lasten nimiä, olemaan sillä tavalla läsnä läheistenkään työkavereiden elämässä.”

”Kyllä minä semmoista joskus kohtaan, että jos minä sanon saman asian, jonka hetken päästä sanoo mieskollega, niin mies saattaa saada sille herkemmin huomion.”

Perinteisiä naisjohtajan hyveitä Ann Selin ei itsessään tunnista. Hän ei tunne olevansa kovin empaattinen, mieluummin ”asiallinen, ystävällinen ja ennen kaikkea huumorintajuinen”.

”Olen hirmu huono muistamaan työkavereiden syntymäpäiviä tai lasten nimiä, olemaan sillä tavalla läsnä läheistenkään työkavereiden elämässä. Olen parempi strategia- kuin ihmisjohtaja. ”

Myllypuron tyttö

Ann Selinin tie tähän, tyylihuonekaluilla sisustettuun puheenjohtajan huoneeseen ja talouspoliittisen vallan kabinetteihin, on ollut yhtä aikaa suoraviivainen ja yllättävä. Kun lapsuudenkaverit nyt katsovat Seliniä tv-uutisissa, on monen helppo ajatella: Enpä olisi uskonut.

”Se oli hyvin herkkä, hiljainen, hymyilevä tyttö silloin”, muistelee Klaus Thomasson.

Juontajana tunnettu mies on Ann Selinin nuoruudenystävä Myllypuron Myllykerholta, nuorisotalolta, joka muodostui tärkeäksi tukikohdaksi uuden asuinalueen lapsille ja nuorille 1970-luvulla.

Ann pyöri Myllykerholla isoveljensä Lassen vanavedessä. ”Hyvin semmoinen ujo. Piilotti älynsä aika tehokkaasti silloin”, Thomasson kuvailee Annia.

Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin musiikki. Ann alkoi laulaa Myllykerhon bändeissä, ja lopulta Thomasson järjesti kaverinsa laulamaan radioonkin. ”Likasta olis tullut vaikka minkälainen laulaja. Se on nimittäin läpimusikaalinen.”

”Hyvin semmoinen ujo. Piilotti älynsä aika tehokkaasti silloin”, Thomasson kuvailee Annia.

Ja laulaa Ann Selin vieläkin, karaokessa. ”Jos jossain liiton tilaisuudessa on karaoke, en välty menemästä”, hän sanoo. Bravuuri on Anneli Saariston La dolce vita.

Lapsuutensa Ann vietti 1960- ja 70-lukujen kasvavassa Itä-Helsingissä. Kun Selinit muuttivat askeettisesta puutalosta Maunulasta Myllypuroon kaupungin vuokra-asuntoon, viisivuotias Ann ajatteli, että juokseva lämmin vesi ja kylpyamme olivat jotain ”uskomatonta”.

Isä oli töissä kaupungilla koneasentajana ja tarkastajana, äiti pesulassa ja myymälässä. Isän puolelta perhe oli ruotsinkielinen.

”Ei ole ruotsinkielistä rahaa ollut siinä suvussa. Vaikka isän suku on ruotsinkielinen, sekin oli ihan työläisperhe.”

Koulu ei kiinnostanut

Järjestöelämään Annin tutustutti isotäti, joka vei tyttöä pienestä pitäen Marttoihin, pyhäkouluihin ja Kaatuneiden omaisiin. ”Sieltä on tullut tällainen yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.”

15-vuotiaana Ann sai suoritettua keskikoulun – ja päätti lopettaa koulun siihen.

”Ei huvittanut”, hän sanoo nyt.

Päätin, että mihinkään toimistoduuniin en ainakaan jää. Se oli sitten äiti joka sanoi, että et nyt lähde mihinkään, kun olet saanut varman työpaikan.”

”Siinä vaiheessa elämää oli kaikki muu tärkeämpää. Ei mitään hinkua lukioon. Ajattelin, että menen vähäksi aikaa duuniin ja sitten mietin.”

Kesätyöpaikka löytyi lähettinä Liiketyöntekijäin liitosta. ”Päätin, että mihinkään toimistoduuniin en ainakaan jää. Se oli sitten äiti joka sanoi, että et nyt lähde mihinkään, kun olet saanut varman työpaikan.”

Niin Ann jäi liittoon. Muutaman vuoden kuluttua äiti kuoli Annin ollessa 20-vuotias.

Hän oli juuri ostanut ensimmäisen oman asunnon Kannelmäestä, ja asuntolainaa lyhentääkseen työskenteli liiton töiden ohella squash-hallin hoitajana ja tarjoilijana Britannia-ravintolassa Kannelmäessä.

