”Minulle sopii työ, jossa on ripaus epävarmuutta ja mahdollisuus kehittää uutta”, sanoo Susanna Pettersson.

Rakkaus Ateneumiin houkutteli Susanna Petterssonin takaisin Suomeen Lontoosta, jossa elämä oli juuri löytänyt uomansa. ”Sillä, mitä teemme tänään, pitää olla merkitystä sadan vuoden kuluttua”, perinteikkään taidemuseon johtaja sanoo.

 

Siinä kävi juuri niin kuin ei pitänyt”, Susanna Pettersson sanoo nauraen työhuoneessaan Ateneumin taidemuseon toisessa kerroksessa.

Hänestä tuli maamme merkittävimmän taidemuseon johtaja melkein yllättäen syksyllä 2014.

Vielä keväällä Petterssonin ja hänen puolisonsa, taidekriitikko Timo Valjakan tulevaisuudensuunnitelmat olivat aivan toiset. Pariskunta ja heidän teini-ikäiset tyttärensä olivat asettuneet Lontooseen, jossa Susanna johti Suomen Lontoon instituuttia. Hän oli päässyt hyvään alkuun uudessa työssä, löytänyt perheelle viihtyisän kodin ja tyttärille hyvän koulun. Perheen rakas mäyräkoirakin oli kotiutunut vieraaseen ympäristöön.

"Perhe vastusteli, enkä minäkään olisi halunnut jättää lempikaupunkiani."

Sitten Kansallisgallerialta tuli ehdotus. Voisiko Susanna harkita hakemista pitkään museota johtaneelta ja alalla arvostetulta Maija Tanniselta avoimeksi jäänyttä paikkaa?

”Olin jo kerran, syksyllä 2013, vastannut hakukehotukseen ei. En voinut kuvitella Ateneumia parempaa työpaikkaa, mutta olin juuri aloittanut Lontoossa. Enhän voinut mitenkään lähteä instituutista vasta aloitettuani ja saatuani monta projektia käyntiin.”

Toisella kerralla Susanna Pettersson ei enää voinut vastustaa houkutusta. Hän matkusti Helsinkiin tapaamaan Kansallisgallerian eli entisen Valtion taidemuseon hallitusta.

”Päätös ei ollut helppo. Perhe vastusteli, enkä minäkään olisi halunnut jättää lempikaupunkiani. Toisaalta ymmärsin, että tällainen tarjous tulee eteen kerran elämässä. Jollen olisi tarttunut siihen, toista kertaa olisi ollut turha odottaa.”

Niin Susanna perheineen ja koirineen pakkasi Lontoon-kodin ja palasi Suomeen.

”Kaikesta hullunmyllystä huolimatta se tuntui paluulta kotiin”, hän sanoo.

Perhetausta vaikutti uravalintaan

Susanna on nuoresta asti ollut sydämeltään ateneumilainen. Ura maan tärkeimmässä taidemuseossa alkoi 1987, kun taidehistoriaa Helsingin yliopistossa opiskeleva Susanna pääsi taloon oppaaksi. Siitä hän eteni Ateneumin Ystävät ry:n sihteeriksi.

”Nekin tehtävät kuitenkin päättyivät aikanaan. Muistan, kun seisoin Ateneumin portaikossa 1991 museon avautuessa suuren kunnostuksen jälkeen. Oli silloisen pestini viimeinen työpäivä. Ajattelin, että tässäkö tämä oli. Rintani oli pakahtua.”

Ei se ollut siinä. Susanna Pettersson sai pian seuraavan sijaisuuden. Hän pääsi aloittamaan uuden Ateneum-salin toimintaa. Talon johto kehotti kokeilemaan ja toteuttamaan ideoita ennakkoluulottomasti.

”Opin silloiselta esimieheltäni Marjatta Levannolta kaikki nykyisessäkin työssäni tärkeimmät asiat: rohkeuden riskinottoon ja sen, että uutta voi tällä alalla tehdä vain, jos tuntee museohistorian läpikotaisin.”

"Ajattelin, että tässäkö tämä oli. Rintani oli pakahtua.”

Toinen tärkeä oppiäiti oli pitkän linjan taidevaikuttaja, nyt jo edesmennyt Leena Peltola.

”Sain toimia hänen apunaan näyttelysihteerinä. Leena opetti minulle, miten näyttelyt rakennetaan ja ripustetaan sekä kertoi lukemattomia tarinoita Ateneumin historiasta. On paljon hänen ansiotaan, että valitsin tämän alan.”

