Viikon varrelta

Iloiset kauneuskisat

Hymy kaunistaa huippu-urheilijoita – paitsi heitä, jotka eivät ymmärrä sen arvoa.

 

Kahden viikon kauneuskisat ovat ohi – siis olympialaiset. Oikein ikävä tulee suoritukseensa valmistautuvia urheilijanaisia ja -miehiä, jotka kesken keskittymisensä leväyttivät upean hymyn tv-kameroille ja vilkuttivat iloisesti.

Kuulin jonkun ihmettelevän naisurheilijoiden paljastavia asuja. Minua paljaat vatsat ja pikku pikku shortsit eivät häirinneet, kun kropat olivat niin uskomattoman upeassa kunnossa.

Tuntui kuin urheilijat olisivat olleet Lontoon-kisoissa iloisempia ja vapautuneempia kuin aikaisemmin. Mieleeni jäi muun muassa Venäjän Anna Tsitsherova, joka voitti naisten korkeushypyn. Kun USA:n kilpasisko ylitti riman ja kisa jatkui, Tsitsherova hymyili yhtä iloisesti kuin olisi itse onnistunut. Myös Suomen menestyneet purjehtijanaiset osasivat riemuita.

Mutta ketkä eivät muutu? Suomalaiset keihäänheittäjämiehet. Vaikka kolme ylsi finaaliin ja ”ronssia” tuli, niin ronssimies oli ainut, joka uskalsi kisan mittaan hiukan hymyillä. Jos pojat olisivat katsoneet vähän mallia vaikka Usain Boltista ja hellittäneet otsaryppyjään, keihäs olisi saattanut lähteä vapautuneempaan lentoon.

Jo avajaisissa todettiin, että kisa-asuista ei heru suomalaisille Lontoossa tyylipisteitä. Muutama lisähymy olisi parantanut tilannetta. Tero Pitkämäki olisi voinut keihäskisan päätteeksi haastattelussa onnitella kilpakumppaniaan ja osoittaa jaloa joukkuehenkeä. Se olisi tuntunut tv-katsojasta mukavalta. Pitkämäki missasi tuhannen taalan paikan kirkastaa julkisuuskuvaansa. Meitä katsojia oli nimittäin yli kaksi miljoonaa.


TEKSTI Minna Juti KUVA Jarno Kovamäki 13.8.2012 klo 10:50

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
seitsemän yksi kaksi
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit