Vedän takaisin kaikki puheeni välikaudesta, välikausipukeutumisen ihanuudesta ja ylipäänsä kaikesta välikauteen liittyvästä.

Lempijuttuni Lontoon keväässä ovat kukkivat puut. Yhtä ihanaa on uusi kevätmuoti. 

Lontoon Vyner Street on edelläkävijägallerioiden kotikatu. Vyner streetin alue sijaitsee itä-Lontoossa, kanaalin varrella, piilossa ohikulkijoilta kiireisten katujen lomassa.

Lontoon muotiviikkojen jälkimainingit alkavat laantua, ja minäkin alan toipua tapahtuman liitännäisbileistä.

Helmikuu on taittumassa kohti loppuaan ja Lontoossa on noin kymmenen astetta lämmintä. Tämä on se aika vuodesta, kun  vaatekaappi on ihan tyhjä, vaikka se on ihan täynnä.

Minun kirjahyllyni on järjestetty kannen värin mukaan. Se on mielestäni ihan yhtä hyvä tapa järjestää kirjat kuin mikä hyvänsä, varsinkin jos mieli on taipuvainen muistamaan asioita värien ja muotojen kautta. Lisäksi se on kivan näköistä.

Taloudellisessa taantumassa on kivojakin puolia. Yksi niistä on Lontooseen juuri avattu Boxpark, maailman ensimmäinen pop up - ostoskeskus. Miten tämä muka liittyy taantumaan, te pohditte nyt siellä.

Marraskuisesta, sateisesta Lontoosta voi olla melko hankala inspiroitua. Täällä on kylmä, takuulla kylmempää kuin Suomessa. Se ei johdu ilmastosta, vaan perusrakenteista.

Minusta on ihanaa olla töissä kokopitkässä hameessa. Sen ei tarvitse olla hieno, vaan ihan normaali, pitkä hame. Ja sen kanssa t-paita ja villapusero.

Kotikaupungissa laiskistuu aika nopeasti, ulkomaillakin. Alkuhuuman haihduttua huomaa yhtäkkiä kulkevansa päivästä toiseen kodin ja työpaikan väliä silmät aika lailla kiinni. Olen piinallisen tietoinen siitä, että elinalueeni rajoittuu Bethnal Green Roadin alku- ja loppupään väliin.

Ystäväni sisusti kerran asunnon. 19-vuotiaalla nuorella miehellä oli kiire loihtia osakkeesta koti, ja sisustusprosessi oli sen mukainen. Kahta pitkää, paniikinomaista Ikea-viikonloppua myöhemmin asunto oli täytetty tauluilla, hyllyillä, tyynyillä ja astioilla.

Tuntuu mielettömältä ostaa aikuisena vaaleanpunaiset balettitossut. Tein niin eilen, ensimmäistä kertaa. Ostin ihanat, vaaleanpunaiset tossut, joissa on nahkaa pohjissa ja vaaleanpunaiset remmit jalkapöydän yli.

Minulla on, äitini sanoin, vahva draaman taju. Kaunis tapa sanoa, että välillä vaikutan vähän sekopäältä.

Palasin äsken yhdeksän päivän (!) kesälomalta helteisestä Suomesta. Lomieni ajankohtaa suunnitellessani keväällä kyselin työkavereilta, milloin ihmisillä on Britanniassa tapana pitää kuukauden mittainen lomansa.

Lontoossa on ollut viime päivinä aikamoinen hälinä, eikä Suomessakaan ole voinut välttää uutisia mellakoista, niin monta "onko kaikki kunnossa" -puhelua olen saanut. Ja on täällä aikamoista ollutkin!

Olen aina pitänyt tarinoista, jotka kertovat pienistä suurista ihmisistä: jokseenkin tavallisista tyypeistä, jotka ovat pienillä teoillaan muuttaneet suuria asioita. Constance Spry on ehdottomasti yksi näistä ihmisistä.

Olen aina asunut yksin. Helsingin-asuntoni Väinämöisen kentän laidalla on tukeni ja turvani, pyhättöni, jossa viihdyn paremmin yksin kuin seurassa.

Vietin taannoin viikonlopun Portugalissa poikaystäväni serkun häissä.

Lontoossa tuoksuu kesä ja ketjuöljy! Pyöräily on lisännyt kannatustaan valtavasti viime vuosina, ja uusia pyöräteitä vedellään pitkin ja poikin kaupunkia.

Ira Wichmann on Lontoossa asuva kansantaloustieteilijä, joka tuntee tyylin monet muodot ja muodit.