”Se oli kivaa. Tykkäsin hirveästi olla tiskin takana. Viinurin työ on sillä tavalla palkitsevaa, että siinä saa palautteen heti.”

Kokemus kannelmäkeläisestä baarista on sikäli Ann Selinin tarinassa tärkeä sivuhyppy, että sen lyhyen hetken hän kurkisti lopun uraansa edustamiensa ihmisten arkeen. Selinin CV:tä selatessa herää helposti ajatus, ettei duunariliiton johtajalla itsellään ole liiaksi kokemusta ”oikeista töistä”.

”Ei lääkärinkään tarvitse itse sairastaa kaikkia sairauksia, että osaa niitä parantaa. Olen ajatellut, että jäsenistölle on tärkeämpää, että osaan neuvotella kuin tarjoilla.”

Kovat lama-ajat

Lähetistä Ann eteni Liiketyöntekijäin liitossa monen tehtävän kautta 1993 liiton aluepäälliköksi Jyväskylään. Kolmannen polven stadilainen ajatteli, että maakuntakokemus olisi siinä vaiheessa fiksu veto.

”Ani muuntautui keskisuomalaiseksi tosi nopeasti”, muistelee Sirpa Moilanen, PAMin nykyinen Jyväskylän aluepäällikkö.

”Ei hän ollut ollenkaan sellainen kuin mikä kuva täällä Kehä kolmosen ulkopuolella voi stadilaisesta olla. Puhettakin ymmärrettiin.”

”Yhtä aikaa tuli niin paljon isoja irtisanomisia, että meidän piti järjestää liiton toimistolle vuorot, miten ihmiset tulivat tuomaan työttömyyskorvauslappujaan, ettei tarvinnut tuntikausia jonottaa.”

Moilasen muistin mukaan Ann Selin oli ”aina hyvällä mielellä”, mikä on aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että hän työskenteli Keski-Suomen ja Etelä-Savon liike-alan duunareiden päällikkönä vuodet 1993–1998.

”Olin siellä pahimman laman kourissa. Kilometrejä tuli aika paljon, mutta ei nekään niin rasittaneet kuin se ihmisten tuska ja epäusko”, Ann Selin itse muistelee.

”Yhtä aikaa tuli niin paljon isoja irtisanomisia, että meidän piti järjestää liiton toimistolle vuorot, miten ihmiset tulivat tuomaan työttömyyskorvauslappujaan, ettei tarvinnut tuntikausia jonottaa.”

Plus- ja miinuslistat

Vaikka Selin myöntää olevansa päämäärätietoinen, puhe urasuunnittelusta saa hänet pyörittelemään päätään.

”Neuvoni nuoremmillekin aina on, että tee se duuni, joka sinulla juuri nyt on, mahdollisimman hyvin. Se huomataan. Paras keino edetä uralla on keskittyä siihen käsillä olevaan työhön.”

Ja niin Keski-Suomen moottoriteillä kulutetut kilometritkin huomattiin. Ann Selin eteni ensin liiton Helsingin aluepäälliköksi ja vuonna 2002 kaksi vuotta aikaisemmin muodostuneen PAMin puheenjohtajaksi.

”Jo etukäteen tiedostin, että sitten luovun myös vapaa-ajasta ihan täysin.”

Vastaehdokkaansa hän voitti puheenjohtajavaalissa täpärästi seitsemällä äänellä.

”Tein ihan paperilla ja kynällä plus- ja miinuslistaa kun mietin, lähdenkö ehdolle. Paljon mietin, olenko valmis luopumaan siitä kaikesta, mitä puheenjohtajuus tarkoittaisi.”

Mistä liittojohtaja sitten on joutunut luopumaan?

”Yksityisyydestä. Se on ehkä se kaikista suurin. Ja jo etukäteen tiedostin, että sitten luovun myös vapaa-ajasta ihan täysin.”

Tilanteen ytimessä

Miinuksista huolimatta valinta ei ole kaduttanut. Maaliskuun alkuviikkojen prässinkään Ann Selin ei myönnä ottaneen päähän.

”Vaikka ne on stressipaikkoja ja vaikeita tilanteita, onhan ne myös tämän työn suola. Silloin ollaan siinä tosi ytimessä, katsotaan, saadaanko tässä jotain aikaiseksi. Se on vähän vaikea pukea sanoiksi, ettei vain ymmärrettäisi väärin – eihän kukaan siitä nauti, että on konflikti. Mutta siitä minusta saa jo vähän nauttia, jos on jokin rooli konfliktin ratkaisussa.”

