Palasin äsken yhdeksän päivän (!) kesälomalta helteisestä Suomesta. Lomieni ajankohtaa suunnitellessani keväällä kyselin työkavereilta, milloin ihmisillä on Britanniassa tapana pitää kuukauden mittainen lomansa.
Sain vastaukseksi lähinnä hämmentyneitä ja huvittuneita katseita. Lontoossa normi on viikko kerrallaan, milloin vain ehtii. Tajusin sentään olla kysymättä, miten ihmeessä ihmisillä sitten oikein on aikaa lähteä kesämökeilleen järvien rannoille istumaan alasti kuumissa huoneissa.
No, sain joka tapauksessa siis kinuttua itselleni yhdeksän päivää lomaa, parhaaseen mahdolliseen aikaan! Palattuani mukavasti ruskettuneena Lontooseen sain selitellä joka toiselle tutulle, missä Suomi oikein sijaitsikaan ja kuinka usein siellä on aurinkoista.
Suomen-lomalla huomasin yhden melko merkittävän muutoksen suhtautumisessani suomalaiseen designiin. En tiedä, oliko syynä helteen kypsyttämä nostalgia lapsuuden kesiin, kova koti-ikävä vai mikä, mutta huomasin olevani vihdoin valmis käyttämään Marimekkoa.
Eikä ihan mitä tahansa Marimekkoa, vaan kunnon hard corea – Unikkoa, Tuulta, Isoa lainetta, kangaskasseja ja sellaista. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Suomessa olen varauksellisesti suhtautunut isossa Unikko-kuviossa esiintymiseen. Lontoossa siinä kävely kuitenkin jotenkin toimii.
Sehän johtuu etupäässä siitä, ettei Marimekon kuvioita tunneta ulkomailla niin laajasti. Suomessa ei kovin moni tule Unikko-mekon nähtyään kysymään, mistä kyseinen vaatekappale on hankittu. Lontoossa sillä pääsee brassailemaan - eikä kukaan varmasti kerro, että on juuri ommellut samasta kankaasta keittiön verhot.

Lontoossa näitä ei tunneta verhokankaina.
Marimekosta juttu siirtyy luontevasti Alvar Aaltoon ja muihin loistaviin suomalaisiin suunnittelijoihin, ja väliin kuuluu tietysti heittää: "Joo, Helsinki on muuten vuoden 2012 designpääkaupunki." Ja: "Niin, Monoclehan valitsi Helsingin juuri maailman asuttavimmaksi kaupungiksi.”
Ehdotankin siis teille, hyvät lukijat, että hankitte yhden superräväkän Marimekko-asun keskustelun käynnistäjäksi, jos ei Suomessa niin ainakin ulkomailla. On aika keksiä uusia iskulauseita jo melko kuluneen (eikä enää valitettavasti kovin tehokkaan) "Nokia on muuten suomalainen eikä japanilainen" -heiton rinnalle.
Jos kokonainen mekko tuntuu vähän liialliselta, kannattaa ehdottomasti tutustua Marimekon ja Conversen syksyn yhteismallistoon, joka on myynnissä valikoiduissa Marimekon liikkeissä ja Converse-jälleenmyyjillä.
Failsafet keskustelunaloittajapopot
Tässä vielä video Conversen ja Marimekon viimekeväisestä yhteistyöstä:
Stay classy Finland, palataan!

Kommentit