Gloria Open pelattiin tällä kertaa poikkeuksellisesti sunnuntaina, ja hyvä niin, sillä lauantaina ilma oli kamala.

Peli-ilma Talissa oli paras mahdollinen. Aurinko paistoi, ja tuuli ajoi tummat pilvet kauas pois.
Jo heti aamuseitsemän jälkeen ensimmäiset pelaajat tulivat Helsingin Golfklubille Taliin. Tunnelma oli kihelmöivän jännittävä. Kun kilpailua on pelattu jo yli 20 vuotta, tuttuja ja uskollisia pelaajia oli paljon. Tänä vuonna erityisen ilahduttavaa oli, että nuoria naisia ja jopa tyttöjä osallistui kisaan runsain joukoin.
Heleena Övermark-Lehto voitti klubisarjan ja sai palkinnoksi mm. Lancômen kosmetiikkaa ja Henry Lloydin pikeen.
Pelipäivästä tuli pitkä, mutta se ei ketään haitannut. Ensimmäisinä urakkansa suorittaneet joutuivat odottamaan viimeisiä ryhmiä tunteja, mutta odotus sujui hyvin klubin terassilla.

Klubisarjan voittajan Heleena Övermark-Lehdon ympärillä palkitut Tarja Näsi, Seija Lammi, Katariina Tanner ja Marjatta Seppälä.
Tämänvuotinen taso oli Gloria Openin paras. Hienoja tuloksia merkattiin taululle pitkin kisaa. Klubisarjan voittaja Heleena Övermark-Lehto oli päiväänsä erityisen tyytyväinen, sillä voiton lisäksi hänestä tuli singelipelaaja. Siitä erityisonnittelut!

Kilpasarjan kolmonen Pirjo Sipronen, ykkönen Minna Vuorenpää ja kakkonen Emma Sandberg.
Kilpailun tulokset näet täältä.

Audi sopii loistavasti Gloria Openin tunnelmaan.

Lounaalla tarjottiin Carringtonin kuohuviiniä.

Gloria Openin voittajat juovat Mummin samppanjaa.

Lounaalla tarjottiin Carte D’orin jäätelöitä.

Kiitos kaikille osanottajille!

Kommentit