Se on mahdollista

 Sijoittaminen olisi helpompaa, jos olisi mies, ainakin yhdestä syystä. Miehillä on enemmän sijoittamisesta kiinnostuneita kavereita. Kaikki on kivempaa, jos asiat voi jakaa.

Nyt ajatuksiaan jakavat Julianna Borsos-Torstila ja Marjaana Satuli, jotka tarjoavat työkseen sijoitusneuvontaa ammattimaisille sijoittajille varainhoitoyhtiössään Intelligemissä. Heistä kerroin tuoreessa Gloriassa.

 

 

Helsingin pörssi rojahti uuteen laskuennätykseen viime perjantaina. Osakkeiden hinnat ovat halventuneet kesän ja alkusyksyn aikana niin paljon, että osakeostoksille lähtö jo houkuttaisi. Mutta kukaan ei tiedä, kurssit voivat romahtaa uusiin pohjalukemiin koska tahansa.

 

Uskaltaako pörssiin sijoittaa, Marjaana ja Julianna?

 

”Aina kun on näin halpaa, kannattaa ostaa pitkällä tähtäimellä ja varsinkin aasialaisia osakerahastoja”, Marjaana hihkaisee puhelimessa.

”Minä suosittelen varovaisuutta. Onhan nyt jo oston paikkoja, mutta oma riskiprofiili kannattaa pitää aina mielessä”, Julianna sanoo.

 Pörssikurssit nousevat ja laskevat, mutta järkevän taloudenpidon perusteesit eivät muutu. Tässä ovat Juliannan ja Mannan vinkit siitä, mitä naisten pitäisi ottaa huomioon raha-asioissaan.

* Et ole taloudellisesti riippumaton, jos et ole taloudellisesti itsenäinen. Ja se ei ole kiinni tuloista, vaan menoista!

* Omistusasunto on periaatteessa hyvä perusturva myös eläkettä ajatellen. Etenkin pienituloiselle oma asunto on hyvä tapa kerryttää perusvarallisuutta, ja se voi olla aivan ratkaiseva eläkeiässä. Juuri nyt ovat asuntojen hinnat kuitenkin aivan epärealistisen kalliita verrattuna vuokra-asumiseen eli asunnon ostajan kannattaa malttaa ostamisen kanssa.

* Pitää säästää. Ensin vähän pahan päivän varalle, sitten sijoittaa.

* Jos pelkäät sijoittamisen riskiä, sijoita rahastoihin tai osakkeisiin ja pidä ne, pitkään. Se on 10-20 vuotta. Paniikissa ei kannata myydä. Hajauta, osta usein ja vähän kerrallaan.

* Eläkepäivinä olisi hyvä olla tuloa, jonka eteen ei enää tarvitse tehdä töitä. Tällaisia tuloja voi kerryttää sijoittamalla paitsi osakkeisiin tai rahastoihin, myös asuntoihin tai jopa metsään.

* Jos olet pitkään kotiäitinä, varaudu eläkevuosiin! Oma eläketulo jää niukaksi, jollei siitä itse huolehdi. Olisi reilua, että kotiäidin eläkkeeseen varautuisivat perheen molemmat vanhemmat kotitalouden yhteisistä tuloista. Ja töissä olevienkin pitäisi pistää joka kuukausi palkasta pieni summa sivuun eläkevuosia varten. Eläkesäästämisessä pitää muistaa syynätä kuluja. Hyvä vaihtoehto on eläkevarainhoitorahasto.

 

Ps.  Glorian Facebook-sivut löytyvät osoitteesta https://www.facebook.com/glorialehti. Muista käydä tykkäämässä, jotta näet Glorian tuoreimmat kuulumiset.

 

Pps. Vanhempia postauksia voit käydä lukemassa täältä.

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
seitsemän kaksi viisi
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit