Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty luottaa tukiverkkoonsa ja sietää kaaosta. ”En ole kympin tyttö, en edes ysin tai kasin”, hän sanoo Glorian haastattelussa, joka tehtiin vuonna 2014 hänen työskennellessään sosiaali- ja terveysministerinä.

Ura

”Olen kahden lääkärin lapsi ja pitkään lääkärin ura näyttäytyi ainoana oikeana. Välillä kapinoin sitä vastaan. Valitsin lukioaineet sen mukaan, että minusta tulisi lääkäri, mutta sitten politiikka vei mukanaan. Jätin fysiikankurssit ja olin helpottunut. Mutta yliopistossa huomasin, että matemaattiset ja luonnontieteelliset aineet vain vetivät puoleensa, enkä ollutkaan kiinnostunut hallintotieteistä.

Päädyin lääketieteelliseen 23-vuotiaana eli melko vanhana. Näin maailman silloin niin mustavalkoisena, että luulin olevani suuressakin elämänristeyksessä. Lääkärin ammatin valinta on parhaita tekemiäni päätöksiä. Se on työtä, jolla on tarkoitus. Myös politiikassa on voimakkaasti läsnä halu auttaa ja parantaa asioita.

Lääkärin pragmaattisesta ajattelutavasta on hyötyä nykyisessä työssäni. Vastuu on keskeisin asia niin lääkärinä kuin ministerinäkin. On mahdollista, että luon joskus kolmannenkin uran. En näe työelämää uraputkena, jossa saadaan virka, jota hoidetaan hamaan tappiin asti. Toivon, että saan tehdä monia mielenkiintoisia asioita.

Iän merkitys

”Muutama vuosi sitten, kun minut valittiin Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi, lehdet kirjoittivat, että olen kokematon tyttö. Nyt kun minut nimitettiin ministeriksi, samat lehdet kirjoittivat, että olen ”kova täti”, jolla on asiantuntemusta. Kuulosti tietysti hyvältä, mutta aika nopeasti lehtien silmissä vanhenin tytöstä tädiksi. On huvittavaa huomata, että ei kolmekymppisistä miehistä puhuta poikina ja setinä.

 Minusta ei ole okei, että meidän ikäisten aikuisten asioista päättävät kaikki muut paitsi meidän ikäiset. Uskon, että myöhemminkin pidän näitä hyvinä vuosina: ymmärtää jo vähän mistä on tulossa ja mihin menossa, ja pystyy seisomaan omilla jaloillaan.

Inspiraatio

En hae inspiraatiota yksinäisiltä kävelyretkiltä metsässä. En ole oikeastaan koskaan yksin. Yksin voi olla kivaa, mutta muiden kanssa on paljon kivempaa. Olen aika sosiaalinen ihminen, saan parhaat ajatukset puhumalla.
Harrastan juoksemista. Käyn lenkeillä kavereiden kanssa ja puhun samalla koko ajan. Se on parasta. Kirjoittamalla ei tule ideoita eikä ratkaisuja, vaan puhumalla jonkun toisen kanssa.

Hyviä ystäviä on noin kymmenen, osa poliitikkoja, osa nuoruudesta ja opiskeluajoilta. Suurin osa heistä on miehiä, mutta erityisesti politiikan ulkopuoliset ystävät ovat naisia. Aiemmin olin täydellinen ilta- ja yöihminen, mutta valitettavasti lapset muuttivat sen. Nykyään ideat tulevat päivällä niin kuin virkaihmisellä kuuluukin.

Luottamus

Ministerin työtä ei voi tehdä ilman luottamusta. Se tulee loppupeleissä kansalta, mutta myös pääministerin ja ministerikollegoiden luottamus on tärkeää. Myös minun pitää voida luottaa ympärillä oleviin ihmisiin. Jos en pystyisi luottamaan, että arki pyörii ja lapset haetaan tarhasta, en voisi tehdä tätä työtä. Minulla on suuri tukiverkko. On ystäväverkko ja toisaalta tiiviisti politiikan ympärillä oleva verkosto, jonka kanssa voin käydä läpi luottamuksellisesti politiikkaan liittyviä asioita.