Perhetaustallakin taisi olla osansa uran valinnassa. Susanna varttui taiteen ja estetiikan ympäröimänä Hänen isänsä Eero Pettersson oli arkkitehti ja isoisänsä Lars Pettersson taidehistorian professori. Piirustuksenopettaja-isoäiti kuljetti pientä Susannaa mukanaan taidenäyttelyissä. Taiteesta keskusteltiin usein päivällispöydässä, ja taidemaailman tapahtumia seurattiin innokkaasti.

”Ajattelen silloin tällöin puolihuvittuneesti, että mahtavatko tyttäreni valita saman alan, jolle suvussa on monessa polvessa päädytty. He valitsevat oman polkunsa tietysti itse”, Susanna Pettersson miettii.

Taiteesta keskusteltiin usein päivällispöydässä, ja taidemaailman tapahtumia seurattiin innokkaasti.

Sitä on vielä aikaa pohtia. Toistaiseksi taidemuseo on tytöille äidin työpaikka, jonne he saattavat pistäytyä koulun jälkeen tekemään pienen kierroksen yksin tai kaverien kanssa.

”Minusta on hauskaa, että heillä on mutkaton suhde taiteeseen ja että äidillä on heidän mielestään kiva työ.”

Katse pitkällä tulevaisuudessa

Kivaa, hienoa, kiinnostavaa, motivoivaa… Adjektiivit tahtovat loppua kesken, kun Susanna Pettersson kuvailee työtään.

”Rakennamme tulevaisuutta uusille sukupolville. Sillä mitä teemme tänään, pitää olla merkitystä sadan vuoden kuluttua”, Susanna Pettersson sanoo.

Se on museonjohtajan työn niin sanottu ”iso kuva”. Käytännön työ on arkisempaa. Pitää muun muassa huolehtia Kansallisgallerian varainhankinnasta, ottaa haltuun monenlaisia kansainvälisiä verkostoja ja hankkia niiden kautta merkittäviä suurta yleisöä kiinnostavia näyttelyitä.

"Sillä mitä teemme tänään pitää olla merkitystä sadan vuoden kuluttua.”

Juuri nyt Petterssonia ja hänen tiimiään työllistävät syksyllä avautuva Modigliani-näyttely sekä Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017. Ateneum viettää sitä suomalaista modernismia ja von Wrightin veljesten taidetta esittelevien näyttelyjen merkeissä.

”Näyttelyjen suunnittelu on pitkäjänteistä työtä. Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että vaikka museot esittelevät usein menneiden aikojen mestariteoksia, ne elävät niitä hankkiessaan koko ajan tulevaisuudessa. Mekin rakennamme parhaillaan vuosien 2018–2020 ohjelmistoa.”

Ateneum haluaa muiden kansallisgallerioiden lailla tuoda näytteille tärkeiden taiteilijoiden teoksia ja ostaa kokoelmiinsa eri aikakausien arvotaidetta. Se onnistuu vain laajan kontaktiverkoston ja riittävän budjetin avulla. Susannan mielestä molemmat ovat juuri nyt kunnossa.

”Onnistuimme vastikään hankkimaan kokoelmiimme Helene Schjerfbeckin Omakuvan vuodelta 1912. Se oli tosin niin kallis, että hankinta ei olisi ollut mahdollista pelkästään museon määrärahoilla.”

Kevään Auguste Rodin –suurnäyttelyn ja syksyn odotetun Modigliani-retrospektiivin kaltaiset taidetapaukset vaativat toteutuakseen paljon työtä ja hyvät henkilökohtaiset suhteet.

"Mekin rakennamme parhaillaan vuosien 2018–2020 ohjelmistoa.”

”Esimerkiksi Modigliani-näyttelyyn saamme teoksia, jotka eivät koskaan ole olleet esillä Suomessa. Kun tällaisista näyttelyistä lähdetään neuvottelemaan kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa, avainasia on luottamus. Se syntyy vain vuosien myötä.”

Kulttuurista ei tingitä

Kansainväliset, yhteistyökumppaneiden avulla hankitut suurnäyttelyt ovat Ateneumin menestykselle ja maineelle tärkeitä. Mutta pitää olla paljon muutakin, jotain uutta ja innostavaa. Susanna Pettersson ryhtyi johtajana pian toimiin alentaakseen museoon tulon kynnystä.

”Olemme esimerkiksi ottaneet käyttöön museokortin. Se on ollut valtava menestys. Suomen Museoliitto kopioi idean Hollannista, jossa se lanseerattiin ensimmäiseksi. Kortilla, joka maksaa 59 euroa, pääsee vuoden aikana kahteen sataan museokohteeseen kautta Suomen. Pelkästään Ateneumissa käy kuukaudessa 7 000 – 10 000 museokorttiasiakasta.”

 "On kolme asiaa, joista ihmiset eivät luovu: karkit, kosmetiikka ja kulttuuri.”

Ateneum aloitti vastikään myös Suomen taiteen tarinasta kertovan ilmaisen luentosarjan. Siinä käydään läpi koko maamme taiteen historia suuriruhtinaskunnan ajoista modernismin läpimurtoon. Avausluennon piti Susanna Pettersson. Siinä hän kertoi, miten pieneen Suomeen perustettiin suuri, koko kansaa yhdistävä taidemuseo ja kuinka sen kokoelmia alettiin kartuttaa.

Susanna uskoo museobuumin kasvavan edelleen.

”On jopa tutkittu, että jos taloudessa menee huonosti, on kolme asiaa, joista ihmiset eivät luovu: karkit, kosmetiikka ja kulttuuri”, hän sanoo.

Pätkätyöstä toiseen

Niin hieno, motivoiva ja upea kuin Susanna Petterssonin tehtävä Ateneumin johtajana onkin, se on sittenkin pätkätyö. Museon johtaja nimitetään viideksi vuodeksi kerrallaan. Kaksi vuotta on pian kulunut. Kolme jäljellä. Mitä sen jälkeen?

”En edes ajattele niin pitkälle. Olen tottunut lähtemään turvallisista työpaikoista uusiin ja epävarmoihin, tulevaisuutta murehtimatta. Asiat ovat aina järjestyneet.”

Niin on toistaiseksi käynyt – esimerkiksi kun Pettersson jätti vakituisen työnsä Valtion taidemuseon kehitysjohtajana ja lähti vetämään Alvar Aalto –museota vuonna 2010.

”Viihdyin työssäni, mutta ajattelin, että jollen nyt lähde, en lähde koskaan”, Pettersson kertoo.

"Olen tottunut lähtemään turvallisista työpaikoista uusiin ja epävarmoihin."

Hän viihtyi myös Aalto-museossa, mutta lähti sieltäkin Suomen Lontoon-instituutin johtajan määräaikaisen paikan tultua auki vuonna 2013.

”Minulle sopii työ, jossa on ripaus epävarmuutta ja mahdollisuus kehittää uutta. Uskallan puskea eteenpäin, kehittää uutta ja laittaa ison vaihteen päälle.”

Iso vaihde on Ateneumissakin päällä. Susanna Pettersson on päättänyt nostaa johtajakaudellaan museon Pohjois-Euroopan kiinnostavimmaksi kansallisgalleriaksi. Brändäys on jo aloitettu muun muassa Victoria & Albert Museumin kanssa yhteistyötä tehneen lontoolaisen Jane Wentworth Associates -konsulttiyrityksen kanssa.

”Tämä on iso haaste, mutta realistinen”, Susanna Pettersson sanoo.

Toisin sanoen hänelle juuri sopiva. G

 

Juttua muokattu 8.8. klo. 12:35: korjattu printtiversioon päässeitä asia- ja nimivirheitä.

 

Näin johdan

1. Johtajan tehtävä on näyttää suunta. Jokaisella työllä on oltava selvä tavoite. Näin tiedämme, mitä teemme, kenelle ja miksi

2. On tärkeää oppia muilta ja näyttää, että arvostaa jokaisen työtä. Minä opin kollegoiltani joka päivä uutta. Arvostaminen tarkoittaa myös vastuun ottamista.

3. Kiittämisen merkitys. Ateneumissa on vahva välittämisen, tukemisen ja kiitoksen kulttuuri. Kaveria saa – ja pitää – kehua ja kiittää. Se luo hyvää energiaa, jolla mennään läpi hankalienkin hetkien.

4. Ole utelias ja rohkea. Vain altistumalla uusille ajatuksille ja ottamalla riskejä saa aikaan jotain uutta.

5. Aina kun voi, kannattaa nauraa. Rakastan hetkiä, jolloin nauramme töissä yhdessä hervottomille jutuille. Nauru on parasta liimaa pitämään ihmiset yhdessä. Ja ”yhdessä” on kaikkein tärkein työn tekemiseen liittyvä sana.

 

Kuka?

 

Susanna Pettersson, 49, Ateneumin taidemuseon museonjohtaja, filosofian tohtori. Työskenteli aiemmin muun muassa Alvar Aalto -säätiön ja Alvar Aalto -museon johtajana sekä Suomen Lontoon ins-tituutin johtajana. Perheeseen kuuluvat taidekriitikko Timo Valjakka ja kaksi teini-ikäistä tytärtä.