Luulin hävinneeni lomabingossa, kun kahden viikon kesälomani osui olympialaisia edeltävälle viikolle. Suunnitelmissani oli paeta suomalaisen maaseudun rauhaan juuri olympialaisten ajaksi, sillä minua ja muita lontoolaisia on peloteltu jo vuoden ajan kestämättömillä ruuhkilla, terroriuhkilla, (normaaliakin enemmän) vellovilla ihmismassoilla ja älyttömillä vuokrilla.
Kotimatkalla Gatwickin-junassa hikoilin jo ahdistuksissani sitä, mikä perillä odottaa. Aloin kuitenkin haistaa palaneen käryä siinä vaiheessa, kun saavuin tyhjälle London Bridgen asemalle. Olympialaisten vapaaehtoisasuun pukeutunut mies tarjoutui kantamaan laukkuni taksiin, ja taksikuski kysyi, haluaisiko rouva, että ilmastointi laitetaan päälle. Matka asemalta kotiin oli puolet halvempi kuin yleensä, emmekä juuttuneet ruuhkaan kertaakaan. Tämä ei ole se Lontoo, johon minä olen tottunut.
Pelottelu on tehnyt tehtävänsä: Lontoolaiset ovat ilmeisesti paenneet massoittain kaupungista. Työmatkalla pyöräilen puolityhjillä teillä, ja metrossa saan aina istumapaikan. Kaupungilla liikkuu lähinnä hyvin käyttäytyviä olympiaturisteja ja erilaisia urheilijanuorukaisia, jotka joko ovat tai eivät ole olympiaurheilijoita: Kaikki verryttelyasuun pukeutuneet ovat tällä hetkellä potentiaalisia julkkiksia, eikä nuorten miesten ole ihan huono ajatus suunnistaa treenikamoissaan baariin – yhden illan ajan kuka vain voi esittää olevansa urheilijatähti.
Kämppikseni Liisa saapui eilen tohkeissaan lähikaupasta ja ilmoitti olevansa varma siitä, että oli jutellut Amerikan olympiajoukkueen kanssa: kaupassa oli ollut lottoamassa kolme isoa miestä, joilla oli jenkkiaksentti ja lenkkarit… Olympialaiset, joista en kuvitellut olevani tippaakaan kiinnostunut, ovat löytäneet tiensä sydämeeni. Urheilua tulee katsottua kotona huomattavasti normaalia (ei ollenkaan) enemmän (eli vähän), ja lounastauot vietämme naiskollegoideni kanssa toimiston pihalle viritetyn valtavan valkokankaan äärellä miesten uimahyppyä katsellen.
Miesten uimahypyssä kannatan Iso-Britannian joukkuetta
Salilla treenatessani kuvittelen olevani olympiaurheilija, jonka keho on työväline ja tavoitteena Rion kisat 2016. Melkoisen epätodennäköistä (en ole vielä edes valinnut lajiani), mutta aika motivoivaa.
On hieno juttu, että kahden viikon ajan maailman agendassa ykkösenä on urheilu. Mainosten mallit vaihtuvat astetta terveemmän näköisiin, urheilullisempiin versioihin, ja takapihallani kirmaavat pikkulapset huutelevat "I'm the fastest man on the planet" ottaessaan Usain Bolt -asennon. Voi kunpa esikuvat olisivat aina tällaisia!
Tässä treenaan painonnostoa varten.
Stay classy Finland, palataan!
Kuvacreds: Michael Sohn
Brainpickings.org
Kommentit