Työyhteisön luottamus rakentuu ilmapiiristä, jossa voidaan puhua suoraan. On tärkeää, että asioista keskustellaan ennen kuin päätös on tehty eikä jälkeenpäin, niin kuin suomalaisilla työpaikoilla yleensä on tapana.

Itseluottamus on jännä juttu. Olen aina ajatellut, että minulla on aika hyvä itseluottamus ja myös hyvä itsetuntemus. Vaikka tunnen työhöni liittyvät asiat hyvin, silloin tällöin tulee kuitenkin jokin asia tai yksityiskohta, jota en tunne tai muista. Silloin itseluottamus joutuu koetukselle. Näin kävi eräässä haastattelussa hiljattain. Annan haastatteluita joka päivä, mutta yhtäkkiä tuli tunne, että selviänköhän tästä.

Itseluottamus on hyvä silloin, kun se pitää ihmisen varpaillaan, reunalla. Se ajaa eteenpäin, epämukavuusalueelle ja auttaa ylittämään itsensä. Jos tuntuu, että selviää mistä vain, se on huono juttu ja ajaa hullunrohkeuteen.

Arvot

Arvoni ovat muuttuneet vuosien mittaan. Olin nuorena paljon konservatiivisempi. Maailma ei ole mustavalkoinen, ja täällä voi elää onnellisena hyvin monella tavalla. Olen suuri tasa-arvoisen avioliittolain kannattaja. En pidä siitä, että yhteiskunta puristaa ihmisiä muottiin.

Olen valtavan kiitollinen lääkärin ammatin tuomasta elämänkokemuksesta. Olen tavallisen keskiluokkaisen perheen kasvatti, jolla on ollut asiat ihan hyvin, joten ensiapupoliklinikoilla ja teho-osastoilla tehtävä työ on aikalailla muuttanut perspektiiviäni. Tapasin lääkärinä kaikenlaisia ihmisiä narkkareista menestyjiin, ja he toivat koko elämäntarinansa eteeni. Se laajensi maailmankuvaani.

Äitiyden merkitys

Huomaan, että äitiyttä kantaa koko ajan mukanaan. Siihen liittyy jatkuva huoli: ”Onkohan kaikki hyvin ja olivatko kumisaappaat oikean kokoiset?” Tyttäreni
ovat 6- ja 4-vuotiaita, heillä on vuosi ja 11 kuukautta ikäeroa. He ovat hyvin läheisiä. Haastavinta äitiydessä on osata olla johdonmukainen. Väsymyksen ei saisi antaa vaikuttaa omaan käytökseen.

Vanhempani asuvat Uudellamaalla, ja miehen vanhemmat ovat kotoisin Keski-Suomesta, mutta he viettävät paljon aikaa Helsingissä. Heistä on suuri apu jokapäiväisessä elämässä, ja kun lapset vaikka sairastavat. Mieheni on liikkeenjohdon konsultti, joten hänkin tekee paljon töitä. Olen aina tehnyt töitä, myös äitiyslomilla politiikkaa. Tarvitsemme runsaasti kotiapua ja ostamme siivouspalveluita.

Vanhemmuuden ja uran yhdistäminen onnistuu siten, että on auttajia. Valehtelisin jos väittäisin, että hoidan itse kaikki asiat. Ja kun olen kiireinen, olen hyvin poissaoleva ja vaillinainen äiti. Mutta kärsinkö työkiireiden takia suuremmasta syyllisyydestä kuin muut äidit? En usko. Luulen, että ajoittainen syyllisyydentunto kuuluu vanhemmuuteen. Kai se osoittaa, kuinka paljon lapsiamme rakastamme.

Äitinä olen hyvä delegoimisessa. Saan lapset kotitöihin esimerkiksi lahjomalla heidät 20 sentillä taittamaan pyykkejä. Olen myös hyvä hyppimään trampoliinilla ja uimaan.

Jos työpäiväni päättyy juuri silloin, kun lapset ovat menossa nukkumaan, en yleensä mene kotiin kesken iltatoimien. Meidän perhe on niin tottunut siihen, ettei äiti tai isä ole kotona joka ilta, joten se ei ole ongelma. Pari kolme iltaa viikossa olen kotona vasta puoliltaöin. Yritän pitää kaksi iltaa viikossa niin, että pääsen kotiin jo neljän-viiden aikaan.

