London Calling

Kutsu kamu kylään

Kotikaupungissa laiskistuu aika nopeasti, ulkomaillakin. Alkuhuuman haihduttua huomaa yhtäkkiä kulkevansa päivästä toiseen kodin ja työpaikan väliä silmät aika lailla kiinni. Olen piinallisen tietoinen siitä, että elinalueeni rajoittuu Bethnal Green Roadin alku- ja loppupään väliin.

 

Juuri siksi onkin mielettömän kivaa saada kavereita kylään, mielellään vielä sellaisia, jotka eivät ole tallanneet Lontoon katuja vielä puhki. Ystäväni Riikka vietti luonamme muutaman yön konferenssimatkallaan, ja turistioppaan homma oli loistava piristysruiske minun ja Lontoon hieman nuukahtaneelle parisuhteelle. Tai ei nuukahtaneelle, se on suvantovaiheessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämäkin parisuhde on selkeästi suvantovaiheessa. Kutsukaa hei kaveri kylään!

 

Turistiopas on tosin väärä sana, sillä Riikka näytti minulle enemmän uusia Lontoon-asioita kuin minä hänelle. Yksi makeimmista löydöistä oli Rei Kawakubon konseptoima ja vetämä Dover Street Market.


Hajuvesiosasto Dover Street Marketissa.


Dover Street Market on kuusikerroksinen konseptiliike, jossa myydään Kawakubon oman Comme Des Garçons -merkin lisäksi monia tuttuja ja vähän tuntemattomampia merkkejä, kuten Damir Domaa, Rick Owensia, eggiä, Lanvinia, Célineä ja monia muita.



Astetta hämmentävämpi Mao-Inkkari-Kukkamekko-osasto.

DSM on, Kawakubon omien sanojen mukaan, "tori, jossa vallitsee kaunis kaaos. Kohtaamispaikka ihmisille, joilla on samanlainen vahva visio".

Se on tila, joka tuntuu enemmän gallerialta kuin vaatekaupalta. Sellainen paikka, johon jää mielellään istumaan, tuijottelemaan ihmisiä ja inspiroitumaan. Alakerrassa voi teettää omien mittojensa mukaiset Dr Martensit ja viidennessä kerroksessa istahtaa lounaalle siinä vaiheessa, kun jatkuva visuaalinen ilotulitus alkaa väsyttää.

 


Kaikki vaatteet eivät ole varsinaisesti helppokäyttöisiä. Ann Demeulemeesterin viitta on kuulemma vuohta, mutta olen aika varma, että se oli oikeasti hiusta.


Kannattaa siis kutsua se muualla asuva kaveri kylään: jos hän on tehnyt taustatyönsä hyvin, häneltä voi oppia jotain! Tai vaikkei oppisikaan, ainakin pääsee näkemään hetken aikaa kotikaupunkinsa jonkun toisen silmin.



Välillä kannattaa myös katsoa taivaalle eikä tuijotella varpaitaan.


Stay classy Finland, palataan!

 

PS. Liitythän faniksemme Facebookissa! https://www.facebook.com/glorialehti


Nimetön 25.10.2011 klo 14:30

Kommentoi


Viestisi *
Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
viisi kuusi kolme
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kommentit