Naistenlehden toimittajana saa taipua moneksi. Ruokatoimittajakin testaa kauneustuotteita, varsinkin niitä, jotka liittyvät omaan erikoisalaan.
Olen usein sanonut kauneustoimittajillemme, että he ovat kuin huumekauppiaita. Antavat ensimmäisen näytteen ilmaiseksi kokeiltavakseni ja sen jälkeen olenkin koukussa tuotteeseen, jota en tiennyt edes tarvitsevani. Ja yleensä se lisää meikkipussini sisällön arvoa noin 50 euron verran. Minulla kun on kallis maku.
Vaikka kylpyhuoneeni kaapissa on tälläkin hetkellä kaviaaripohjaista silmänympärysvoidetta, mangon tuoksuista kuorinta-ainetta ja vartalovoita, punaviiniuutetta sisältävää kosteusvoidetta, tumman suklaan ja amareton tuoksuista suihkugeeliä, niin keittiökaapeistakin löytyy runsaasti kauneudenhoitoaineita. Niitä voi nauttia sekä ulkoisesti että sisäisesti, ja niitä saa myös luomuna.

Ruoka-aineista syntyy näillä resepteillä myös kauneudenhoitoaineita.
Vanha totuus on, että sitä olet mitä syöt, mutta keskitytään nyt ulkoiseen kauneudenhoitoon. Vastuu vinkkien kokeilusta siirtyy lukijalle, vaikka savolainen en olekaan.
Vinkki 1 Itkupussit silmien alla? Lähes jokainen nainen tietää, että teepussit tai kurkkuviipaleet silmillä ovat ensiapu väsyneille, punaisille silmille. Toimii vartissa.
Vinkki 2 Hiukset roikkuvat aamulla rasvaisina, eikä aika millään riitä hiustenpesuun. Ei hätää, kaurahiutaleet tai perunajauho käyvät kuivapesuaineesta. Siitä vain ”vaahdotat” ensin jauhoilla ja harjaat hiukset puhtaiksi. Tällä ensiavulla pärjää yhden päivän. Tätä tuli testailtua teini-iässä.
Vinkki 3 Seisoitko koko päivän ja jalat ovat turvoksissa? Anna niille virkistävä jalkakylpy. Täytä vati lämpimällä vedellä, sekoita siihen 3 rkl karkeaa merisuolaa, 2 rkl oliiviöljyä, 4 viipaletta sitruunaa ja 4 viipaletta appelsiinia. Pane väsyneet jalkasi kylpyveteen ja nauti. Sitruunalla voit myös hangata kantapäitäsi, sillä sitruunan hedelmähapot pehmentävät kovettumia.
Vinkki 4 Ovatko hiukset kuivat ja kiillottomat keskuslämmityskauden alettua? Hiero hiuksiin hyvää oliiviöljyä ennen hiustenpesua. Käytä mietoa sampoota ja keskity juuriin. Huuhtele kylmällä vedellä, sillä se sulkee hiuksen pintakerroksen suomut ja antaa hiuksiin kiiltoa.
Vinkki 5 Mokkainen vartalonkuorinta-aine syntyy kun sekoitat 2 rkl oliiviöljyä, 1 rkl sokeria ja 1-2 rkl käytettyjä kahvinporoja keskenään. Kuori kasvot ja keho hellästi hieromalla, vältä arkaa silmänympärysihoa. Anna kuorinta-aineen vaikuttaa hetki ennen suihkua. Mikäli kuorinta on kasvojen iholle liian voimakas, kuori ainoastaan oliiviöljyllä ja kahvinporoilla.
Vinkki 6 Kun iho kuivuu talvella, hunajasauna pehmentää ihoa. Sivele juoksevaa hunajaa ihollesi ja nauti löylyistä. Miten makealta se tuntuukaan!
Vinkki 7 Tee suklaanaamio, jossa sekoitat sulatettua tummaa suklaata hyvään päivä- tai perusvoiteeseen. Levitä kasvoille ja anna vaikuttaa 1-15 minuuttia. Tuoksuu taivaalliselta.
Herkullisia kauneudenhoitohetkiä!
PS. Aikaisempia Makeaa elämää -postauksia voit käydä lukemassa täältä.
PPS. Glorian Facebook-sivut löytyvät osoitteesta www.facebook.com/glorialehti. Muista käydä tykkäämässä, jotta näet Glorian tuoreimmat kuulumiset.
Kommentit