Lapset tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa, ja he sopeutuvat monenlaisiin tilanteisiin. Lapsuudenperheeni oli hyvin samanlainen siinä mielessä, että vanhempani tekivät paljon töitä. Lohdutan itseäni sillä, että olen kahden uravanhemman lapsi eikä mitään katastrofia tapahtunut. Sain elää todella hyvän lapsuuden ja nuoruuden.

Työn vastapaino

Minulla ei ole arkisin paljon vapaa-aikaa. Monena päivänä menen töistä suoraan nukkumaan. Olen erittäin tarkka siitä, että pääsen juoksemaan tai muuten urheilemaan viisi kertaa viikossa. Olen rehellisesti sanottuna aika lahjaton juoksussa, mutta olen oppinut tykkäämään siitä, koska se on erittäin aikatehokas laji. Juoksen yleensä kaksi maratonia vuodessa. Viimeksi juoksin kesäkuussa Tukholmassa ja seuraava on New Yorkissa marraskuussa.

Minulla on pari ystävää, joiden kanssa harrastan maratonmatkailua. Tukholman startti oli yhdestoista, yhden olen keskeyttänyt. Paras aikani on 4 tuntia 28 minuuttia, eli huono.

En ole pätkääkään kilpailuhenkinen, ystävät nauravat tälle usein. En kilpaile mistään vaan luovutan heti. Asetan kyllä itselleni juoksussa tavoitteita, mutta saavutan niitä harvoin, eikä se harmita minua. Voin hyvin lähteä maratonille ja alkaa kävellä kahdeksan kilometrin jälkeen, jos jalat tuntuvat raskailta.
Lenkkikaverini ovat yhtä lukuunottamatta miehiä. Heille ilmoitan, että jos he meinaavat juosta kovempaa kuin minä, he saavat juosta yksinään. Paras tapa saada minut juoksemaan kovempaa, on juosta vähän takanani. Haluan päättää vauhdin.

Uteliaisuus

Innostus ja uteliaisuus pitävät minut hengissä. Saan tehdä työtä, jossa opin joka päivä uutta ja voin tavata uusia ihmisiä. Joku voisi ajatella, että kauheaa, kun taas pitää ottaa miljardikaupalla velkaa ja miten tästä selvitään. Sen sijaan ajattelen, mitä kaikkea voimme tehdä, ja miten Suomi selviää vaikeasta talouden tilanteesta uudistuneena. Rakastan puhua eri ammattiryhmien kanssa siitä, miten heillä menee, mitkä asiat ovat pinnalla ja miten tämä aika on muuttanut heidän työtään.

Mielenrauha

Olen tyyppi, joka ei hirveästi tarvitse mielenrauhaa. Se helpottaa elämää tosi paljon. Siedän kaaosta, niin fyysistä kuin henkistäkin, tosi hyvin. En ole kympin tyttö − en edes kasin tai ysin. Teen asiat viime tingassa, vasta kun ne kaatuvat päälle ja usein vähän myöhässä. Kun tekee paljon kaikenlaista, pyykkivuoret eivät ole ihan ojennuksessa. Olen itselleni armollinen. En korjaa jokaisen liitteen jokaista pilkunpaikkaa, koska en ehdi ja luotan virkamiesten kykyyn valmistella asioita.

Perusluonteeltani olen aika laiska. Makaan sohvalla aina kun siihen on tilaisuus − se on kyllä hyvin harvinaista. Jos olisin hirveän vahva suorittajaluonne, tätä työtä olisi vaikea kestää. Olen valtavan kiinnostunut asioista, mutta on hyvin harvoja asioita, joita suoritan suorittamisen vuoksi.

Virheet

Vähän aikaa sitten minua arvosteltiin mediassa siitä, että halusin selvittää, kuinka moni hyötyisi verotuksen lapsivähennyksestä. Siitä syntynyt kohu tuntui kurjalta. Olen aika suorapuheinen ihminen ja asetin sanani huonosti. Tein virheen ja se harmittaa. Jokainen kuitenkin tekee joskus virheitä ja niistä oppii. Minä opin miettimään sanojani entistä tarkemmin.

