”Viini on vain juoma, ei sen ihmeellisempi tuote kuin vessapaperi”, Anette Alvarez-Peters laukoi The Drink Bussines -lehdessä ja sai aikaan myrskyn.

Pistänpä tuosta vähän mustalaismusiikkia ja käsken tarjoilijaa kysymään: ”Haluatteko sinappia?” Hahaa. Toimii. Nostan ja lasken tyhjää tuolia. Voi kun joku istuisi tuoliin ja voisin häiritä kahvinjuontia. Sormeilu koukuttaa. Jee, pääsen ohjailemaan muotoilua kuin oikea designer!

Olen aina ollut Reissu-Tiina. Rakastan matkustamista ja kulutankin siihen lähes kaikki ylimääräiset rahani. Uusissa kohteissa pelkästään ihmisten katselu ja erilaisten asioiden bongailu on matkan parasta antia.

Vedän takaisin kaikki puheeni välikaudesta, välikausipukeutumisen ihanuudesta ja ylipäänsä kaikesta välikauteen liittyvästä.

Kävin Designmuseossa Suunnittelupöydällä-näyttelyssä katsomassa, miten Pentagon Design parantaa arkemme.

Tyttäreni Siiri ahmi designvuoden lastenkirjan ja Design-Akkarin. Tänään on ollut siis hyvä lukupäivä. 

Autoilu ulkomailla on mukavaa ja helppoa. Kannattaa kokeilla.

Lempijuttuni Lontoon keväässä ovat kukkivat puut. Yhtä ihanaa on uusi kevätmuoti. 

WDC-vuoden ohjelmajohtaja Kaarina Gould paljastaa, mitä tekee, kun designpääkaupunkivuosi päättyy.

Missä vaiheessa unohdimme kodin alkuperäisen merkityksen ja meistä tuli kodittomia saalistajia, kysytään Manifestissa.

Parsasesongista on tullut Suomessakin varma kevään merkki.

Lontoon Vyner Street on edelläkävijägallerioiden kotikatu. Vyner streetin alue sijaitsee itä-Lontoossa, kanaalin varrella, piilossa ohikulkijoilta kiireisten katujen lomassa.

Kun maailma ympärillä järkkyy, niin ruoka luo turvallisuudentunnetta. Maailmantalous ja poliittinen tilanne korreloivat suoraan suureen ruoka- ja kokkausbuumiin.

Lontoon muotiviikkojen jälkimainingit alkavat laantua, ja minäkin alan toipua tapahtuman liitännäisbileistä.

Kalevalan päivän iltana Espoon Modernin Taiteen museo EMMA tarjosi kutsuvierailleen Vorschmackia. Esimakua saatiin niin uudesta museonjohtajasta, 2. maaliskuuta 2012 avautuvista taidenäyttelyistä kuin EMMA-taideviinistä.

Kahlasin hapsumekossani läpi tuiskun ja lumikinosten nähdäkseni A-teamin täydessä iskussa. Maanantaina maailmani ei ollut entisensä.

Helmikuu on taittumassa kohti loppuaan ja Lontoossa on noin kymmenen astetta lämmintä. Tämä on se aika vuodesta, kun  vaatekaappi on ihan tyhjä, vaikka se on ihan täynnä.

Sitä on paljon, sitä on liikaa, mutta sen kanssa pystyy elämään.

Kymmenisen vuotta sitten espanjalaisen tuttavaperheemme 14-vuotias poika, Jordi, vietti meillä kesää.

Tiistaina pistäydyin kirjanjulkkareissa, sillä Sikke Sumarin seitsemäs keittokirja Sikke – ruokaa rakkaudella oli juuri tullut painosta. Siken ruokafilosofia on hyvin lähellä omaani.

Olen aina rakastanut astioita, se taitaa olla ammattitauti. Onneksi olen oppinut, että kaikkea tavaraa ei tarvitse omistaa, riittää kun sitä voi ihailla ja pyöritellä hetken. Mutta elämäni astiat kertovat kustakin aikakaudesta.

Wow, eipä ole aikakauslehden tekeminen aina helppoa!

Naistenlehden toimittajana saa taipua moneksi. Ruokatoimittajakin testaa kauneustuotteita, varsinkin niitä, jotka liittyvät omaan erikoisalaan.

Mutta mikä niistä? Nykyihminen on hukassa erilaisten salasanojensa ja pin-koodiensa kanssa. Se mikä on järkevää selviytymisen kannalta on tyhmää tietoturvan kannalta.

Emotion, feeling, sentiment, affection... englanninkielisiä sanoja, jotka kaikki kääntyvät suomeksi yhdellä ja samalla sanalla: tunne. Suomenkieli on siis tunteista köyhä, ilmaisemme itsemme kapeasti, kun puhumme tunteista.

Minun kirjahyllyni on järjestetty kannen värin mukaan. Se on mielestäni ihan yhtä hyvä tapa järjestää kirjat kuin mikä hyvänsä, varsinkin jos mieli on taipuvainen muistamaan asioita värien ja muotojen kautta. Lisäksi se on kivan näköistä.

Kirjankansista iltalaukkuja? Kyllä vain.

Muna vai kana? Kumpi onkaan ensin: 1920-luvun muoti vai uutinen siitä, että elokuvaohjaaja Baz Luhrmann on tarttunut F. Scott Fitzgeraldin romaaniin The Great Gatsby?

Merete Mazzarella on kirjoittanut uuden kirjan. Mistäkö sen tiedän? Aamun Helsingin Sanomista tietenkin.

Tunnustan myöhäisherännäisyyteni. Minulta meinasi mennä aivan ohi mahtava tv-sarja, Downton Abbey.

Kiireisinä työvuosina ja lasten ollessa pieniä, minusta on tullut valikoiva ja kranttu kirjojen lukija.

Taloudellisessa taantumassa on kivojakin puolia. Yksi niistä on Lontooseen juuri avattu Boxpark, maailman ensimmäinen pop up - ostoskeskus. Miten tämä muka liittyy taantumaan, te pohditte nyt siellä.

Milja Sarkolan käsikirjoittama Perheenjäsen on parasta teatteria naismuistiin. Kaikki toimii: käsikirjoitus, ohjaus näyttelijäntyö ja lavastus.

En tiedä toista viikkoa, jolloin ”tehtävää & hoidettavaa” –lista olisi yhtä pitkä kuin jouluviikolla. Ideaalimaailmassa ”niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen”, mutta reaalimaailmassa vatsanpohjaa vääntää ja verenpaine nousee.

Kirkasvalojooga yhdistää hot joogan ja kirkasvalohoidon. Toimii!

Marraskuisesta, sateisesta Lontoosta voi olla melko hankala inspiroitua. Täällä on kylmä, takuulla kylmempää kuin Suomessa. Se ei johdu ilmastosta, vaan perusrakenteista.

Taas se on täällä. Sesonki, jolloin elän yli varojeni niin että paukkuu.

Huomenta kulta. Miten on, vaihdetaanko illalla talvirenkaat?

Ruotsalaiset osaavat pitää hauskaa. Naapurimaassamme leviää Lunch Beat –kuume, jossa ruokatunnilla mennään syömisen sijasta tanssimaan.

Tämän vuoden teemaani kirjallisuuden puolella ovat kuuluneet tietokirjallisuus ja esseet. Suomessa on ollut erittäin hyvä esseevuosi. Silti kaksi kirjaa ja kirjoittajaa nousee selkeästi yli muiden.