”Silloin tietää olleensa tilanteen ytimessä.”

Tilanteen ja vallan. Viimeistään yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat osoittaneet, että Suomen suurimman ammattiliiton puheenjohtajalla on myös valtaa. Tämän Ann Selin kyllä myöntää itsekin.

”Mutta siitä minusta saa jo vähän nauttia, jos on jokin rooli konfliktin ratkaisussa.”

”Muistan hyvin sellaisen hetken muutama vuosi sitten, kun hallituksen iltakoulu oli alkamassa ja ministerit soittelivat vielä matkalla autosta minulle. Silloin ajattelin, että nyt tosiaan saattaa olla, että meillä on tässä korva joka kuuntelee. Tai useampikin.”

Omaa perhettä naimaton Ann Selin ei uransa rinnalla ole perustanut. Tietoisesti hän ei valintaa uran ja lasten kesken tehnyt.

”Elämä vain on mennyt niin”, Ann sanoo.

”Tietysti se, ettei ole sitä perhettä ilmaantunut, on antanut mahdollisuuden panostaa uraan eri tavalla. Varmaan olen voinut aikaani ja energiaani panna tähän enemmän kuin joku, jonka pitää huolehtia perheestäkin.”

Johtohahmo

Ann Seliniä kehutaan taitavaksi neuvottelijaksi ja tyypiksi, jonka kanssa kaikki tulevat toimeen, jopa neuvottelupöydän yli.

Useiden neuvotteluiden vastapuoli, työnantajia edustavan Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala kuvaa Ann Seliniä ”hyvin tiukaksi neuvottelijaksi”.

”Ani on voimakas johtajahahmo omalla puolellaan. Se näkyy ja kuuluu kaikessa. Hän on hyvin ratkaisukeskeinen, ja haluaa ne ratkaisut aina nopeasti. Sikäli hän on ehkä kärsimätönkin. Mutta kun Ani on neuvottelupöydässä, niin aina haetaan sitä ratkaisua.”

Ann Selin itse sanoo, että vaikka vallan kabinetteihin tai ministerien ja presidenttien pöytiin pääseminen toki hivelee, tulevat suurimmat tunnekuohut ”omien joukossa”.

”Makeita kokemuksia ovat olleet sellaiset, että olen ollut jossain hienossa yritysjohtajien tilaisuudessa puhumassa, ja sitten ihmiset, jotka ovat olleet siellä tarjoiluja hoitamassa, tulevat sanomaan, että vitsi kun hienoa, kun saadaan meidän puheenjohtajaa palvella.”

”Välillä on ristiriitainenkin olo siitä, että minun arkenihan ei ole meidän jäsenten, siivoojan tai vartijan arkea missään mielessä.”

Edustamiensa työntekijöiden arjesta liittojohtaja on toki jo kauan sitten jossain määrin irtautunut. Nykyisin Ann pyrkii kulkemaan työmatkat metrolla, sillä ”se tuo sellaista arkisuutta elämään”.

”Se elämänpiiri, jossa lapsena elin, oli aika toisenlainen kuin tämä nykyinen. Välillä on ristiriitainenkin olo siitä, että minun arkenihan ei ole meidän jäsenten, siivoojan tai vartijan arkea missään mielessä.”

Myllypuroa ja Kannelmäkeä Ann kuitenkin kantaa mukanaan.

”Assosioin itseni sinne Itä-Helsinkiin juuriltani vahvasti. Välillä tulee kauhean vahvasti ajatus, että tässä se Selinin Ann Myllypurosta on. Se pitää jalat maassa, vaikka joku pääministeri soittaa.”

 

 

Näin johdan

1. Olen ratkaisuhakuinen. Minulta syntyy päätöksiä äkkiäkin jos tarvitaan. En kauheasti jahkaile.

2. Sen sijaan että vatvoisin ongelmia, otan puhelimen käteen ja rupean soittelemaan: Tuon kanssa voisi olla hyvä puhua tuosta, tuon kanssa tästä. Pikkuhiljaa alkaa hahmottua, mitä voidaan tehdä.

3. Testailen ajatuksiani. Sehän tässä työssä on hienoa, että kaikkea ei tarvitse yksin keksiä.

4. Jos lähdetään neuvottelemaan, on tarkoitus onnistua. On jonkin sortin epäonnistuminen, jos loppu-tulosta ei saada.

5. Pyrin olemaan asiallinen, ystävällinen ja huumorintajuinen.