Minulla on pitkä pinna myös muiden tekemiä virheitä kohtaan. Joudun usein myöntämään töissä, että olen väärässä. Minusta on kiva tehdä linjakkaita päätöksiä, mutta on yhtälailla kiva, jos joku tulee väliin ja sanoo ’oletko ajatellut tätä näkökulmaa’. Toivon ylläpitäväni työilmapiiriä, jossa uskalletaan puhua. Elämme armotonta aikaa, tuntuu ettei virheitä juuri sallita. Mutta virheistä oppii nöyryyttä, sillä anteeksipyytäminen on harvoin miellyttävä kokemus. Vähän aikaa sitten suutuin ystävälleni, joka ehdotti erästä asiaa ja jouduin viikon päästä tunteiden tasaannuttua pyytämään nöyrin mielin anteeksi.”

Juttu on alun perin on julkaistu marraskuun 2014 Gloriassa.

Kuka?

▶ Laura Räty, koulutukseltaan  lääkäri. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2006.
▶ Opiskeluaikanaan Räty oli neljä vuotta Kokoomusnuorten Helsingin piirin puheenjohtajana.
▶ Räty aloitti kaupunginvaltuutettuna 2005. Kaupunginhallituksen jäsenenä hän on ollut vuoden 2009 alusta.
▶ Ennen ministerinimitystä Räty toimi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana elokuusta 2011 lähtien. Räty oli vuosina 2013–2014 myös Kevan hallituksen puheenjohtaja.
▶ Räty asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden tyttärensä kanssa.

Yrittäjä

Juurikin taisi olla mediassa tutkimus, että älykkäät ihmiset arvostavat aikaa yksin. Räty tykkää puhua koko ajan ja olla koko ajan seurassa. Mitähän tämä sitten kertoo? 22 v. Kokoomusta olen äänestänyt. Mutta ikinä en ole ymmärtänyt, mitä tämä opportunisti tekee puolueessa. Politiikassa tulee olla näkemyksensä, eikä oman edun tavoittelun vuoksi.

Haluamme Gloriassa nostaa esiin monenlaisia ihmisiä: eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Muotijutuissamme meillä on kuitenkin pieni ongelma. Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita. Tulevien mallistojen näytekappaleita saa ainoastaan 34- ja 36-kokoisina. Toki voisimme kuvata jo kaupoista löytyviä vaatteita, mutta useimmiten muotikuvausten ideana on nimenomaan esitellä tulevia mallistoja.

Emme yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita.

Monimuotoisuuden vaatimus on kasvanut viime vuosien varrella myös muotimaailmassa, ja myös muodin kuluttajat haluavat vaihtelua. Se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi muotilehdissä mentäisiin toiseen ääripäähän vaan sitä, että perinteisen muotikuvaston eli hyvin hoikkien, hyvin nuorten ja hyvin valkoisten rinnalla on sopivasti myös muita sävyjä.

Vaikka nykyään on yhä enemmän myös ns. normaalin kokoisia malleja – esimerkiksi Italian Voguen kannessa nähty Marquita Pring, Ranskan Marie Clairen kansikuvamalli Robyn Lawley tai jenkki -Cosmopolitan kannessa nähty Ashley Graham – mallimarkkinat ovat silti edelleen hyvin hoikkien naisten hallussa. Vaikka normaalimittainen malli löytyisikin, vaatemerkkien edustajat saattavat ajatella, ettei muotikuvista tule yhtä kauniita tai myyviä kuin niistä tulisi, jos malli olisi perinteistä mallikokoa.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista.

Pienet näytekappaleet saattavat myös luoda alitajuisia mielikuvia siitä, että hoikkuus olisi tavoiteltavinta. Pienikokoiset vaatteet pysyvät myös henkareissa ryhdikkäämmän näköisinä kuin suuret koot. On varmasti myös kalliimpaa tehdä yksittäisiä näytekokoja isommissa kokonumeroissa. Toisaalta isommat koot olisi helpompi sitten ystävämyynneissä myydä meille taviksille.

Ehkä muotiala voisi ainakin kokeilla mullistavaa ajatusta normaalin kokoisista mallikappaleista. Pikkuhiljaa syntyisi varmasti myös muita muutoksia muodin tiukoissa konventioissa.

 

Asuin kevään mieheni kanssa Palman kaupungissa, postin yläkerrassa, roosan värisessä kivisessä kerrostalossa. Lainakodissa oli kaksi kerrosta ja
erkkeri, josta tulvi sisään valoa. Ennen auringonnousua nousin alakerran makuuhuoneesta kivisiä rappusia ylös keittiöön ja olohuoneeseen vain nähdäkseni taivaan, joka alkoi juuri valaistua. Se oli onnellinen nousu, joka ikinen aamu.

Asuin ensimmäisen kerran elämässäni asunnossa, jonka joku toinen oli itselleen kalustanut. Ennen lähtöäni Palmaan mietin, kauanko mahtoi kestää, kunnes alkaisin ikävöidä omaa kotiani. En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

En arvannut, miten vieras asunto vaikuttaisi minuun,
saati kotiini.

Minusta tuli siistimpi kuin kotona: aina lasinalus lasin alla, ei murusia keittiön lattialla, ei hiuksia kylpyhuoneen lavuaarissa. Paikallisten tavoin ostin torstaikukkia. Niistä tuli rakkaudenosoitus lainakodille.

Aloin silittää tyynyliinoja. Koska liinavaatekaappi oli niin kauniisti ja rakkaudella järjestetty, löysin itseni painelemasta lakanapinoja täydelliseen muotoon kuin armeijassa. Ensimmäinen päätös: järjestän kotiini harkitun liinavaatekaapin.

Vaikka kotona Suomessa teen ruokaa joka päivä, Palmassa ruoanlaittointoni lopahti. En osaa valmistaa ruokaa valkoisessa, täydellisessä keittiössä. Kompensoin lopahtanutta kokkaamista tapaksilla, salaateilla ja ulkona syömisellä.

Toinen päätös: rakennan kotikeittiöni entistä vahvemmin ruoanlaittoa ajatellen. Voimme syödä vaikka sohvapöydän ääressä. Mietin tavaroille omat paikat, nautin siitä, että mausteet, kipot ja pannut ovat näkyvillä. Annan keittiöni rehottaa, koska se on selvästikin ruoanlaittointoni polttoaine.

Sain myös kokea onnea ja auvoa kodinhoitohuoneesta. Mikä järjetön ilo siitä, että keittiön yhteyteen rakennetussa kodinhoitohuoneessa oli laatikko muovipulloille, pyykinlajitteluosasto ja järjestelmällisesti aseteltuja naulakoita.

Kolmas päätös: Rakennan kodinhoitotilan tavalla tai toisella. Se, jos mikä on arjen luksusta. Sisustan kodinhoitohuoneen vaikka työhuoneeseen.

Oman kodin kaipuun tuli kahden kuukauden jälkeen. Kävin ajatuksissani läpi tärkeitä tavaroita ja pesin kodin lattiasta kattoon. Sitten rentouduin. Siellä se oma koti odotti, valmiina ottamaan vastaan rakkaudentekojani.

Toimittaja Hanna Jensen yrittää sisustaa, mutta ei tahdo onnistua.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 6/2016.

Nämä ihanat ihmiset juhlivat kanssamme Gloria Fashion Show'ta. Katso kuvakavalkadi!

Elämäniloisen muodin juhlan, Gloria Fashion Show'n kutsuvierasjuhla järjestettiin perjantaina 16.9. Paikalle saapuivat muun muassa nämä supertyylikkäät naiset ja herrat.

Tästä löydät näppärät suunnistusohjeet 17.9. järjestettävään Gloria Fashion Show'hun.

Jos tulet taksilla, kerro kuskille osoitteeksi Merikaapelihalli, Tammasaarenlaituri, M1 ovi.

Jos tulet julkisilla tai kävellen, älä suunnista sisäpihalle vaan Kaapelitehtaan meren puoleiselle sisäänkäynnille M1 (Tammasaarenlaituri).

Saavuthan paikan päälle vähintään puoli tuntia ennen näytöstä. Ovet avataan klo 14.30, näytöstilaan pääsee noin puoli tuntia ennen kutakin näytöstä.  

 

Sydämellisesti tervetuloa!